Kävin kirjastosta varaamassa pari kirjaa ja elokuvan Kultainen kompassi, lempitrilogiani ensimmäisen osan. Olen Tollea lukenut aiemminkin mutta ne kuuluvat lempikirjoihini ja päädyin uudestaan lukemaan niitä. Nyt kirjojen sisältö avautuu minulle uudella tavalla, syvällisemmin, kuin viime lukemalta.
Havahduin oivallukseen että itse välttelen nyt-hetkeä (missä elämisestä Tolle kirjoittaa) koska se on ollut traumaattinen. Heilahtelen menneisyyden uudelleen läpi elämisestä tulevaisuuden fantasiointiin mutta välttelen vaistomaisesti elämistä tässä ja nyt, vaikka paradoksaalisesti huomaan sen olevan syvästi tyydyttävää, osata olla täysin kaikkein aistein tässä ja nyt.
Kun vaikkapa keittelen kahvit itselleni, yleensä silloin olen melko lailla tässä ja nyt, ja kun juon kupillista, olen aistit valppaana ja nautin ihan vain toiminnasta, en mieti päämäärää. Ylipäätään elämässäni osaan keskittyä itse toimintaan enemmän kuin että keskittyisin päämäärään, minkään saavuttamiseen. Se on läsnäolon ydin.
Ymmärrän sen, tämä hetki ei enää koskaan tule olemaan traumaattinen. Voin ankkuroitua siihen täysillä. Tai vaikka tulisikin olemaan niin sellaisessa kuvitteellisessa pelossa eläminen ei ole järkevää. Joka tapauksessa minun tulisi ankkuroitua nykyhetkeen.
Tänään olen kiitollinen siitä että flunssa alkaa helpottaa ja ymmärrän taas arvostaa hyviä asioita elämässäni enemmän tämän flunssan kautta kun olen hetken kärsinyt.
Nyt voisin keittää kupillisen kahvia, käydä tupakilla ja sitten lukea taikka alkaa katsomaan tuota elokuvaa. Elämä on juuri nyt ihan ihanaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti