Missä olen? Mitä tämä on? Mitä nyt? Miksi näin?
Muistaakseni noin kolmivuotiaana hoin päässäni ja vaelsin paikasta toiseen sekavana ja surullisena.
Huga! Wuhuhu *groinks*. Ookko vähä niinku crazy?
Hokemiani yksitoistavuotiaana. Silloin "hugailin" mikä oli sellaista pelleilyä esim. vitsikkäästi ja rivosti takamuksen heiluttelua kameralle ja ilmehdintää räjähtäneesti.
Opin pedofiileiltä tuon vitsikkään tavan puhua rivoja. En ollut enää kuten muut tytöt luokalla. Minusta tuli pervo ja pojan näköinen. Pelkäsin muita tyttöjä koska tunsin niin suurta huonommuutta. Olin äärettömän nolo tapaus.
Ajattelin pistää tähän kuvan siitä ilmeestä mutta ei se enää ole yhtä karmiva kuin yksitoistavuotiaana. Näyttää vaan siltä että teen hassun ilmeen. Pistän kuitenkin että saatte jotain käsitystä siitä miten olin täysin räjähtänyt. Ja häpeän tuota ilmettä myös joten voitan nyt häpeän kynnyksen ja julkaisen sen.
Helpottaa syvästi ymmärtää että en enää ole tuo tyttö jolle ainut syy alkaa ilmeilemään noin oli että olisin niin vastenmielinen ettei kukaan pedofiili ahdistele. Ja sekosin pelkästään siksi ettei kukaan haluaisi raiskata enää.
En ole enää hugaileva ja pervo minä. En ole räjähtänyt.
Huojentava helpotus että nyt saa olla nätti eikä se johda seksuaaliväkivaltaan. Saa olla kaunis minä. Alla myös selfie kauniista minusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti