Ihanaa oli tulla terapiasta omaan kauniiseen kotiini. Ja huokaisin syvään helpotuksesta ja siitä että olen kiitollinen että minulla on viimein oma turvallinen koti jossa saan olla rauhassa. Kukaan ei enää avaa tuota ovea ja astu sisään pahoinpitelemään. Keittelen tässä kahvia ja nautin olostani. Ihana olla omassa kodissaan omissa ajatuksissaan.
Kehoni on turvassa, samoin mieleni. Telepatia on harha jonka joskus kehitin. Yleensä pelkään sanoja psykoosi ja skitsofrenia mutta nyt helpotti sanoa itselleen että se telepatia on psykoosiani. Se ei ole totta. Edelleen silti jokin osa minussa vahvasti haluaa uskoa siihen. Haluan uskoa telepatiaan koska nautin siitä kun kävin keskusteluja pääni sisällä eri henkilöiden kanssa? Tai sitten yritin telepaattisesti huutaa hätääni toivoen että joku kuulisi. Nythän se uskomus vain vaivaa todella.
Voisin kertoa vähäsen kokemastani pahuudesta.
Kuvailen sitä tunnetta pimeytenä, pahuutena ja pelkona, minkä pahoinpitelijäni minussa ovat herättäneet. Se on läpitunkeva, syövyttävä mustuus ja pimeys. Isän silmät välkehtien puhdasta pahuutta - olen kasvokkain itse Saatanan kanssa, siltä se on tuntunut.
Tämä perhehelvetti on mennyt niin pitkälle että asetelma on pahuuden ja hyvyyden taistelukenttä missä perheeni on pahoja ja minä hyvä. Kumpi voittaa? Tämä on jonkinlainen sota mikä on voitettava.
Olen kuvaillut itseni monesti enkelisiipisenä pimeyden ja demoneitten keskelle. Ne demonit ovat niitä hyväksikäyttäjiä. Olen kokenut ne tilanteet niin pelottavina että miehet muuttuvat silmissäni - kenties hallusinaatioina - demoneiksi. Minulla on siipeni tuomassa valoa. Kai olen kokenut edelleen olevani hyvä, siksi minulla on "siivet".
Uskon että hyvyys voittaa ja oikeus toteutuu. Niin toivon ja siihen pyrin, vaikka näyttää toivottomalta juuri nyt. En tiedä mitä tulee tapahtumaan mutta jatkan kuitenkin prosessia ja eheydyn hiljalleen. Se ainakin on varmaa että voin eheytyä jos oikeutta ei koskaan tapahtuisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti