Aamun kuulumiset

Hyvin nukuttu yö takana ja nyt aloittelemaan uutta päivää. Odottelen tässä aamiaista. Kuuntelen vanhaa Tiktakkia. Hyvää musiikkia.

Telepatiauskomus vaivaa, ei pysty tuntea tiettyjä tunteita ollenkaan, niitä hämäräperäisimpiä, seksuaalisimpia tunteita.

Tosin nyt taas oivalsin ettei ole mitään ajatusvuotoa että vuotaisin ajatuksiani muille ja heti kokovartalomaadoittuminen. Tunnen yläkroppani minkä normaalisti dissosioin. No, tämän tajuan välillä kunnes uskomus taas ottaa vallan. En tiedä koska lopullisesti oivallan että se on harhaa.

Taivas tv7 päällä. Hengellisyys on jotain mihin haluan perehtyä paremmin mutta en vielä aivan saa kiinni siitä, mitä se itselleni tarkoittaa. Ehkä kaipaan tuntea jonkin sisäisen täyttymyksen ja universaalin rakkauden, ja antautua jollekin itseäni suuremmalle voimalle. Onko se sitten kristinuskon Jumala vai mitä, ehkä enemmän jotain spirituaalista.

Nyt on hyvä olo. Tunnen enemmän tunteita ja tunteitten eri vivahteita. Pirteämpi, virkeämpi olo myös. Eloisampi. Ehkä tästä tulee hyvä päivä.

Tarina voitosta

Tarinani on tarina synnistä, intohimosta, vaaroista ja hyvyyden ja pahuuden välisestä vastakkainasettelusta - ja hyvyys voittaa. Olen elämäni voittaja. Voitin väkivallan, voitin synnin ja voitin kuoleman. Elämäni kaikki vastoinkäymiset ovat jotenkin palkinneet minut ja tulevat palkitsemaan vieläkin suuremmin.

Tämä tarina tulee vielä kerrotuksi yksityiskohtaisesti, tunteella höystettynä. Riemukkaalla, voitokkaalla, herkistävän koskettavalla tunteella ja herkkyydellä.

Olen ylpeä omasta suoriutumisestani elämästäni. Meni odotettua paremmin, jos jokin korkeampi voima on joka sen minulle näin näyttää.

Värivaloräjähdys. Kaikki muuttuu ensin mykistäväksi pimeydeksi ja uppoudun tyhjyyteen joka jatkuu äärettömiin. Sitten räjähtää valo keskelle pimeyttä ja valosta sinkoilee kaikkia kuviteltavissa olevia värejä ympäriinsä ja se valo laajenee kattamaan kaiken. Valaistuminen.

Pelon ajat ovat takana. Kärsimyksen ajat ovat takana. Nyt voi nauttia elämästä ja riemuita pelkästä olemassaolostaan.

Vapaa perheeltä ja suunnaton helpotus

Voisin päivittää vähän asioita joissa olen edistynyt.

Ensinnäkään en enää näe niitä kuvia kaikkialla, lattian tai tyynyjen kuvioissa. Joskus siis näin kuvia traumoista kaikkialla ympärillä. Sitten ei ole ollut sellaisia dissosiaatio-oireita hetkeen mitä oli paljon joskus. Vaikea selittää mutta se tuntui siltä että ympärilläni olisi eräänlainen aura dissosiaatiosta joka tarttuu muihin ympärillä. Vaikka se kuulemma ei tarttunut. Ei myöskään ole ollut panetusahdistuksia. Sitä on ollut että kuvittelen muiden tarkkailevan minua, hienointakin liikettäni, tunteitani ja ajatuksiani. Ja että panetukseni tarttuu. Ja stressi aiheuttaa panetusta ja toisinpäin.

En ole myöskään hetkeen kirjoitellut päiväkirjaa.

Nyt voin ajatella rivoimpia ajatuksiani eikä kukaan saa tietää. Välttelenkö itseni takia kohtaamasta niitä vaiko pelossa että muutkin tietävät? Miksi pelkään että ihmiset saisivat telepaattisesti tietää traumamuistoni? Tuntuu kuin kaikki ajatukseni vuotaisivat muille.

Nyt sen sisäistin. Olen vapaa veljeltä. Mikä suunnaton helpotus. Tämä on se asia mitä eniten olen pelännyt. Iso osa pelkoa valui juuri pois. Olen vapaa myös isältä ja äidiltä.

Nyt voin olla rohkea oma itseni eikä täydy mukautua pelokkaaseen rooliin. Voin olla vahva taas. Veljen kanssa jouduin supistamaan itseni, olla näyttämättä tunteita ulospäin, nöyristellä, katsoa maahan, olla pelokas, ja niin edelleen. Nyt ei tarvitse enää. Heti se järkeä repivä pelko väistyi. Edelleen kyllä pelkään jotakin mutta silti suuri osa pelosta rauhoittui ja sisäistin tuon aikalailla täysin, että olen veljeltä vapaa nyt.

Veli teki minulle jotakin kuritusta ja kidutustoimenpiteitä. Ainakin muistelen hänen olleen hyvin aggressiivinen, niin, että minä joudun mukautua hänen käytökseensä nöyristellen ja arastellen vaikka normaalisti olisin paljon vahvempi ja rohkeampi. En muista kylläkään mitä se kidutus on ollut, mutta se on hajottanut minua todella, mitä veli on tehnyt.

Heti on paljon helpompi, vahvempi, optimistisempi olo ja enemmän oma eloisa itseni. Voin myös näyttää kauniilta nyt! No, sitä en vielä täysin sisäistä, että nyt saa olla kaunis. Pelkään olla kaunis kun minua on hyväksikäytetty - olen reagoinut siihen niin että tahdon näyttää rumalta ja jotenkin siten olen suojellut sisimpääni likaantumasta insestissä. En aivan osaa selittää tuota mutta suojauduin rumuuteen.

Nyt voin tehdä mitä vain eikä minua vakoilla ovenraossa. Kukaan ei vakoile minua telepaattisesti ja vakoile ajatuksiani ja tunteitani. Kukaan ei tähtää aseella. Kukaan ei ammu minua tänne.

Isältäkin olen vapaa, sisäistin juuri. Mikä helpotus. Ei tarvitse kiihottua kun isä on niin kiihottunut. Onneksi isä ei koskaan enää raiskaa minua!

Äiti. Äitiin olin rakastunut. Toisaalta äiti repi järkeni kun ei ollut äitini vaan oli kumppanini. Äitiin olen reagoinut hieman eri tavoin kuin isään ja veljeen. Äidistä tuli minulle jonkinlainen fetissi. Ehkä siksi pidän tietyn tyyppisistä naisista - jotka muistuttavat jotenkin äitiä. Äitiin suhteeni on romanttisempi, herkempi. Käsittelen äitiä hieman eri tavoin kuin isää ja veljeä, joihin minulla on todella ristiriitainen ja riitaisa suhde. Äidin kanssa se oli hempeämpää ja vähemmän väkivaltaista. Äitiä käsittelen mielihyvän kautta jos isää ja veljeä vihan ja pelon kautta, torjunnan kautta. Torjun vahvasti isän ja veljen, varmaankin etten kiinnostuisi heistä siinä mielessä. Mutta äidistä kiinnostuin.

Mitä? Insestivuodet ovat päättyneet. Sisäistin tuon jollain tapaa.

Nyt voin olla taas romanttinen haaveilija joka olin.

Juon kahvia tässä. Mukava olo olla. Ihanaa, että pelko vähenee.

Vaaran vuodet ovat ohitse jo

Heräsin tänään fiiliksiin että vaaran vuodet ovat ohitse jo. Että pahuus on ohi ja hyvyys koittaa. Nyt koittaa uusi elämä! Heti tuon tajuttuani alkaa aivot koostua. Turvassa. Lopultakin turvassa.

Nukuin ihan makeasti. Nyt katselen Hopeanuolta. Voisin juoda punaviiniä myös.

Ei siis mitä hittoa, olen vapaa vaaroilta? Kukaan ei tule tänne tappamaan tai raiskaamaan tai hakkaamaan. 

Pelottaa edelleen murhayritykset. Pelkään että ne löytävät minut ja tulevat moottorisahan voimin tuosta ovesta läpi. Ettei ne jätä minua rauhaan koskaan. Etten koskaan ole turvassa. Vaikeaa tuudittautua turvallisuuden tunteeseen vaikka tiedän että kaikki on nyt hyvin. Ja intuitioni sanoo että olen turvassa. No, osoitetietoni ovat salaiset eivätkä he tiedä missä asun.

Ehkä ennen pitkää tunnen olevani turvassa. Pitää ehkä nyt vain käsitellä turvattomuuden tunteet?

Tässä hetkessä eläminen turvallisinta nyt

Nyt on turvallisinta olla tässä hetkessä ja nyt. Ennen se oli pelottavinta, mutta nyt tilanne on toinen. Nyt menneisyydessä tai tulevaisuudessa liikaa eläminen tuottaa pahinta tuskaa.

Oikeesti vittu, mä olen turvassa. Ei mitään insestisukurutsaa enää. Ei enää koskaan joudu kokemaan sitä samaa tuskaa kuin isän hyväilyssä, äidin hempeilyssä, veljen kidutettavana. Mä olen turvassa. Ja sekös avaa taas liikaa traumoja pintaan, liian kiihtyvällä tahdilla, enkä osaa pysäyttää tätä muistojen virtaa. Turvallisinta on nyt olla tässä hetkessä. Liikaa nautintoa liian varhaisella iällä. Sopimattomia puheita lapsiseksistä. Onneks on taas aamu, voi ehkä keskittyä normaaleihin arkisiin toimiin.

Ei minusta välttämättä tule sellaista julkisuuden hahmoa mistä utopistisissa haaveissani kuvittelin. Nyt nuo suuruusharhat myöskin ovat pinnassa, mitä kai lapsena kehittelin. Että minulla olisi suunnilleen palvelijat ja asuisin linnassa. Heh. En nyt sentään ihan niin suuria haaveile enää vaikka onhan minulla aika suuret odotukset itseni suhteen, edelleen. Tavallinen, tasapainoinen arki riittäisi varsin hyvin nykyään. Haaveilen kyllä edelleen jonkinlaisesta julkisuudesta, myönnän sen. Se kirja olisi ihanaa kirjoittaa, se auttaisi varmasti monia. Joko antamaan toivoa jos on yhtä rankka historia tai sitten opettamaan ihmisiä olemaan tyytyväisiä elämäänsä jos asiat ovat paremmin. Olisi ihanaa saada koko elämänsä kansien väliin ja siinä olisi elämäntehtäväni tehty. En tiedä voiko tämä toteutua, mutta tosiaan, tasapainoinen, terve arki riittäisi varsin hyvin nykyään.

Täällä on rauhallista, tyyntä, siistiä. Ei mitään sukurutsaorgioita. Kehoni on levollinen ja tyyni vaikka mieli käy ylikierroksilla. Havahdun välillä tuohon kehollisuuden kokemukseen ja se rauhoittaa mieltä. Mieli vaan käy ylikierroksilla... Ja pelkään, tai toivon, telepatiaa. Havaitsin että olen toivonut sitä ja sen myöntäminen jo helpotti uskomuksen kanssa, pääsemään irti siitä. Täällä on siistiä ja valoisaa, juuri kuten haluankin.

Siivosin kotiani

Siivosin vähän viimein kotia, on nyt paljon viihtyisämpi! Teki hyvää keskittyä toimintaan pitkäjänteisesti. Sain innostuksen viimein siivota kunnolla, mitä olenkin jo odotellut. Nyt voisin keittää kupin kahvia ja nauttia olostani. Tässä siis kuvia kodistani, mitä tykkäätte?

Mukavaa kun tuolla on todella lämmin sääkin nyt. Tänne virtaa miellyttävää viileää ilmaa parvekkeelta ovista. Tuoksuukin raikkaalta. Pidän kotini ominaishajusta.

Pleikkari laitettiin viimeinkin toimintaan myös, eli päiviin lisää sisältöä sitten pelailemalla! On ihan hyvä fiilis nyt vaihteeksi.

Aivot eheytyvät

Saisi tulla lämpimämmät kelit! Odotan kesää innolla. Tästä tulee hyvä kesä, päätän niin. Toivon niin. Toivon että minulle on luvassa paljon psyykkistä eheytymistä!

Sain nukuttua jopa ja syvempää unta kuin normaalisti. Ymmärsin että olen halunnut uskoa telepatiaan ja että joku voisi nähdä minut ja siitä se on sitten jäänyt päälle että lopulta olen uskonut siihen todella. Helpotti sitä uskomusta kun ei vain kieltänyt sitä kuin normaaliin tapaan teen vaan kohtaan sen ajatuksen että todella halunnut uskoa siihen. Se lievitti heti vähän. Sitten otin kunnon virkistävät - huom., virkistävät - unet, ja sen jälkeen tajusin paremmin että pääni on täynnä ihan omiani eikä muiden ajatuksia!

Nyt voisin tutia vielä vähän aikaa ja nauttia vain turvallisuuden tunteesta, siitä, että vatsa tai kylki tai selkä on tukevasti sänkyä vasten ja olen maadoittunut kehooni ja tähän hetkeen!

Minulla on tulevaisuus ja toivoa toipua

Vielä nautin seksuaalisuudestani täysin rinnoin. Vielä voin tavata elämänkumppanin ja perustaa perheen. Vielä voin saada unelma-ammattini muiden auttamisen parissa. Vielä tämä julma kohtalo kääntyy opiksi, kokemukseksi ja tiedoksi jota voin hyödyntää muiden auttamisessa ja valottaa maailman tabuimpia aiheita ymmärrettävästi ja tarpeeksi hienovaraisesti, vailla vaikeita tunteita aiheesta, niin, ettei kuulija joudu käsittelemään niitä tunteita koska olen ne itse perusteellisesti käsitellyt. Minun kauttani insestistä voitaisiin saada paljon arvokasta tietoa. Ehkä jopa seksuaalirikoksiin suhtauduttaisiin vakavammin ja ajoissa ettei yksikään lapsi joutuisi kokemaan samaa helvettiä läpi kuin minä ja veljeni - ja koko suku.

Kokemus tämäkin, totean vain tyynesti.

Haluan perehtyä maailman epäkohtiin kun olen valmis siihen, ja jos hurjimmat visioni toteutuvat, pidän vielä puheita maailmanrauhasta, lasten ja eläinten oikeuksista, sodista ja nälänhädästä ja maailman tabuista ja pahuudesta ylipäätään. Jos hurjimmat visioni toteutuvat, kirjoitan vielä omaelämäkerran joka on valaiseva tarina yhdestä pahimmasta mahdollisesta kohtalosta ja siitä miten rakkaus lopulta parantaa haavat, ja että jokainen lapsi ansaitsee turvallisen ympäristön kasvaa ja kehittyä. Jokainen ansaitsee tulla rakastetuksi ja ansaitsee huolenpitoa ja hoivaa vanhemmiltaan.

Miksi maailmassa on pahuutta? Se on vain siirtynyt sukupolvelta toiselle. Se on alkanut jostain ja siirtynyt eteenpäin kun ihmiset tahtovat kostaa omille lapsilleen mitä heille on varhaisella iällä tehty. Se vastaus siihen kysymykseen ei ole sen kummoisempi. Toisaalta, onko jokin yleispätevä vastaus, filosofisemmalta kantilta, miksi maailmassa on pahuutta? Miksei ole vain hyvyyttä?

Jos hyvin käy niin näen vielä kauniin haikalaparven kristallinkirkkaassa merivedessä. Se uni antaa toivoa eheytymisestä vaikka toistaiseksi vaikuttaa siltä että matkaa on aivan liikaa siihen että se ikinä toteutuisi, että näkisin kaiken niin kirkkaasti. Mutta se antaa silti minulle toivoa. Koin myös kerran tunteen kuin jokainen soluni kehossa riemuitsisi että asiat ovat niin hyvin kuin voivat vain olla. Ehkä se on niin? Ehkä en edes ymmärrä omaa onnekkuuttani, toisaalta, vaikka tämä on melkoinen tragedia.

Maailmankaikkeus mietinnöissä

Taas liikaa pohdintoja yhdelle levottomalle yölle.

Olen insestin uhri, se on selvä se. Ei tämä kärsimys tyhjästä kumpua.

Levottovimmat ajatukseni liittyvät telepatiaan ihmisten välillä. Aivan kuin se toimisi silloin kun siihen tosissaan uskoo. Kuin koko maailmankaikkeus koostuisi ajatuksista ja öisin olen lentänyt avaruudessa, pystynyt karkaamaan kokonaan kehostani irti, ja imenyt itseeni tietoa maailmankaikkeudesta. Nähnyt erilaisia maailmoja kuin tämä meidän, eri universumeja, eri planeettoja joilla on elämää ja asiat paremmin kuin tällä planeetalla: vihreää luontoa, ystävällisiä ihmisiä jotka kadulla pysähtyvät juttelemaan, ja niin edelleen. Vai olivatko nämä minun omia toiveita täydellisestä maailmasta joka olisi vastakohta omalle todellisuudelleni? Olla lian peittämä, läpikotaisin, rämpiä suossa joka ikinen yö, likaisuuden tahrimana, iänikuisesti loukussa isän ja äidin hyväilyssä.

Onko koko maailmani rakentunut omien ajatusteni varaan? Oma itseinho saanut muutkin inhoamaan minua. Ulkonäköni menetyksen myötä menetin myös itseni. Minun ei kuulunut näyttää tältä. Minusta piti tulla kaunis, mutta toisin kävi. Onko tämä jokin karminen rangaistus siitä miten halveksuin isäni ja äitini ulkomuotoa? Sain juuri saman hymyn jota vihasin sydämeni pohjasta, juuri saman vartalomallin jota äidillä inhosin.

Imeväistä hyväksikäytetty seksuaalisesti. Siitä se alkoi, kun menetin omat rajani ja yhdistyin mielessäni liikaa muihin, kadotin samalla oman kauniin itseni. Katosin näkyvistä kokonaan kolmivuotiaana. En tiedä, mikä on dissosiaationi taso nykyisin.

Itkin itseni uneen ja oksentelin, se oli ainut mikä auttoi todella. Ja vihastuminen. Mutta mitään tunteita ei lopulta voinut näyttää kun turpaan tuli, tein mitä hyvänsä. Ja sitten alkoi tämä pakkomielteinen ulkonäön tarkkailu. Miten rumilta kasvoni näyttävätkään välillä peilistä. Minun ei kuulunut näyttää tältä, tällaiseksi minut on hakattu.

Toisaalta olen ehkä henkisesti kehittyneempi kun menetin ulkomuotoni. Sen myötä olen ajatellut asioita enemmän, laajemmin.

Hajottaa lähinnä turhat pelot ja uskomukset, harhat, joita ilmeisesti olen muodostanut jo varhaisella iällä. Varhaislapsuudessa ilmeisesti tullut jo tuo telepatian harha sitä kautta että perusturvallisuudentunne rikottu ja rajat viety. Ei enää tiedä, mikä on omaa ajatusta, mikä toisten. Ehkä ne kaikki ajatukseni ovat minun omia, ja minun eri persoonia jotka päässäni keskustelevat, käyvät dialogia?

Tiedostan, että se on vain tunne, kokemus, ei välttämättä edes totta. Mutta kun tuntuu niin vahvasti että koko maailma yhdistyisi minuun, varsinkin seksuaalisissa tilanteissa, koko maailma tiivistyy minun nautintooni ja yhtyy minuun, ja sitten hävettää suoraan sanottuna kaikki seksuaalisuus liikaa, niin etten enää lihallisia tarpeitani pysty tyydyttämään, pelossa, että joku vakoilee salaa - mikä tulee siitä että minua on vakoiltu oven raossa jos tyydytän itseäni, mutta nykyisellään tietysti kukaan ei vakoile, vaan on vain oppinut siihen ajatukseen että joku alati vakoilee.

Tämä toipuminen ei ole mikään kilpajuoksu joka on voitettava tai kuolo korjaa. Voin käsitellä asioitani hetken ja sitten tehdä vain jotakin mukavaa. Ei ole kiire toipua. Voin toipua rauhassa, omaan tahtiini, ilman suurempia suorituspaineita. Ei tarvitse suoltaa kaiken aikaa asioita päässäni ja mahdollisimman nopeasti olla mahdollisimman eheä. Yritän nyt todella vakuuttaa itseni tästä - ei ole kiire mihinkään. Ihan rauhassa.

Lopulta, asiat ovat nykyisellään - huom. nykyisellään - todella hyvin. Minulla on turvallinen oma koti mukava yhteisö, mukavat ohjaajat joille jutella vaikeistakin asioista, terapiakontakti, pari kaveria ja minua kohdellaan kunnioittavammin kuin aiemmin. Saan osakseni ystävällisyyttä naapureilta. Insesti ja kaikki muu traumatisaatio on vain historiaa jota käyn nyt läpi, se on ohi mennyttä elämää. Takaumissa vain ei ymmärrä kunnolla sitä eroa takauman ja todellisuuden välillä, sitä todella on niissä traumatilanteissa päänsä sisällä. Varmaankin siksi niin vaikeaa ymmärtää takauman ja todellisuuden eroa kun tämä on alkanut niin varhaisella iällä että silloin ei ole niiden eroa ymmärtänyt.

Kaikesta kivusta ja tuskasta huolimatta pysyn positiivisena. Helvetti on vasta alkanut elämässäni nyt toden teolla. Mutta pysyttelen silti positiivisena ja uskon tulevaan. Lopultahan tämä kaikki siis on mennyttä elämää ja nyt on avautunut minulle aivan uusi elämä, turvassa, kauniissa omassa kodissa joka on turvapaikkani, ja tässä yhteisössä johon tunnen kuuluvani. Uskon että hyviä asioita on vielä luvassa, ehkä toivun lopulta niin hyvin että voin elää elämää ilman pahinta mahdollista tuskaa. Mutta voi, nyt kärsimys vasta alkaa. Pysyttelen silti positiivisena. Olen ehkä menettänyt kaiken mutta uskoa tulevaan en ole menettänyt. Jos hyvin käy, elän elämääni vielä terveenä, tai edes terveempänä.

Välillä sitä pohtii että olisiko helpompaa kuolla pois, mutta itsemurha ei ole vaihtoehto. Lopulta, tämä kärsimys pohjaa menneeseen, eikä siis nykyhetkessä ole mitään pahaa. Tämä minun tulisi oivaltaa, nykyhetken ja takauman ero.

Turha märehtiä ulkomuotoa, se on mitä se on. Ehkä tervehdyttyäni kaunistun. Oma teoriani on että kauneus on terveyttä taikka sitä että kehossa virtaa oma energia päästä varpaisiin. Minulla energiat ovat saastuneet ja ainoa mistä näytän itseltäni edelleen, on sääret ja pohkeet. Niissä virtaa oma energiani, muualla kehossa virtaus on tukkeutunut. Tämä vaivaa minua todella. Mutta en voi mitään ulkomuodolleni nyt, pitää vain toivoa, että eheydyn niin paljon että olen lopulta kiinni omassa kehossa, omassa energiassa, ja se säteilee minusta ulospäin kauneutena.

Olen ehkä menettänyt paljon mutta jatkan elämää ja ehkä joskus pahin kärsimys on selätetty ja voin olla oma, kaunis, säteilevä itseni.

Toisaalta, tämän tuskallisen yön jäljiltä olen käsitellyt taas paljon kipupisteitäni ja on sitä kautta ehyempi olo. Varmaan taas aamulla kun näkee muita ihmisiä, olen pelkästään jo siitä riemuissani. Kärsimyksen vastakohtana ilo on voimakkaampaa, sen olen oppinut. Olen taas paljon ehyempi kun olen käsitellyt vaikeita tunteita läpi. Tunnen ihan fyysisestikin miten aivot koostuvat. Yritän nyt tosiaan sanoa itselleni ettei tarvitse eheytyä pikavauhtia, että aivot vaativat myös lepoa, ja siten eheydyn vain paremmin kuin että pitäisin kiirettä ja rasitan itseäni liikaa. Mutta kärsimystä tosiaan kohdattu taas ja se tuottaa tulosta.

Tämä ei ole jotakin minun pervoa fantasiaa

Insesti on totta. Se on totta! Mikä riemu tajuta asia. En vain muista puoliakaan siitä. Mutta totta se silti on.

Hän kutsui minua kultapieneksi ja muruksi, kiehnäsi, viekoitteli ja härnäsi. Minä punastelin häpeästä ja salaa mielihyvästä. Hän suukotti minua hellästi suulle ja se tuntui väärältä mutta yhdyin silti suudelmaan. En osannut taikka uskaltanut kieltäytyäkään. Hän kosketti minua reidestä ja minä käänsin katseeni itkuisena poispäin. Ei äidin ja tyttären välit kuuluisi tällaiset olla ja sydämeni oli särkynyt.

Mitä, tämä ei ole jotakin minun pervoa fantasiaa vaan ihan todella tapahtunutta insestiä. Onneksi se ei ole vain pervoa fantasiaa, että olisin niin häiriintynyt että keksin tällaista päästäni. En ole hullu! Tai, olen, mutta silti, en. Tämä ei ole kinkyä fantasiaani vaan tapahtunutta, toistelen sitä itselleni jos se muuttuisi todeksi.

Isäni virnuili minulle kun kävelin hänen ohitseen ja mulkaisin häntä todella vihaisena. Vihasin tuota ilmettä enemmän kuin mitään muuta. Se tarkoitti että olen syötävän söpö ja minä olin liian nuori olemaan syötävän söpö siinä mielessä. Isäni katse ei jättänyt minua rauhaan ja öisin hän salaa hiipi huoneeseeni tekemään paljon enemmän kuin vain hymyilemään.

Tuo hymy. Muistoni tiivistyvät siihen. Tuntuu kuin minustakaan ei olisi enää muuta jäljellä kuin tuo hymy johon  lopulta yhdyin, ja patoumat alakropassa. Parempi ehkä etten takerru niihin liiaksi. Mieti niitä liikaa.

Insesti on totta. Elämä virtaa minuun. Hymyilen ja kikatan. Se tarkoittaa myös sitä että se on ohi. Mikä helpotus!

Mikä helpotus teiniosille myöntää tämä todeksi

Isän pelottavat silmät täynnä syövyttävää pimeyttä, kolkkoutta. Katson sitä tuimasti silmiin ja lausun: et raiskaa mua enää koskaan. Isä virnistää ja pudistelee päätänsä. Sanoo, kyllä Bella rakas raiskaan.

Mitä vitun raiskauksia? Enhän ole... Okei, olen harrastanut seksiä, myönnetään. Taas jotenkin tympääntyneesti myönnän sen tapahtuneen. Ärsyttävää kertoa traumoista? Jotkin osat ovat sitä mieltä. Myönnetään, harrastin perheseksiä. Nyt nolottaa sen ääneen sanominen.

Eihän tämä voi olla todellista, ei minussa ollut mitään fyysisiä merkkejä raiskauksista. Myönnetään, vaikka hävettää, se on totta. Mikä suunnaton helpotus teiniosille jotka pyrkivät salaamaan tämän kaikilta.

Nolottaa hirveästi mutta harrastin insestiä sukulaisten kanssa.

Nyt olen viimeinkin vapaa siltä! Ei tarvitse enää kuin muistaa. Ja ikävä kyllä myös pitäisi pystyä kohtaamaan tuska. Mistä en ole varma, olenko valmis siihen. Lähinnä telepatiauskomuksen takia.

Olen kuitenkin turvassa. Ehkä pääsen tuosta telepatiasta ennemmin tai myöhemmin irti ja voin kohdata tunteeni ja ajatukseni. Ehkä sitten kun olen paremmin kehossani.

Myönnetään, ajatus äidistä ja minusta kiihotti minua (mutta jotenkin todella häiriintyneesti, kierosti ja likaisesti). Hävettää. Nykyään surettaa ettei äiti ollut äiti ja mitä meidän välillä tapahtui.

Onneksi en enää kinkysti syty insestistä!

Olin silloin kolmetoistavuotiaana sekaisin kun nautin insestistä ja ehkä käytin huumeitakin. En kykene muistamaan sen tarkemmin nyt. Ehkä ei tunnu tarpeeksi turvalliselta puhua?

Nyt on tullut uusi vaihe elämässäni

Olen varmaan maailman onnellisin ihminen sitten kun hyväksyn ja sisäistän että insestiä tapahtui.

Mikä syvä, suunnaton helpotus, ettei enää koskaan perheseksiä.

Kaikki vaihtoehdot ovat avoinna minulle nyt. Voin tehdä elämälläni mitä vain!

Hyvä Luoja mistä olenkaan selviytynyt! Yksi pahimmista mahdollisista kohtaloista. Ja edelleen elän ja hengitän.

Insesti on totta. Telepatia ei ole.

Isä, äiti ja veli raiskasivat minua toistuvasti. Mikä suunnaton helpotus että se on päättynyt ja selvisin jotakuinkin järjissään siitä rääkistä!

Nyt on tullut uusi vaihe elämässäni. Sisäistämisen vaihe. Alan saada kosketuksen traumaa kantaviin osiin ja sisäistää tapahtunut todeksi. Edistystä!

Olen jo iso tyttö. Aikuinen. En ole pieni tyttö pedofiiliringin ympäröimänä! Ei tarvitse enää pelätä pedofiilejä!

Yritän sanoa itselleni, insesti on totta, mutta edelleen se tavallaan menee toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. En suostu hyväksymään sitä todeksi. Okei joo, meillä oli perheseksiä, toteaa jokin osani tympääntyneesti. Se sisäistää.

Vaaran kanssa kasvotusten

Kasvokkain valkohain kanssa.

Minulla tulee välillä näitä symbolisia ajatuksia siitä että haikala jahtaa taikka olen nälkäisen haikalaparven keskellä. En tiedä olenko sitten nähnyt sellaisia unia, en muista.

Mutta näin silloin 2009 vuonna unen jossa sukelsin delfiinin selässä syvälle mereen missä delfiini pysähtyi ison haikalaparven ylle. Säikähdin alkuun mutta rauhoituin pian kun ymmärsin etteivät hait ole vaarallisia. Ihastelin parvea, se ui kauniissa muodostelmassa, jokainen yksilö ikään kuin herkästi paikalleen siroteltuna. Sitten delfiini ui takaisin pintaan ja pinnassa loikki iloisesti. Uni päättyi.

