Se tapahtui kun olin seitsemäntoistavuotias. Silloin koin jonkinlaisen henkisen heräämisen. En tiedä oliko kyse kundaliinienergiasta ja onko tällainen käsite totta, mutta se alkoi luokkahuoneessa seksuaalisen mielihyvän kokemuksina mitkä levisivät alavartalostani ylöspäin niin että lopulta kasvot punoittivat. Voi olla että se oli toisaalta trauman aktivoitumista tällä tavoin mielihyvän kautta. Sitä kiihotusolotilaa kesti sitten pari kuukautta kunnes se meni ohitse.
Olin iloinen ja energinen. Tuntui että minusta oli tullut tuplasti älykkäämpi. Huomasin tunteitteni tarttuvan muihin, tai näin tilannetta tulkitsin, ja siitä alkoi myös telepatian pelko. Päädyin juttelemaan sairaanhoitajille ja sieltä osastohoitoon ensimmäistä kertaa.
Osastolla katselin ikkunasta yöhön ja päätin korjata kaikki elämäni epäkohdat. Päätös piti. Sen jälkeen olen pohtinut kaikkea ja purkanut traumoja.
Olin tuolloin syvästi masentunut. Vasta noin pari vuotta seurusteltuani koin iloa ja ekstaasia. Se oli ehkä maniaa mutta ainakin olin iloinen.
Sitten alkoi tämä pelon kausi. Pelkäsin vuonna 2013 että minut vielä murhataan. Nukuin öitä ensiavussa minne minut onneksi otettiin. Olin yksin. Yksin ja murhaajien pelossa. Ettei kukaan auta minua selviytymään hengissä. Selvisin silti. Sen myötä riemuitsen sitä että elän, joten olen hyvin kiitollinen näistä vaarallisista vuosista.
Nyt olen tässä, elossa, ja nautin elämän pienistä (suurista) iloista. Rakennan hiljalleen turvallisuuden tunnetta ettei kukaan enää koske minuun tavalla jota en tahdo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti