Yritän sanoa itselleni että ajatukseni pysyvät pääni sisällä. Että en ole mitenkään telepaattinen. Ei auta, jostain syystä pidän tiukasti kiinni tuosta uskomuksesta.
Halusin kenties vauvana olla telepaattinen että muut voisivat tietää tuskani. Halusin että äiti osaisi lukea ajatukseni ja siitä tietää mitä tarvitsen. Olen mahdollisesti jo varhaislapsuudessa muodostanut tämän uskomuksen telepatiasta. Tai sitten se alkoi vasta lukioiässä.
Jotenkin insestissä kai koin että kaikkien rajat liukenevat toisiinsa eikä enää tunnista mikä on toisen ja mikä on oma ajatus ja tunne. Yhdyimme henkisesti toisiimme. Sieltä jäänyt tuo telepatian harha, siis. "Molekyylit yhdistyvät toisiinsa epänormaalilla tavalla". Minun ja isän molekyylit yhdistyy? Tuo ajatus kummittelee mielessäni. Se oli joskus kiehtova mutta nyt vastenmielinen ajatus.
Helpottaako tämä tästä vielä? Kyllä. Sitten, kun olen maadoittunut, uskoisin että se helpottaa. Olen vielä vapaa tästä telepatian helvetistä!
Kylläpä piristi positiivinen kommentti blogiini jonka juuri sain. Aika vähän enää on tullut positiivista kommenttia niin että mietin ja kyseenalaistan itsekin teenkö väärin kun kirjoitan avoimesti, vaikka kirjoitankin nimimerkillä ja tekijöistä anonyymisti.
Nyt on alkanut päivä ihan hyvin. Kuuntelen tässä musiikkia ja ajattelin kahvit keittää. Yhteisökokouksessa sitten kakkukahvit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti