Olen nyt elämässäni pisteessä missä alan vasta todella kärsiä menneisyydestäni. Samalla kuitenkin maadoittuneempana kuin vuosiin mikä tekee prosessista helpompaa.
Joku rakastaa minua enemmän kuin mitään tai ketään muuta - exäni. En vieläkään ota tuota rakkautta vastaan. Olen turta romanttisessa mielessä koska ihastuin perheenjäseniini aikanaan.
Miksi minua hävettää niin paljon panetus? Koska se johtaa insestiin. Miten saisin vakuuteltua mieleni siihen että nyt on ihan okei olla kiihottunut? Ettei sitä tarvitse hävetä. Häpeän koska ihastuin veljeeni ja halusin lapsia hänen kanssaan.
Olen niin traumaattinen ettei sitä käsitä.
Hävettää jos joku aistii minusta kiihotuksen. Miksi? Koska sitten sukulaiset yhtyvät. No, täällä ei ole sukulaisia. Voin rauhassa tuntea kiihotukseni eikä kenenkään tarvitse sitä tietää.
Voi hyvä Luoja mitä on tullut tehtyä, naida sukulaisiaan ihan autuaana. Pelottaa muistaa.
Pitäisi jotenkin päästä irti seksuaalisuuden häpeästä mutta miten? Ehkä sanon itselleni että se on ihan okei olla kiihottunut, se ei johda enää raiskauksiin. Ehkä pelkään että kiihottuneisuuteni johtaa siihen että muut aistivat sen minusta ja haluavat raiskata.
Juttelin hetken hoitajan kanssa ja nyt ahdistaa. Ei tarvitse ahdistua, kukaan ei ole tulossa raiskaamaan. Reagoin siihen pelkoon kiihottumisella kun pelkään että joku tulee ja raiskaa. Ja sitten se ahdistaa sen takia koska alitajunnassani raiskaus tapahtuu jos kiihotun. Ja sitten se vaan pahentaa kun en osaa hyväksyä sitä tunnetta. Nyt voin kuitenkin olla oma itseni, kiihottuneena tai ei. Yritän sanoa itselleni että se ehkä näkyy käytöksestäni ettei kaikki ole hyvin, mikä ei haittaa, se tunteiden telepaattinen välittyminen haittaa.
No, pääsen tästäkin aikanaan yli. Kaikki vain ottaa oman aikansa. Toivon että pääsen tästä tunteesta yli vaikka menisi tuo lääkitys. Koska lääkäri ei suostunut purkamaan sitä lääkettä, pakko muilla tavoin päästä tästä häpeästä yli. En tiedä onko tämä sitten hyväkin, että triggeröidyn enemmän kun menee tuo lääke. Mutta on tämä paikoittain hankalaa. Lähinnä häpeällistä. Ja pelottavaa myös kun pelkää tulla raiskatuksi tunteitten takia joita tuntee, joita on mahdotonta vältellä.
Pitäisi oppia hyväksymään kaikki tunteet ja päästämään niistä sitten irti. Hyväksyä että nyt kiihottaa ja olla samalla maadoittunut kehoon. Ei lähteä leijailemaan niin sanotusti. Ehkä saan jonkun valaistumisen kokemuksen ettei tarvitse hävetä näitä tunteita ja ettei ne johda insestiin.
Kannan traumaa osissa joita en vielä tiedosta. Nämä osat kun nousisivat pintaan, alkaisin eheytyä. Mutta pitää olla kärsivällinen. Tämä vie oman aikansa.
Minusta ei aisti kiihottuneisuutta niin että se johtaisi insestiin. Saan rauhassa, omassa kehossani, tuntea kaikki tunteeni läpi, yksityisimmätkin. Mutta kun minulta vietiin kaikki yksityisyys. No, nyt minulla on yksityisyyttä. Voin kärsiä omassa rauhassani yksin kun haluan vain kärsiä yksin. Saan ajatella ja tuntea rauhassa omassa kehossani eikä vaara uhkaa enää.
Vaara on ohitse. Voin rauhoittua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti