Ehkä elämä onkin seikkailu

Nyt ollut vähän musertavia viime viikot. Huolenaiheita ja stressiä on ja traumat mitkä vaikuttavat toivottomilta toipua. Mutta silti tiedän ja tunnen miten kaiken aikaa menen kohti eheyttä. Se vain vie oman aikansa. Sitten stressaa murtunut nilkka joka kipuilee ja lääkitysasiat. No, niille en voi mitään. Pitää vain toivoa ettei nilkka mene pahemmaksi ja että lääkitysasiat selkiää.

Musertava olo, mutta joku rakastaa minua täysillä. Se on kai tärkeintä. Ja että ottaisin sen myös vastaan. Ja että minä osaan rakastaa. Osaanko?

Nyt on vähän positiivisempi fiilis kuitenkin kun olin vähän flunssainen ja se tauti alkaa helpottaa niin heti osaan olla kiitollinen hyvistä päivistä. Nyt on tavallaan ihan hyvä päivä kuitenkin. Vähän tuntuu että päätä hajottaa jossain tuolla syvällä mutta olen irrallaan siitä tunteesta.

Tekisi mieli vain itkeä, itkeä ja itkeä. Keittelen kahvia. Kuuntelen tv:tä. Olen kiitollinen tällaisista arkisista iloista.

En tiedä, miltä tulevaisuus näyttää. Eheämmältä, varmaan. Ehkä tulee taas nousujohteinen kausi tuon romahduskauden jälkeen. Olen aika onneton ja toivoton. Mutta vain kohtaan nekin tunteet, niitäkin on ollut aikanaan, toivottomuutta, joka kumpuaa nyt pintaan.

En tiedä mihin päin olen nyt menossa, mutta ehkä elämä onkin seikkailu jota ei voi ennalta määrittää.