Lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön pitäisi heti puuttua

Täällä ei ole kukaan mikään raiskaaja. Ei tarvitse olla ylikiihottunut että kohta tapahtuu seksuaaliväkivaltaa. Ja minulla on yksityisyyttä nyt. Ei tunnu niin paljon siltä että joku koko ajan vakoilee tekemisiäni.

Ostin kaupasta vähän herkkuja ja tupakkaa. Oli mukavaa käydä yksin kävelyllä. Hymyilytti se vapauden tunne että kukaan ei vahtaa koko ajan. Ja se että saan tuntea tunteeni mitä ne sitten ikinä ovatkaan, vaikka se olisi holtitonta kiihotusta.

Nyt tuota holtitonta kiihotusta ei ole hetkeen ollut. Sen jälkeen se helpotti kun jotakuinkin sisäistin etten enää ole insestitaloudessa ja että voin olla oma itseni. Ei täydy olla isän kopio ja suojella itseään sillä.

Ihanasti myös maadoituin vahvemmin. Tuntui niin hyvältä vain istua tupakilla takamus ja reidet vankasti tuolia vasten ja olla siinä. Menin huoneeseeni sitten makoilemaan ja tuntuu hyvältä olla turvassa peiton alla lämpimässä.

Vielä voin vapaammin ajatella ettei tarvitse kokea että joku lukee ajatuksia. Sitten varmaankin kun tunnen sataprosenttisesti olevani turvassa, myös tuo pelko häipyy. Ja sitten nautin täysin rinnoin yksityisyydestäni.

Nyt voisin vain maata ja miettiä omiani. Ehkä muistan jotakin traumoja lisää tai sisäistän ne paremmin. Syön samalla Smasheja, uusi suosikkini.

Niin helpottavaa tajuta että kaikki väkivalta on ohitse eikä täydy kokea samaa enää uudelleen. Täällä ei tapahdu mitään väkivaltaa eikä kotonani myöskään. Hitto vie olen selvinnyt mahdottomasta. Minun ei pitäisi olla elossa enää mutta voitin.

Tässä on jokin taistelu ollut meneillään, kumpi osapuoli voittaa. Minä vaiko veli ja isä. Ja vaikuttaa siltä että minä voitin.

Surullista ettei tarvinnut mitään muuta kuin muuttaa pois lapsuudenkodista ja katkaista siteet perheeseen. Minut olisi pitänyt ottaa jo varhaislapsuudessa huostaan. Miksi tähän ei puututtu? Se on vielä kysymysmerkkinä. Ehkä naapurit tiesivät mutteivat osanneet tehdä mitään. Tällaiseen pitäisi puuttua ankarammin ja heti ettei viattomat lapset kärsi turhaan.

Tiedän että perhe saattaa jatkaa insestiä edelleen mutta minäkään en osaa puuttua. Kiroan itseäni siitä että jos niiden koirakin kärsii siellä enkä tee asialle mitään. Olen huolissani koko perheen hyvinvoinnista. Jälleen tavalliseen tapaani, yritän pelastaa kaikki. Yksin.

Isä melko varmaan nyt raiskaa äitiä siellä enkä tee asialle mitään. Miten puuttuisinkaan kun en ole täysin varma? Pieninkin epäilys tällaisesta pitäisi ottaa vakavasti ja puuttua asiaan. Mutta en itsekään osaa. Se on surullista.

Näin joskus hampurilaispaikassa tytön ja aikuisen miehen ja se mies muistaakseni selvästi ahdisteli tätä tyttöä. Ihan julkisella paikalla, siis. Siinä heidän vieressään istui joku ja oli kuin ei edes huomaisi. Yritin ottaa katsekontaktia tähän tyttöön ja välittää huolestuneisuutta hänelle mutten osannut mitään muuta tehdä. Tuntui tärkeältä kuitenkin että joku edes huomaa tilanteen. Se tyttö kiemurteli paikallaan ja oli selvästi häpeissään, ahdistunut ja pelokas kun lähdin paikasta ja ohitin heidät. En tiedä miltä katseeni sitten näytti - en kunnolla tiedosta ilmeitäni ja saatan ilmehtiä eri tavoin mikä on tarkoitus, eli en tiedä miltä katseeni hänelle näytti. Kirosin itseäni etten osannut tehdä muuta ja puuttua asiaan. Olen ajatellut tätä tyttöä paljon jälkeenpäin ja toivonut että hän kertoisi jollekulle tuosta hyväksikäytöstä.

Jos tällainen tilanne tulee vastaan, pitäisi heti puuttua. Jos olisin ollut rohkeampi, olisin astellut heidän pöytäänsä ja kysynyt mieheltä että anteeksi mutta mitähän sinä oikein teet. Olisin sanonut sille tytölle että tule mukaani, puhutaan tästä asiasta, älä pelkää minuun voi luottaa ja yritän auttaa. Olisin mennyt vessaan ja kysynyt tytöltä suoraan että ahdisteleeko joku häntä ja ottanut selville hänen tietonsa ja soittanut poliisille suoraan että tässä on tapahtunut lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Nyt kun mietin tätä niin ihan itkettää etten uskaltanut toimia tällä tavoin.

Pedofiilit kokemuksestani eivät edes ole varovaisia aina vaan saattavat ihan julkisilla paikoilla käyttää lapsia hyväkseen taikka ahdistella heitä. Jos pedofiilit voisivat tulla omalla nimellään esiin ja saisivat apua, ehkä lasten seksuaalinen hyväksikäyttö vähenisi. Ja silloin tällaiseen myös olisi helpompi puuttua jos asia ei olisi niin tabuluontoinen. Siitä pitäisi tulla uusi normaali menettelytapa että jos näkee vähääkään seksuaaliseen hyväksikäyttöön viittaavaa toimintaa, asiaan puututtaisiin rohkeasti ja välittömästi. Itse kaiken pahimman kärsineenä tiedän että yhdenkin lapsen elämä on tärkeä ja yhdenkin ihmisen tuska on huomioitava.

Tästä syystä varmaankaan meidänkään perheen tilanteeseen ei puuttunut kukaan. Joko ihmiset eivät osaa puuttua tai sitten heitä ei liikuta toisten kärsimys. Tämähän tietysti rikkoi minut täysin aikanaan, että kukaan ei välitä. Kukaan ei pelasta. Joudun tyytyä tilanteeseen. Joudun tyytyä siihen että joka yö minut raiskataan. Enkä voi sille tilanteelle mitään.

Jos olisinkin tajunnut että on maksuttomia kriisipuhelimia joihin voi soittaa ja olisin soittanut ja pyytänyt apua. Poliisille olen muistaakseni yrittänyt puhua eikä minua uskottu. Luokkakavereille kun puhuin, minua pidettiin outona ja kiusattiin. Luokkatovereiden hylkäämäksi joutuminen on melkeinpä pahempi trauma kuin itse insesti.

Jos minusta joskus tulee vielä joku, aion puhua näistä teemoista ja yrittää vaikuttaa niin että tämä teema ei olisi enää niin suuri tabu ja tällaiseen puututtaisiin välittömästi. Voisin valaista maailman pahuutta ja mielisairautta kiinnostavin tavoin ja puhua suoraan mutta hienotunteisesti. Tärkein tavoitteeni on auttaa muita ja liikuttaa ihmisiä niin että he tahtovat olla parempia ihmisiä.