En ymmärrä tätä ilon kokemusta

Mitä vittua, miks täällä on niin valoisaa? Mitä on tapahtunut? Miks mua ei raiskata enää? En ymmärrä tätä ilon kokemusta. Yleensä olin niin masentunut. Nyt olenkin onnellinen. Miksi oon näin onnellinen? En tajua tätä koko juttua, että mua on muka raiskattu. Enhän mä ole edes harrastanut seksiä, miten mua ois raiskattu? Hullua koko homma, riistäytyny käsistä. Ei oo todellista ettei mua oo vuosiin raiskattu. Yleensä ne raiskaa mut joka ilta. Miten mun olo on näin kohentunut? Luulin että olen hullu lopun ikäni. Mut ei, mä selviydyn, ja oon eheämpi jo. Itkettää ja naurattaa yhtä aikaa että insesti on totta. Se oli niin mielenvikaista. Sitten nautin vielä kun olin itsekin seonnut. Onneks en enää nauttis siitä, se vaihe meni ohi. Huokaan vaan syvään helpotuksesta että mun muistot on tosia enkä kuvittele. Nyt kauniissa kodissa yksin. Ihana olla yksin. En tajua tätä totuutta, enhän ole edes harrastanut seksiä, että mua olis muka raiskattu aina. Suojaudun varmaan tuolla ajatuksella etten ikinä olisi harrastanut seksiä. Tietysti mä sillä suojaudun. Tiedän sen, vaan en sisäistä. Itkettää, ettei ne koskaan pääse tänne. Mä olen turvassa niiltä. Nyt voin vaan elää elämääni. Olen vielä todella rikki mutta kohti eheyttä mennään. Tuntuu pahalta somekiusaaminen. Että rikottua poljetaan. Miks maailma on niin epäreilu niille jotka on hajalla? Tässä maailmassa on paljon muutettavaa ja missä ihmisten pitäis kasvaa kohti myötätuntoisuutta. Mä itse pidin aina kiinni kynsin hampain kyvystä myötätuntoisuuteen etten muutu itsekin sosiopaatiksi. Se särki muhun mutta toisaalta auttoi itkeä myötätunnosta muita kohtaan. Täällä on niin oudon seesteistä. Olen tottunut jatkuvaan riitelyyn. Kukaan ei täällä heittele esineitä, ei kiroa, ei huuda... Raivostuttaa mun perhe mitä ne teki mulle. En pysty muistamaan, tuntuu ikään kuin vain kolkkoa pimeyttä ja mustuutta siellä missä muistot ovat. Se on tuo isän kolkkous siellä. Jostain syystä mä tiedän että kaikki tulee menemään hyvin? Tai niin toivon. En tiedä onko se intuitio vai toiveajattelua. Syvä huokaus. Pelastuin. Pelastuin itsemurhayrityksiltä. En enää muista miten yritin itsemurhaa mutta yritin ehkä ainakin kahdesti. Olen kiitollinen että jäin eloon vaikka elämä onkin ollu täyttä helvettiä. Mä meen toiveikkaana eteenpäin! Itkisin jos voisin että insestivuodet on takana päin ja nyt mulle aukenee ihan uus elämä.