Olen nukkunut viime yön hyvin. Aloittelin aamua kahvikupillisen kanssa ja äidin kanssa puhelimessa jutellen. Nyt kuuntelen musiikkia ja ajattelin chattailla ja Taivas tv7 pyörii taustalla.
On ollut valoisa olo. Vähän epämääräistä tuskaa samalla mutta se on taustalla lievänä. Paljon parempi olo kun lääkitys on tauolla. En voi tuota lääkettä enää syödä, en suostu. Jotakin on tehtävä että se lopetetaan. Toivottavasti lääkäri kuulee mitä kerron. Jos ei niin otan yhteyttä yksityisen puolen lääkäriin. En voi tuota lääkettä enää syödä. Piste. Ei ole jatkuvaa takaumaa ja pelkotilaa enää kun se ei mene sekä telepatia-uskomus meni kokonaan ohi. No, miltei kokonaan. Aivot toimii taas normaalimmin.
Tästä tulee hyvä kesä, ainakin, jos tuo lääkitys ei mene minulla enää. Katsoin tulevaisuuteen päin. Näen vointini entistä parempana. Hätkähdin, voin ehkä olla onnellinen?
Ymmärsin, että en ole hullu, olen hyväksikäytetty tyttörukka. Itkin.
Eilen käperryin tutti suussa peiton alle ja olin turvassa. Huomasin että jännitän kehoani kauhusta, milloin isä tulee hakkaamaan. Olin kaksoistietoisuudessa, samalla ymmärtäen, ettei kukaan tule, ja tunsin turvaa. Ilahduin niin paljon että halasin hartaasti eri ihmisiä. Sain kunnon naurukohtauksen. Itkin ja nauroin kun juttelin ohjaajan kanssa.
En ole hullu, olen oikeasti kokenut tämän. Joskus minut aivopestiin ajattelemaan että kuvittelen. Lopulta uskoin muita enemmän kuin itseäni. Edelleen on vaikeaa uskoa itseään kun muut epäilevät. No, ainakin minulla on nyt dissosiaatiodiagnoosi, että lääkäri on lopultakin ottanut puheeni väkivallasta huomioon.
Eli nyt on valoisa olo, vähän epämääräistä tuskaa samalla joka repii mieltä, mutta kyllä se tästä. Voisin meditoida, lukea kirjaa ja mietiskellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti