Olen öisin kissa

Miau, olen kissa. Sanon miau ja pyydän silityksiä. Isi on tuhma ja tulee huoneeseeni joka yö. Minulla on kissan tassut kun se pakottaa koskemaan sen penistä. Sitten muutun taas ihmistytöksi kun se on ohi ja itken. Isillä on likainen katse, hyi. Pelkään isiä kun se seuraa minua katseellaan. Katson itseäni peilistä ja heristän sormea, soo soo, tuhma tyttö. Olen kuulemma tuhma kun pistän vastaan kun isi yrittää tehdä minusta kissan jotta voin taas tassuillani koskea sen penistä. En siedä sitä. Tassuni ovat ihan limaiset, hyi. Pesen ne ja ne muuttuvat taas ihmiskäsiksi. Vihaan olla kissa. En enää ikinä leiki kissaa, päätän. Seuraavan kerran kun isi tekee minusta kissan, sanon, ei. Isi suuttuu kun en tottele. Huudan, ei! Isi jättää minut rauhaan ja poistuu. Iloitsen. Sain isin lopettamaan! En joutunut muuttua kissaksi! Päiväkodissa kuitenkin piirrän kissoja. Niillä on kruunu. Se tarkoittaa että ne ovat ykkösiä ja parhaita. Minun pitää olla täydellinen lapsi niin ehkä äiti ja isi rakastavat eivätkä pakota muuttumaan kissaksi. Kissoillani on raatelukynnet joilla ne voivat puolustautua. Lopulta tilanteeni on epätoivoinen. Pelkkä ei ei enää riitä. Isi pakottaa minut taas muuttumaan kissaksi. Olen epätoivoinen. Nyt minulla ei ole ihmiskäsiä ollenkaan, olen läpikotaisin kissa. Itken suruani. Uppoudun yhä enemmän kissojen piirtämiseen ja leikkimiseen. Ja niin isäni ja äitini vain jatkoivat tätä seksuaaliväkivaltaa ja uppouduin yhä syvemmäs olemaan kissa.