Minä olen turvassa. Mitä nyt? Mitä seuraavaksi? Ei tarvitse pelätä enää. Oikeasti tämä on totta tämä insesti ja olen selvinnyt hemmetin hienosti siitä. Nyt saan vain elää elämääni.
Ihanaa olla paras. Kaikki ovat omalla kohdallaan parhaita!
Ihanaa ettei isä eikä veli enää tule tänne murhaamisaikeissa. Pääsin niiltä pakoon sittenkin.
Miksi kaikkialla on niin kirkasta, seesteistä? Tämä koti on oma pieni paratiisini.
Ei mitään pahaa tapahdu vaikka on rauhallista. En vain ole tottunut olemaan näin hyvässä turvassa!
Mikä on pielessä kun kaikkialla on näin hyvin asiat? Jokin on pahasti pielessä kun on niin rauhallista.
Tahdon muistaa. Olen valmis muistamaan. Ei, emme tahdo muistaa, sanovat varhaislapsuuden osat. Emme halua muistaa, sanoo ekaluokkalainen. Haluammepas! Toteaa seitsemäntoistavuotias. Olen valmis muistamaan niin ettei järki lähde! Hyvä on, annetaan sitten tulla, annetaan muistaa... sanovat lapset.
Minun isäni, äitini ja veljeni hyväksikäyttivät minua seksuaalisesti. Ja olen valmis muistamaan sen.
Miksi en tahdo muistaa vieläkään? No kun ne ovat liian raskaita asioita muistettavaksi. Halusin lopullisesti unohtaa ne. Jos muistan, mitä sitten tapahtuu? No, saavutan vain syvän sisäisen rauhan kun muistan. En menetä järkeäni. Okei, minä siis rauhoitun kun muistan. Hymyilyttää, naurattaa. Saavutan psyykkisen terveyden kun muistan! Nyt siis voi antaa tulla kaiken mieleen...
Pitäisi myös oivaltaa se että tämä kaikki on totta ja tapahtunutta mitä muistan. Silloin aina ymmärrän että se tilanne on jo ohi kun sukurutsaa tapahtui. Ja oivallan olevani jo turvassa ja että voin turvallisesti käsitellä muistojani. Että tämä koti ja kehoni ovat turvapaikkani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti