Olen taas astumassa jonkinlaiseen tyhjiöön. Vanhaa kuolee, uutta syntyy. Olen astumassa uuteen elämään jossa traumatisaatio on ohi ja sisäistän sen ja uutta voi syntyä. En tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kai minulla on kaikki vaihtoehdot avoinna. Voin tehdä nyt mitä haluan.
Ehkä tulevaisuudessa olen vähemmän minäkeskeinen. Ehkä minulla on kumppani, koira ja kavereita. Ehkä pystyn keskittyä paremmin maailman tapahtumiin ja ottaa niihin kantaa. Ehkä tulen ymmärtämään että olen turvassa. Ehkä dissosiaatio lievittää. Ehkä edistyn terapiassa ja uskallan puhua arimmistakin vaiheista. Ehkä tästä tulee hyvä kesä.
Välillä se musertaa ymmärtää miten paljon matkaa vielä on eheyteen mutta sille asialle ei voi mitään. Täytyy vain elää tätä hetkeä kuten parhaaksi näkee. Ehkä joskus vielä olen aidosti kiitollinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti