Minä hytisin kylmästä ja pelosta sängyssäni. Päivisin olin iloinen tyttö mutta jostain oudosta syystä alkoi aina iltaisin pelottamaan. Yön tunnelma oli niin hiljainen, mystinen ja salaperäinen. Ovi avautui hiljaa ja säpsähdin katsomaan kuka tuli huoneeseen. Se oli isäni. Yhtäkkiä ymmärsin sen. Tämä oli se syy miksi iltaisin minua pelotti. Isäni tuli aina iltaisin huoneeseeni. Vihastuin ja sähisin sille miehen irvikuvalle. Se ei piitannut vastusteluistani. Se työnsi kasvonsa liki omiani ja katsoi minua intensiivisesti silmiin ja hymyili epäilyttävästi. Tuijotin sitä takaisin naama topakkana. Katseemme sulautuivat toisiinsa. Tuntui kuin isäni pahuus alkaisi imeytyä sen silmistä minuun. Pidin edelleen katsekontaktin. Tiesin että jos en luovuta, se luovuttaa ja lähtee pois. Lopulta se nyökkäsi kevyesti, nousi ja lähti. Silmiäni kirveli ja katse tuntui samealta. Hieroin niitä ja yritin tarkentaa katsettani. Huoneeni näyttäytyi yhtä kolkkona kuin isän katse. Lopulta päätin nukahtaa ja unohtaa kaiken. Ja kun aamu koitti, olin taas iloinen oma itseni, enkä ollut tietoinen yhtään isän mustasta katseesta.
Voimakkaimpia muistojani on isän silmät ja katse. Meillä on varhaislapsuudestani videomateriaalia missä äiti riisuu minua kylpyyn ja isä kuvaa. Katson kameraan järkyttyneenä. Sitten alan itkeä ja hakea turvaa äidistä. Katson kameraan itkuisin silmin ja silittelen äidin hiuksia rauhoittuakseni ja varmaan äidin huomiota kaivaten. Kun suljen silmäni, näen nämä silmät edelleen edessäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti