Pahimmat patoumat ovat seksuaalisuuden saralla. Olen kiihottunut seksuaalisesti ihmisistä, kenestä tahansa, taikka katselen kaikkia sillä silmällä, vaikken edes periaatteessa olisi niistä yhtään kiinnostunut. On vaikeaa kokea seksuaalista mielihyvää ja siihen liittyy varsinkin tuo telepatiauskomus, että eroottiset tunteeni leviäisivät minusta muihin.
Sitten on oma väkivaltaisuuteni. Voin hakata raivoissani jonkun hengiltä. Pelottaa tuntea tätä osaa itsessä ettei sorru väkivaltaisiin tekoihin. Nyt voin kuitenkin rauhassa kokea tämänkin osan kun ainut uhrini on pehmokisu.
Sitten on pelon tunne joka on päällä siksi ettei aggressiivinen osa tulisi liikaa päälle. Valitsin tuntea pelkoa ja avuttomuutta mieluummin kuin vihaa, muita ajatellen.
Mutta ehdottomasti vaikeimmat patoumat ovat nuo seksuaaliset tunteet joita häpeilen. Suunnaton helpotus kirjoittaa tästä nyt tänne. Tämä pitää terapiassa ottaa puheeksi. Kaikki se seksuaalisesti latautunut sisältö elämässäni. En uskalla puhua vielä avoimesti kaikista irstaimmista asioista. Siitä, miten kiihottunut olen ollut.
Ei täydy hävetä seksuaalisia tunteita. Tämän kun sisäistäisin. Ne ovat osa elämää. Pelkään että minusta näkyy ulospäin miten kiihottunut olen tilanteissa joissa ei kuulu olla.
Kai se on hyväksyttävä ja myönnettävä mitä on tapahtunut. Että isäni on irstas pedofiili. Onkohan näin, vaiko vain hyväksikäyttäjä? Kuolisin jos kertoisin näistä muille. Tämä ajatus edelleen pidättelee kertomasta kaikesta niin avoimesti kuin haluaisin.
Ei, insesti on harhaa, insesti ei ole totta, insesti on kuvitelmaa... Hokevat kaikki osani yhteen ääneen pääni sisällä kun mietin näitä. Se oli totta mutta ei ole enää. Se on ohi, loppunut, minun osaltani.
Pelottaa myöntää itselleen mitä on todella tapahtunut. Jos se vaikka tapahtuu uudestaan? Sitten en sietäisi elää sen tiedon kanssa. Posahtaisin. Järki lähtisi viimeisiä rippeitä myöten. Minusta tulisi taas... mitä? Liian onnellinen, liian euforinen, liikaa yhdyntöjä jotka lopulta sattuvat enemmän kuin tuottavat nautintoa?
Pelottaa myöntää viimeinkin itselleen että se on totta ja insesti tapahtui.
Pelkään että sama meno jatkuu yöstä toiseen ja jos tiedostan tapahtuneen niin se on järjenlähtö.
Mutta se sama meno ei jatku enää. Olen vapaa siltä. Ja nyt oikeasti. Pelottavaa, toisaalta, saada järkensä takaisin, kun ei koskaan ole tiennyt mitä on olla järjissään...
Insesti on tapahtunut. Ei tapahdu enää. Olen selviytymässä. Voin tuntea nyt vapaasti tunteitani eivätkä ne johda kiduttamiseen! Okei, tunteiden tunteminen normaalisti on jotenkin johtanut kidutukseen?
Nyt insestistä voi puhua suoraan eikä se aiheuta liikaa vastustusta muissa. Helpotus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti