Musertava fiilis jatkuu, taustalla. Toisaalta on iloisempi ja onnellisempi olo. Juon tässä kolmatta kupillista kahvia ja aloitan päivää.
Otin hoitajan sanat toiselle potilaalle sydämeeni: nyt on tärkeintä saada itseni kuntoon. Ehkä en stressaa vaan luotan elämään ja siihen että kaikki järjestyy.
Musertavaa tajuta että koko elämäni on ollut yhtä väkivaltaa. Enkä muista vielä puoliakaan. Stressaa myös lääkitys. Kokemani tuska on melkein liikaa.
Eilen jokin minussa naksahti ja yhtäkkiä ymmärsin että exä rakastaa minua. Tuli kyyneleet. Hetkellisesti tuntui myös että minä rakastan häntä.
Hoin itselleni myös, olen Bella, en isä. Olen joskus omaksunut isän identiteetin omakseni. Mutta en ole isä. Voin olla minä jälleen.
Pelottaa kun asiat ovat niin hyvin. En ole tottunut tällaiseen hyvinvointiin. Mitä ihmettä? Nyt voin ihan hyvin. Nykyhetki on hyvä. Voisin iloita elämästäni. Olen turvassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti