Itkettää melkein jos en olisi turta itkeäkseni.
Olen turvassa täällä, sataprosenttisen turvassa. Isä ei enää koskaan tule raiskaamaan. Voin nyt puuhastella mitä tahansa kotonani eikä täydy olla ylivireystilassa aina vaaran varalta. Olen siis ollut vaarassa. Kyllä, olin puolet ajasta vaarassa, läpi lapsuuteni ja nuoruuteni. Ja nyt sitten yhtäkkiä olenkin turvassa. Astun eräänlaiseen tyhjiöön. Mitä seuraavaksi?
Rakastan elämää vaikka elämäni on haasteellista. Ehkä tulee vielä aika kun olen kiitollinen aivan kaikesta. Ehkä asiat ovat nyt juuri paremmin mitä ymmärrän?
Helpottaa hieman järkeillä asiaa miten olen turvassa. Vielä saan turvallisuuden tunteen rakennettua. Eikä ole myöskään mitään telepatiaa. Kun tuntuu että kehoni on turvassa, tuntuu myös että mieleni on. Alan päästää irti tuosta uskomuksesta.
Nyt nautin normaaleista arjen toiminnoista ja osaan olla kiitollinen jos hetkenkään on parempi olo. Niistä hetkistä tulee pitää kiinni.
Olen kyllä hajonnut palasiksi. Mutta nyt voin nauttia elämästäni. Melkoista on elämäni ollut täytyy sanoa. En tiedä olenko ikinä ollut niin hyvässä voinnissa kuin nyt kun tuska on alkanut oikeasti purkautumaan!
Hei, mitä ihmettä. Minua ei olekaan raiskattu täällä. Se on päättynyt. Nyt voin huokaista helpotuksesta. Eikä kukaan ole tulossa tänne raiskaamaan. Voin elää elämääni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti