Enää en juokse pakoon. Pakoni loppuun juostu on!
En enää pakene tuolla yössä murhaajia pakoon juosten. Voin lopettaa juoksemisen.
Olen henkisesti "juossut" pakoon jo useamman vuoden ajan. Se traumatilanne on jäänyt päälle että vain juoksen ja pakko jaksaa ja jaksaa tai kuolee.
En enää ole jahdattavana. Eksytin seuraajat. Voin nyt rentoutua ja levätä ja pysähtyä. Tämä on edelleen todella vaikeaa.
Pelkään että kuolen jos en työstä asioitani tauotta. En tietenkään kuole!
Voin pysähtyä ja elää tässä hetkessä.
Nyt on oltava nopea. He saavuttavat minua. Pistän kaiken peliin, juoksen kuin tuuli. Heillä on aseet ja he tähtäävät minua. Luodit viuhuvat korvieni ohi. Näytän päättäväiseltä, olen täynnä urheutta. En meinaa jaksaa enää. Kymmenen minuuttia on kulunut. Luovuttaako? Säikähdän. Ei, haluan elää. Päätän elää. Ampaisen kuin raketti eteenpäin ja juoksen lujempaa. Lopulta jokin naksahtaa päässäni. Tiedän että olen turvassa. Lankean polvilleni maahan ja itken kiitollisuutta. Minä elän.
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti