Voi hyvä tavaton, olen nyt turvassa. Isä eikä veli eivät rynni tuosta ovesta sisään murhaamaan minua. Pelottaa että ne rynnivät tänne ja tappavat minut ja lähtevät. Olen kauhusta kankea. Mutta hei, ehkä traumavuodet ovat takana päin. Nyt alkaa uusi elämä. Voin olla taas iloinen oma itseni eikä kukaan tee väkivaltaa. Ehkä kaikki kärsimys palkitaan moninkertaisesti.
Veli ei tule tekemään pahaa tänne. Isä ei raiskaa enää. Äiti ei tule ja lepertele jotakin. Itkettää ja naurattaa yhtäaikaisesti.
Olen tänään lueskellut mielenkiinnolla Raamattua. Pystynyt keskittymään siihen. Nyt voisin keittää kahvit ja katsella tv7 ja lukea lisää.
Voi tavaton, olen vapaa traumatisoivista sukulaisista? Ei enää koskaan sukuseksiä!
Miten tämän edes pukisi sanoiksi? Voiko tällaista puhua ääneen? Olen ollut vaarassa tulla murhatuksi. Juoksin tuolla yössä pakoon niitä, ne jahtasivat minua parinkymmenen minuutin ajan kunnes kyllästyivät. Juoksin vielä kymmenisen minuuttia kunnes tajusin olevani turvassa.
Ei enää sitä takaa-ajoa. Jos nyt oikein muistan, että se meni juuri noin kun kirjoitin. Eivätkä he kahlitse minua johonkin pimeään raajat amputoituna kidutettavaksi ja raiskattavaksi. Olen nyt turvassa ja vapaa.
Mistä näin väkivaltaiset mielikuvat minulle tulevat ellei minua olisi uhkailtu näillä sanoilla?
Oikeasti, kaikki on ihan hyvin nyt! Kaikki kauhu ja muu kärsimys varmasti palkitsee vielä! Sitten naurahdan ilosta ja totean, onpa kevyt olo, sepä kävikin helposti! Ei tarvitse turhaan stressata mitään, ei ahdistua mistään, eikä pelätä mitään. Ei tarvitse olla takertunut maalliseen.
Sillä kaikki, mitä minulla nyt on, riittää. Riittää pelkästään se, että elän ja hengitän. En muuta tarvitse. Ei tarvitse olla riippuvainen mistään aineellisesta tai mistään henkisestä. Vaatimaton elämä on hyvin palkitseva. Elän yltäkylläisyydessä henkisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti