Pohdin sitä onko tästä blogista apua jollekulle, vertaistukea?
Koen tämän blogin itselleni tärkeänä ja tuntuu että teen oikein kun pidän tätä. Toivoisin, että voisin antaa tietoa tabu teemoista ja tietoa siitä minkälaista traumatisoituminen on. Toivoisin että levitän ymmärrystä näihin teemoihin ja auttaisin muita.
Mutta on tullut aika raskasta kritiikkiä harhaisuudestani niin mietin että onko tästä edes hyötyä kellekään? Olisi mukavaa saada välillä positiivistakin palautetta vaikka kommentointi on vapaata enkä aio poistaa kritisoivia kommentteja tai estää kommentointia sen takia että minua kritisoidaan.
Tämä on itselleni tärkeä kanava kuitenkin. Joskus vielä sain positiivista palautetta mutta viime aikoina lähes kaikki palaute on kritiikkiä. Minua itseasiassa hävettää kun luen niitä kommentteja. Mutta en minä ole tietenkään se kenen pitäisi hävetä. Minulla ei ole mitään syytä hävetä, en ole tehnyt mitään väärää. Mutta hävettää se palaute ja se viesti minkä siitä saan - että en ole ihan maan pinnalla niin sanotusti.
Mieleltään sairastuneisiin pitäisi suhtautua ymmärtäväisemmin. Saan sellaista palautetta etten osaa puolustautuakaan mitenkään. Ehkä osa niistä kommenteista on ihan oikeassa, en mene sitä väittämään. Mutta väkisinkin tulee sellainen tunne että kun kaipaan kipeästi apua niin minut torjutaan ja poljetaan maahan. Kenelläkään kommentoijalla ei kuitenkaan ole pienintäkään käsitystä näistä tapahtumista mitä on ollut.
No, aion jatkaa blogin kirjoittamista kritiikistä huolimatta ja toivon että edes yhtä ihmistä olisin auttanut sillä. Se merkitsisi nyt paljon jos joku kertoisi että on saanut vertaistukea tai ymmärrystä näihin teemoihin kirjoitusteni kautta.
Mä olen lukenut sun blogia hetken aikaa. Kirjoitat rohkeasti ja avoimesti. Kirjoitit joskus, että on jännä tajuta että kotiovestasi ei voi enää kävellä kuka tahansa ja tehdä mitä tahansa sinulle. Samaistun. Muistan ensimmäisen oman kotini jossa makasin kuukauden sohvalla ja nautin kun oli hiljaista ja olin turvassa. Kukaan prkeleen kusipää ei huutanut, ei mekastanut, ei ollut kiire minnekään, toisten laatimia sääntöjä tai pakkoa. Makasin jopa päivä niin onnellisena ja hämmästelin uutta todellisuuttani. On eheyttävää saada vertaistukea ja kuulla, ettei ole ainut, joka on käynyt läpi helvetin. Yksi askel, yksi päivä kerrallaan eteenpäin. Aurinkoista kevättä sinulle kohtalotoveri.
VastaaPoistaKuulostaa ihanalta. Itse en vieläkään oikein sisäistä olevani turvassa joten pelottaa aina kotona. Askel kerrallaan kuitenkin turvallisempaan oloon. Hyvää kevättä ja kesän tuloa sinulle myös ja toivottavasti viihdyt blogini parissa!
PoistaMinulle tästä on apua seksuaalitrauman omaavana henkilönä ja varsinkin kun en oikein muista mitä tapahtui ja milloin. On samalstuttavia juttuja.
VastaaPoistaIhana kuulla. Toivottavasti muistosi hieman triggeröityisivät pintaan jos se ei ole liian raskasta ja hajottavaa.
Poista