Lyhyt novelli raiskauksesta

Tämä teksti kumpuaa jostain syvältä alitajunnastani, mutta jos olen kokenut vastaavia tilanteita, en vieläkään muista sitä kunnolla. Makoisia lukuhetkiä.

Kahlitsette minut kuin vangin, ja vankihan minä olenkin, vanki tämän tummanpuhuvan yön, tämän kaihon johonkin parempaan maailmaan. Otitte aseenne esiin ja naureskelitte likaisesti, olettehan vallassa, jälleen. Minun ei auta kuin purra huulta ja kestää kipu, kipu, mikä on sietokyvyn ylittävää ja melkein liian voimakasta jotta pysyisin ylipäätään elossa. Sitten te riisuitte farkkunne, bokserinne, ja käskitte, ime sitä, suutele sitä. Minä ummistin silmäni ja kyyneleet vierivät poskillani kun otan sen suuhun. En ole täällä, olen avaruudessa, missä lennän vapaana kaikista huolista, taikka pilvettömällä taivaalla lintujen kanssa yhdyn tuohon lentoon, niin kuvittelin, ja uppouduin tähän mielikuvaan itsestäni lentämässä, kun liikuttelit lanteitasi edestakaisin edessäni. Yritin olla huomioimatta sen makua ja liukasta koostumusta suussani, sinun häpykarvoitustasi joka raapii kasvojani. Lopulta havahdun lentomatkaltani tänne missä maistan eritteitä suussani. Sinä saavutit huippusi. Juuri kun olen huokaisemillani helpotuksesta, päättää toinen teistä tulla sinun jälkeesi. Nyt alan olla todella tuskainen. Tämä ei vain lopu! Koska tämä loppuu? Vaihdatte paikkoja ja sitten sinä työnnät sen suuhuni ja virnistäen tuota inhottavaa hymyäsi, sinä komennat, ota se suuhun. Minä avaan silmäni. Sanon, ei. Sinä osoitat minua aseellasi, komennat uudestaan, uhkaillen. Sanon yhä pontevammin, ei! En ota sitä likaista kyrpää suuhuni! Ime sitä ite ja tukehdu siittiöihis! Sinä vain naurahdat ja pudistelet päätäsi. Tämä tyttö ei selvästi tiedä milloin tulee luovuttaa... Hyvä, sitten pakotan sut, sanot, ja käyt minuun kovakouraisesti kiinni. Päässäni napsahtaa. Minä muutun raivokkaaksi villikissaksi. Ärisen niille, potkin, nyrkkeilen, syljen... Olen täynnä adrenaliinia ja kiihkoisaa raivoa. Sinä alistat minut maahan ja sanot, tyttö, nyt, turpa kii, tai ammun. Otan ilkikurisen hymyn huulilleni ja kohtaan katseesi. Voi, et uskaltaisi. Säälittävä hiirulainen. Voi voi. Nauran likaisesti vasten hänen rumia kasvojaan enkä irrota katsettani hänen silmistään. Hän muuttuu täysin jääkylmäksi ja tähtää aseella otsaani. En vieläkään irrota katsettani hänestä, vaikka olen mustelmilla pahoinpitelystä, hikinen raivosta ja joka paikkaa kivistää sinun otteessasi. Nauran vain. Et uskalla. Sinä lasket hitaasti aseesi, ja sen jälkeen tukistat minua lujasti hiuksista kourallasi. Tällä ei tee enää mitään, samantekevää, ei me sua ees kaivata, sanotte miltei yhteen ääneen, irrotatte otteenne ja poistutte, hiljaa, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jään yksin puuskuttamaan raivosta täristen huoneeni lattialle ja tiedän että te ette vieläkään ole saaneet tarpeeksenne minusta ja tulette seuraavana yönä uudestaan.