Aamun tunnelmat

Tänään on vähän parempi vointi taas. Se kyllä heittelehtii nyt ankarasti.

Tänään mennään uimarannalle porukalla, kivaa, en ole vielä tänä kesänä käynyt. Join aamukahvit ja söin puurot. Nyt mietin mitä sitä voisi tehdä. Kiitollinen siitä että nyt tuntuu vähemmän hajottavalta, eilen oli kaiken aikaa tunne että aivot oikein kirkuvat hulluutta.

Voisin vielä keittää toisen kupillisen kahvia tässä ja ehkä meditoida. Se aina auttaa maadoittumaan.

Päässä ei liiku mitään ja päässä liikkuu liikaakin ajatuksia jotka pyrin vaimentamaan. Onpa outoa, kukaan ei ole tullut raiskaamaan. Missä oikein olen kun on niin rauhallista? Miksei täällä kuulu kolinaa yössä? Olenko onnistunut itsemurhassa vai miksi olen näin onnellinen?

Kyllä, se traumahelvetti on tosi. Eikä enää koskaan isän palleja suussa, äidin vaginan makua...

Pelottaa ihan miten traumaattinen olen ja siihen päälle tämä lääkitysasia. En silti koskaan luovu toivosta.

Ehkä asiat menevät kuten niiden on tarkoitettu? En oikein usko tuollaiseen, kylläkään. Asioita vain tapahtuu ilman mitään ihmeellisempiä merkityksiä. Taikka sitten on jotkin kosmiset voimat olleet suojelemassa kun osannut toimia juuri oikein vaarallisissa tilanteissa, tai juuri oikealla hetkellä joku tullut ja pelastanut minut itsemurhalta. Kuin minun olisi tarkoitettu elävän, etten edes itsemurhassa onnistu.

No, yritän nauttia elämässä niistä asioista joista voin, ja ne joihin en voi vaikuttaa, niiden annan olla. Irrotan langoista enkä yritäkään hallita kaikkea.

Tuolla on ainakin nätti ilma. Olen paljon vain istuskellut nyt ulkosalla. Jotakin mistä nauttia. Ja on turvallisempi olo ollut nyt myös. Jos herään yöllä paniikissa, saan itseni nopeasti maadoitettua tähän hetkeen, että olen nyt turvassa ja täällä ei kukaan raiskaa.

Joskus tuli sellainen kokemus että jokainen soluni riemuitsee että asiat ovat niin hyvin kuin voivat vain olla. Palautan tuon kokemuksen muistiin kun kaipaan lohtua että asiat järjestyvät.

Hyväksyn todellisuuteni. Olen seksuaalisesti hyväksikäytetty tyttö jonka oma isä ja äiti sekä veli sekä muut sukulaiset yhtyivät minuun.

Apua. Pelottaa muistaa. Jos vaikka hajoan? Ei voi olla totta. Miksi ei tähän puututtu? Pelottaa mitä vielä joudun käymään läpi mitä en muista.

Soturienkeli tiesi mitä seuraavaksi tapahtuu. He olisivat pian ovella kärkkyen hänen lihaansa. Hän ryhdistäytyi, otti valomiekkansa ja päättäväisin katsein kääntyi ovelle päin. Sieltä he tulivat sisään, kaksi miespuolista demonia. Miehet naureskelivat ja ottivat aseet esiin ja tähtäsivät enkeliä. Enkeli ei näyttänyt pelkoa, se katsoi takaisin noihin mustiin silmiin jotka olivat täynnä syövyttävää pahuutta ja pysyi ryhdikkäänä. Demonit alkoivat pilkata häntä ja osoittelivat asein ja hän pysyi vaiti mutta pelottomana.