Ensinnäkin oireilin vahvasti. Vanhemmat menivät todella vaivautuneiksi kun kyselin minkälaisia oli ne lapsuuteni kissaleikit. Heidän reaktioistaan, ja omista muistoistani, päätellen olin viettelevä niissä leikeissä. Halusin kuulemma että minua silitetään.
Persoonani vaihteli vuosittain ja vuosista muistin ainoastaan tunnelman. Nykyisin en sitäkään. Olin tyttömäinen, androgyyni, poikatyttö-tyttöpoika, räävitön pervo ja hullu, melankolinen ja masentunut, jokseenkin katosin sitten, ja seitsemäntoistavuotiaasta eteenpäin persoonani ei enää vaihdellut samoin vaikka identiteetti on vähän sen jälkeen muovautunut erilaiseksi. Mutta räikeästi siis vaihteli vuosittain sieltä kuusivuotiaasta seitsemäntoistavuotiaaseen. Ei ihan normaalia itsensä etsimistä ja hakemista, siis.
Kouluun menin spermat naamalla eikä kukaan vaikuttanut huomaavan. Kaverini nenää nyrpistäen kommentoi että minulla on jotain limaa naamassa. Nyt sitten siis minä olin se inhottava.
Ilmeilin ja revin hiuksiani, kohottelin kulmia, nuolin suupieliä - jotenkin vitsikkäästi. Tuo vitsikäs suhtautuminen näihin asioihin oli minulla. Vitsillä seurustelen veljeni kanssa! Ehkä eno opetti tuon vitsikkyyden minulle.
Me parhaan ystävän kanssa "hugailtiin" eli se oli sellaista sekoilua ja pelleilyä, miten sen nyt sanoittaisi. En tiedä mistä sana "huga" tuli. Mutta keksin omia sanoja ja toistelin niitä.
Paras kaverini oli nähnyt ikkunasta isäni ja veljeni katsomassa yhdessä pornoa. Tätäkään en ole unohtanut. Kielsin kaiken.
Muistan että pelkäsin tulevani raskaaksi WC-istuimesta.
Muistelisin että olen yrittänyt itsemurhaa ainakin kahdesti. Kuusivuotiaana jo halusin hypätä auton alle, ajattelin, hyvästi julma maailma. Äiti ei rakasta niin haluan kuolla. Äiti sitten myöhemmin sanoi että rakastaa minua mutten ottanut sitä vastaan. Se vain ei välittynyt minulle.
Muistan miten joka yö mietin kuumeisesti miten tästä tilanteesta pääsee ulos ja itkin itseni uneen.
Muistan raivokohtaukset kuusivuotiaana, silloin kun vielä ilmaisin kiukkuani ulospäin, miten hakkasin ja potkin. Muistan yhden raiskauksen tarkasti.
Isä tuli huoneeseeni. Olin kuuden vanha. Hän tuli päälleni. Potkin ja sätkin mutta eihän pieni tyttö fyysisesti mitään aikuiselle miehelle mahda. Lamaannuin ajatellen, ihan sama, millään ei ole enää mitään väliä. Itse raiskaus on vähän hämärän peitossa, mutta sitten isä lähti ja sulki oven perässään. Jäin yksin ristiriitaisten raivon tunteiden kanssa ja koskettelin itseäni minkä jälkeen tuntui entistä pahemmalta. Ajattelin etten enää koskaan voi olla iloinen.
Kotivideoilta näkyy miten noin kolmen vanhana olen todella arka. Hymyilen surullisen näköisenä ja epävarmana. Mulkoilen isää epäluuloisesti. Sanon surullisena vanhemmilleni että kurkkuun sattuu. Sitten käännyn haikeana pois ja sanon, ei satu enää.
Suojelin aina muita kivultani ja pyrin piilottamaan sen. Muistan miten minua pelotti jos joku näkee minut kauneimmillani, eli kun itken tai kun rukoilen. Sitten omaksuin, oman itseni piilottaakseni ja muut luotani karkottaakseni, isäni hymyn. Tuo hymy vaivaa minua edelleen. Ja etten ole ihan yhteydessä omiin kasvoihini.
Piirrän itseni enkelisiipisenä yöhön demoni-miesten ympäröimänä.
Muistan pimeyden, pahuuden ja pelon ilmapiirin kun pakenen pahuutta.
Muistan takaumana isän äänen, tukahtunut hellä huuto (voi miten vihaankaan isän tukahtunutta, pehmeää ääntä) kun hän saa orgasmin. Joskus pomppasin pystyyn pelosta kuullessani tuon äänen. Nykyään se ei vaikuta minuun mitenkään.
Muistan että kun ensimmäisen kerran muistin miten olen meinannut tulla raskaaksi isälle ja veljelle, ajattelin että okei, viimeistään nyt minulta lähtee järki. Nykyään pystyn käsittelemään tuotakin muistoa hyvin. Olen vahvistunut. Pystyn kyllä kohtaamaan pahimmatkin kauhuni.
Huomaan että oma ääneni on samaan tapaan pehmeä ja tukahtunut kuin isällä ja vihaan sitä.
Tässä vähän mitä muistan nyt varmaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti