Pitää hyväksyä elämä

Olen siis vapaa insestiltä. Sepä kesti kauan! Mutta nyt olen turvassa. Kehoni on turvassa - kukaan ei lääpi eikä kähmi. Eikä mitään sen vakavampaakaan. Kehoni on minun ja yksin minun.

Nukuin erittäin hyvin viime yön. Mieli on ehkä aamusta koostuneempi.

Voisin kahvit keittää ja nauttia olostani.

Tänään kakkukahvit! Ohjaajat leipoivat kakkua täällä.

Pelottaa edelleen että olisin jotenkin vaarassa. Että minut yritettäisiin tappaa. Yritän hokea itselleni että kehoni on turvassa ja ettei minua täältä löydetä. Eivät voi mitenkään löytää.

Eilen juttelin ohjaajalle ja tuli kunnon sisäistäminen että traumat ovat tapahtuneet oikeasti ja itketti. Sanoitin ääneen, isä, miksi teit minulle kuten teit, etkö rakastanut minua yhtään? Äiti, kaipaan enemmän kuin mitään, äidinrakkautta, ja äiti ei ollut äiti vaan kumppani ja se rikkoo järjen. Veli, yritin auttaa sinua mutta sinä satutit minua. Sanoitin näitä mitä perheelle tahtoisin sanoa ja se vapautti jotakin painolastia sydämeltä.

Minulla on vielä todella pitkä matka eheyteen. Se masentaa. Tahtoisin jo olla terve! Tai kyllä pari vuotta jaksan odottaa mutta mitä jos tässä menee vielä kymmenen vuotta?

No, en voi kuin tyytyä tilanteeseen. Pitää olla kärsivällinen ja nauttia elämästä siinä missä voi. On elämän pieniä iloja joista jo nyt nautin. Pitää hyväksyä elämä sellaisena kuin se on.