Voisin kertoa vähän eri mielenterveysongelmista joita minulla on ollut.
Ensinnäkin olin varmaankin jo varhaislapsuudessa syvästi masentunut. Alakouluikäisenä minulla oli jonkinlaista anoreksiaoireilua. En syönyt juuri mitään ja tein vatsalihaksia. Äiti aina sanoi että joudun kohta tiputukseen. Elin pelkällä leivällä, ruoka ei maistunut.
Sitten murrosiän jälkeen olin todella bipolaarinen, maniassa. Nauroin paljon ja lujaa. Olin myös tuolloin täysin tärähtänyt. Menetin kokemuksen sukupuolesta ja olin poikatyttö-tyttöpoika.
Kahdeksannella luokalla olin jälleen syvästi masentunut. Psykoottisen masentunut, varmaan. Minulla oli harhaluuloja liittyen ihastuksiini että hekin olisivat kiinnostuneita minusta. Kaipasin epätoivoisesti seurustelukumppania.
Seitsemäntoistavuotiaana sairastuin psykoosiin. Silloin vasta tilanteeseen puututtiin. Olimme kolmisin, minä, äiti ja isä, sairaanhoitajien juttusilla ja sieltä päädyin ensimmäiselle osastojaksolle nuorisopuolelle.
Olen kärsinyt paljon etenkin tästä dissosioinnista. Kymmenen vuotta sitten tuntui että olen kehoton tietoisuus. Nykyään olen jo paremmin kehossani ja fyysinen. Kun dissot lievittää, tuntuu, että kaikki mielenterveysongelmat sulavat pois. En stressaa niin paljoa, mieli on koostuneempi, ei telepatiaa, ja muutenkin tuntuu helpolta elo kun on omassa kehossa.
Olen ilmeisesti lapsena joskus kuvitellut että kaikki ihmiset ovat hallusinaatioita. Että minä olen ainut oikea ihminen. Tämäkin kokemus lievittää. Saan kontaktin muihin ja huomaan, yleinen tunnelma on ihan turvallinen.
Voisitko tarkemmin kuvailla, millä tavalla olit "täysin tärähtänyt"? Miksi kukaan aikuinen puuttunut, jos kerran olit näkyvästi sekaisin? Kuulostaa epäuskottavalta jälleen.
VastaaPoistaNo siis, ilmeilin, irvistelin, nauroin maniassa, ja keräsin pelokkaita ja sääliviä katseita. Käyttäydyin kuin kehitysvammainen. Ja kiitos vain mutta sulla ei ole pienintäkään käsitystä siitä missä kunnossa olin. Ja kukaan ei joko osannut tai viitsinyt puuttua, en muista. Totta tämä kaikki on. Etkö ymmärrä? Taas yksi ihminen joka kyseenalaistaa. Juuri näin kävi aina eikä kukaan uskonut kun yritin hakea apua. Näet varmaan kaavan? Tällaiseen on vaikea puuttua tai sitten ketään ei kiinnostanut. Oireilin mutta kukaan ei kai tiennyt miksi ja asian annettiin olla. Raivostuttaa tuo kyseenalaistaminen joka vain jatkuu koska alun perinkään tähän ei puututtu koska kaikki kyseenalaistivat.
Poista