Muistan edelleen tuon unen. Se antaa minulle toivoa toipumisesta - että näen traumani, haikalat, selvästi, ja niistä on syntynyt jotain kaunista. Siihen kyllä tällä menolla on vielä pitkä, pitkä matka.

Nautin näistä vaaran hetkistä kun iso valkohai hyökkää avuttoman ihmisen kimppuun! Pelottavat asiat ovat toisaalta erittäin mielenkiintoisia!

Pitää hyväksyä elämä

Olen siis vapaa insestiltä. Sepä kesti kauan! Mutta nyt olen turvassa. Kehoni on turvassa - kukaan ei lääpi eikä kähmi. Eikä mitään sen vakavampaakaan. Kehoni on minun ja yksin minun.

Nukuin erittäin hyvin viime yön. Mieli on ehkä aamusta koostuneempi.

Voisin kahvit keittää ja nauttia olostani.

Tänään kakkukahvit! Ohjaajat leipoivat kakkua täällä.

Pelottaa edelleen että olisin jotenkin vaarassa. Että minut yritettäisiin tappaa. Yritän hokea itselleni että kehoni on turvassa ja ettei minua täältä löydetä. Eivät voi mitenkään löytää.

Eilen juttelin ohjaajalle ja tuli kunnon sisäistäminen että traumat ovat tapahtuneet oikeasti ja itketti. Sanoitin ääneen, isä, miksi teit minulle kuten teit, etkö rakastanut minua yhtään? Äiti, kaipaan enemmän kuin mitään, äidinrakkautta, ja äiti ei ollut äiti vaan kumppani ja se rikkoo järjen. Veli, yritin auttaa sinua mutta sinä satutit minua. Sanoitin näitä mitä perheelle tahtoisin sanoa ja se vapautti jotakin painolastia sydämeltä.

Minulla on vielä todella pitkä matka eheyteen. Se masentaa. Tahtoisin jo olla terve! Tai kyllä pari vuotta jaksan odottaa mutta mitä jos tässä menee vielä kymmenen vuotta?

No, en voi kuin tyytyä tilanteeseen. Pitää olla kärsivällinen ja nauttia elämästä siinä missä voi. On elämän pieniä iloja joista jo nyt nautin. Pitää hyväksyä elämä sellaisena kuin se on.

Muistot alkavat koostua

Kukaan pedofiili ei tule raiskaamaan enää. Kukaan ei tule tänne. Se on loppu.

Mä oon turvassa. Viimein se on tapahtunut. Olen vapaa raiskauksilta. Mua raiskattiin tauotta. En edes tiedä mitä terve seksi on. Kokemusta lähinnä insestistä. Pelottaa et ne tulee tonne ovelle vaatimaan seksiä. Apua, jos kaikki tietää mun ajatukset. Ei ne voi, telepatia ei ole todellista, kuvittelen vaan. Voi hyvä Luoja mitä oon kokenut... Pedofiilejä siellä täällä, kaikkialla. Olen pieni särkynyt tyttö joka kuolee suruunsa. Olen aikuinen fiksu nainen. Äiti älä satuta taas, rukoilen. Äiti puhuu tekopirteään sävyyn että nyt sänkyyn, tai jotain sellaista. Mua pelottaa varsinkin isä. Sen silmät on mustat, täynnä pahuutta. Mä pelkään isän katsetta. Se on läpitunkeva, porautuu muhun syvälle. Siksi mä aloin hymyillä niin kuin se. Omaksuin sen ilmeen. Mun isä raiskaa mut joka yö enkä voi kuin tyytyä osaani. Isän penis on liian iso mun suuhun kun olen kolmivuotias. Mua pelottaa äidin hymy, se on lempeä mutta kiero. Veli tyydyttää itseään mua vasten eikä voi lopettaa. Pelottaa traumojeni määrä. Isä ei öisin enää tule häiritsemään mun unta. Eikä veli tule hakkaamaan. Äitikään ei tule suutelemaan suulle. Oikeesti oon niin seko, wuhuhu groinks! Sanoo Haga, teinipervo. Oon taas Haga kun meen liian vaikeisiin muistoihin. Oon pieni ypöyksinäinen tyttö joka itkee itsensä uneen, hyvin herkkä ja siro, kaunis vielä silloin. Mä murhaan kaikki. Musta koulutetaan kohta murhaaja. Sanoo teini. Se on jäätävän kylmä ja vaitonainen itsestään. Voi hyvä Luoja mulla on eri osia, persoonani on pirstaleina, se on merkki traumasta. Se tarkoittaa että traumat ovat totta. Helpottaa myöntää ja sanoa itselleen että se on totta. Isän läpitunkeva pimeys on mun iholla ja kirvelee ja polttaa kun se koskee. Mä en halua muistaa, liian rankkaa, tulen sekoamaan jos muistan. Mä tuun hullummaksi jos muistan. Mä tutkin sisimpääni... Pelottaa tuntea mitään seksuaalista jos muut tietää ja sitten ne alistaa mut sänkyyn kun niitä panettaa mun näkeminen. En tiedä. Mut hei nyt se on loppu ja oon turvassa! Kukaan ei tuu tosta ovesta tänne sisään, oon täällä lukkojen takana turvassa. Turvassa! 

Vähän ajatuksenvirtaa tässä ja muistelua.

Isän silmät täynnä mustaa pimeyttä kun se tuijottaa minua suoraan edestäpäin kasvoihin ja lausuu... jotain. Kasvokkain itse Saatanan kanssa, se on tuntunut. Isä ei enää tule läpitunkevin katsein tuijottamaan mun sieluuni.

Äitikään ei tule lepertelemään, kultapieni, rakastellaan, todella lempeään ja samalla kieroon sävyyn, tekopirteästi. Äiti ei lähentele minua enää, yritä olla viettelevä.

Veli ei tule hakkaamaan minua raivonpuuskissaan ja turhautumisesta tilanteeseensa kun olen ainut turvallinen kohde purkaa vihaa. Veli ei tule raiskaamaan minua kovakouraisesti.

Muistot vähäsen alkavat koostua mielessä...

Edistystä

Tänään oli hyvä terapiakäynti. Kun istuin terapeutin tuoliin, tuli melkein itku että nyt olen turvallisessa paikassa ja saan puhua mistä vain! Saan puhua traumoista turvallisesti!

Tuli itku sitten siellä, syvältä sielusta asti, ja "myönsin" vihaisena että joo isäni seksuaalisesti hyväksikäytti minua. Se oli jokin osa johon sain yhteyden. Sain yhteyden muihinkin osiini joihin en vielä ollut.

Järki tuntui koostuvan siellä. Tuntui terveemmältä psyykkisesti.

Nyt kotona käperryin sänkyyn pehmokisu sylissä ja tunsin oloni levolliseksi ja turvalliseksi. Tajusin uuden keinon: tietoisesti sammutan aivot. Pyrin sammuttamaan aivot, tainnuttumaan. Se vähän eheytti!

Ymmärrän etteivät ne tekijät tule tänne moottorisahan voimin. He eivät tiedä edes missä asun. Tunnen oloni kotonani turvallisemmaksi! He eivät mitenkään järjellä voi päästä tänne!

Nyt Taivas tv7 päällä ja keittelen kahvia. Järki on eheytyneempi ja on helpompi olo olla.

Hyväksyn että tätä elämä on

Parempi kai unohtaa utopistiset haaveet ja hyväksyä, tätä elämä on, kärsimystä. Parempi kai olla erityisesti haaveilematta mitään ja hyväksyä ja elää tätä hetkeä. Olla kiitollinen siitä hyvästä mitä nyt on. Minulla on sentään täydellinen mies joka rakastaa minua. Ja minä toivottavasti vielä häntä. Minulla on hieno ja turvallinen koti. Minulla on keskusteluapua. Riemuitsen olemassaolostani enkä ole syvästi masentunut.

Taidan tosiaan toistaiseksi unohtaa haaveilun ja keskittyä elämään tätä hetkeä niin kuin parhaaksi näen. Tulevaisuus on avoinna. Ei tiedä, mitä hyvää se voi vielä sisältää, mutta parempi olla liikaa kiinni siinä ja keskittyä siihen ja keskittyä sen sijaan tähän päivään ja hetkeen.

Haluaminen johtaa kärsimykseen, sanoo valaistunut mestari. Ymmärsin tuon hyvin kun koin hetkittäisen kokemuksen siitä.

En myöskään ehkä osaa arvostaa niin paljon näitä asioita mitä elämässäni nyt on kuin pitäisi. Haluan vain lisää jotain. Se totisesti johtaa kärsimykseen. Voisin olla esimerkiksi ja varsinkin exästäni tyytyväinen että minulla on hänen kaltaisensa ihminen elämässäni.

Ehkä opettelen hyvällä tavalla suhtautumaan pessimistisesti elämään. Että kärsimystä tämä on joka tapauksessa. Se suhtautuminen auttaa minua hyväksymään kärsimyksen osana elämää eikä pakenemaan sitä yltiöpäiseen optimismiin.

Ehkä vain hyväksyn elämän ongelmineen ja arvostan hyviä hetkiä. Ehkä hyväksyn sen ettei koskaan tule olemaan sellaista kuin täydellisyys. Täydellisyyden kokee sitten kun hyväksyy elämän negatiiviset puolet osana täydellistä elämää.

Mä hyväksyn kyllä vielä elämäni tällaisena.

Tuo ajatus juolahti mieleeni ja heti maadoituin tähän hetkeen vahvemmin ja tunnen kokonaisvaltaista tyytyväisyyttä. Tuo oivallus piti sisällään sen että tulen vielä olemaan tyytyväinen.

Toivon todella että ennustan oikein ja olen "elämäni kunnossa" kahden vuoden kuluttua. Ehkä jopa parisuhde toimii sitten, ettei sen pitempään tarvitse odottaa!

Fiilistelen nyt tuota että hyväksyisin elämäni tällaisena kuin se on, ongelmineen.

Näin ChatGPT vastasi kysymykseen "johtaako haluaminen kärsimykseen":

Tämä on erittäin syvä ja ikivanha kysymys, jota ovat pohtineet niin filosofit, uskonnot kuin psykologitkin eri puolilla maailmaa. Lyhyt vastaus voisi olla: "Joskus kyllä, mutta ei aina." Tarkastellaan asiaa muutamasta näkökulmasta:

---

1. Buddhalainen näkemys: haluaminen aiheuttaa kärsimystä

Buddhalaisuuden ytimessä on Neljä jaloa totuutta, joista toinen sanoo:

• "Kärsimyksen syy on haluaminen (tanha)" – erityisesti itsekeskeinen haluaminen, takertuminen ja vastustaminen.

• Tämä ei tarkoita, että kaikki toiveet ovat pahoja, vaan että takertuva haluaminen, jossa et voi hyväksyä todellisuutta sellaisena kuin se on, aiheuttaa dukkhaa (kärsimystä, tyytymättömyyttä).

• Ratkaisuna tarjotaan irtautumista haluamisesta, ei välinpitämättömyyden kautta, vaan viisauden ja myötätunnon avulla.

---

2. Länsimainen psykologia ja filosofia

Länsimaissa ajattelussa haluaminen ei aina ole kielteistä:

• Psykologiassa toiveet ja tavoitteet ovat keskeisiä hyvinvoinnille – esimerkiksi motivaatioteoriat (kuten Maslowin tarvehierarkia) pitävät haluamista olennaisena osana ihmisyyttä.

• Stoalaiset filosofit sanoivat kuitenkin, että meidän tulisi keskittyä vain asioihin, joita voimme hallita. Haluaminen sellaista, mitä emme voi hallita, johtaa turhaan kärsimykseen.

• Schopenhauer taas oli lähellä buddhalaista näkemystä ja sanoi, että tahto on kaiken kärsimyksen lähde – koska halut eivät koskaan lopu, olemme aina tyytymättömiä.

---

3. Haluamisen kaksi puolta

Voimme tehdä eron kahdenlaisen haluamisen välillä:

• Tietoinen, myötätuntoinen haluaminen, jossa voit nauttia matkasta, ei vain päämäärästä.

• Pakkomielteinen tai ehdollinen haluaminen, jossa uskot, että olet onnellinen vain jos saat jotain – tämä usein johtaa kärsimykseen.

---

4. Johtopäätös

Haluaminen voi johtaa kärsimykseen, jos:

• Se perustuu puutteeseen tai riittämättömyyden tunteeseen.

• Siihen liittyy takertumista, kontrollin tarvetta tai pelkoa menettämisestä.

• Et kykene hyväksymään sitä, jos halusi ei toteudu.

Mutta haluaminen voi myös tuoda merkitystä ja iloa, jos:

• Se kumpuaa yhteydestä, luovuudesta tai rakkaudesta.

• Se ei orjuuta sinua, vaan ohjaa kasvuun.

• Pystyt hyväksymään elämän keskeneräisyyden ja yllätykset.

---

Jos haluat, voimme tarkastella tätä kysymystä vielä henkilökohtaisemmasta näkökulmasta – esimerkiksi minkälaiset halut tuottavat sinulle iloa tai kipua.

Puhun aivan liian avoimesti

Isä ja veli ovat seksuaalisesti pahoinpidelleet minut. Siksi välttelen tuntemasta mitään seksuaalista miehiin, varsinkin niihin joista oikeasti olen kiinnostunut. Nyt alkaa kiinnostus heräillä exää kohtaan ja toisaalta se tuntuu todella parantavalta. Hyvä seksisuhde tai parisuhde tekisi hyvää traumojani ajatellen. Purkaa niitä seksillä.

Miksi en tunne miehiin tunteita? Etten vain tuntisi kiimaa ja kiihkoa veljeen ja isään. Hyi helvetti, niin vastenmielistä tulla isänsä raiskaamaksi. Isä näyttää niin rumalta, ähkii naama punaisena minun päälläni.

Pelkäsin että olen menettänyt naiseuteni iäksi isän takia. Vähemmästäkin menee naiseus kun vastenmielinen isä raiskaa.

Pelottaa tuntea vetoa miehiin ettei tunne vetoa isään tai veljeen.

Alan tajuta tämän kaiken paremmin. Ja miten paljon muistamista minulla vielä onkaan. Tällä menolla en ikinä ole terve. Pitää varmaan vaan hyväksyä todellisuutensa näin traumaattisena lapsena ja se että eheytyminen on pitkällinen prosessi.

Ilman tuota telepatian, tai mikä lie, pelkoa, olisi toipuminen niin paljon helpompaa.

Ymmärsin että kaikki seksuaalisuuden vaikeudet johtuvat siitä että harrastin seksiä perheeni kanssa. Nyt minua ahdistaa vähän vähemmän seksuaaliset tunteet ihmisten seurassa. En pelkää niin paljoa että ne tarttuvat muihin. Eivätkä ne tunnu niin vääriltä. Ne ovat ihan okei, inhimillisiä tunteita, ja todellakin yksityisiä.

Löytyykö näille ongelmille vielä merkitys?

Tosiaan, täytyy kai vain hyväksyä todellisuutensa. Että tätä tämä on, vaikeaa. Yrittää olla kiitollinen siltikin. Tai sitten vain hyväksyä se että kärsii. Ei haluta mitään. Valaistua.

Havahduin vasta nyt siihen miten päiväkirjamaisesti kirjoitan. Kysyisinkin teiltä, puhunko liian avoimesti, vai onko näiden tilitysten lukeminen jopa kiinnostavaa?

Vituttaa suoraan sanottuna nämä traumat

Exä kävi ja harrastettiin vähän seksiä vaatteet päällä. Tykkäsin paljon kyllä. Pyysin häntä dominoimaan minua ja hän näytti minulle puolen itsestään mitä en vielä ole nähnyt. Huomasin miten yhteensopivia seksuaalisesti ollaan. Koin häneen myös yhteenkuuluvuutta mitä en aiemmin ole kokenut. Mutta sitten tuo ahdistus ja tunteiden salpautuminen hiipi taas mieleen ja hän sitten lähti kun minua alkoi ahdistamaan liikaa.

Vituttaa suoraan sanottuna nämä traumat mitkä pilaa muuten hyvän parisuhteen.

Taas olen niissä fiiliksissä etten uskalla tuntea suoraan sanottuna panetusta. En tiedä enää onko se telepatiaa vai pelkoa että minua tarkkaillaan vaiko vain pelkoa tuntea niitä tunteita. Tuntuu kuin muurahaisia ihon alla, epämiellyttävästi, kun salpaan nuo tunteet ja pelkään että ne näkyy ulospäin - jolloin varsinkin ne näkyvät, kun näytän ne niin vahvasti.

Lohduttaudun sillä että en lopun elämääni tästä ongelmasta kärsi. Mutta varmasti menee useampi vuosi vielä jos minä ja exä koskaan ylipäätään toimitaan. Jos hyvin käy, ei mene enempää kuin pari vuotta. Olen ennustanut että parin vuoden kuluttua olen elämäni kunnossa mutta sen näkee sitten pitääkö tuo ennustus paikkaansa.

Kuitenkin, tajusin paremmin sen että tuo tunteiden kokemisen vaikeus liittyy juurikin seksuaalisiin tunteisiin eniten. Jotenkin se on yhteydessä seksuaalitraumoihini mutten vielä ole oivaltanut, miten tarkalleen.

Jotenkin varon tuntemasta mitään. Hillitsen omia tunteitani kuin joku tarkkailisi niitä kaiken aikaa. Itse tarkkailen mitä tunteita minussa herää ja yritän paeta niitä. Kun pakenen niitä, tulee tuo tunne muurahaisista ihon alla. Ja hyvin hento tunne. Heikko. Tuntisin voimaa koko kehossani jos antaisin itseni tuntea omat tunteeni.

Kyllä on täyttä tuskaa vältellä tuntemista. Vaikeuttaa myös käsitellä traumoja kun välttelee traumaan liittyviä ajatuksia ja tunteita.

No, ehkä muutaman vuoden kuluttua tilanne on eri. Pitäisi oivaltaa vaan, miksi käyttäydyn kuten käyttäydyn. Miksi näytän tunteeni niin vahvasti muille? Miksi pelkään niiden tarttuvan ja mitä siinä pelkään? Olenko reagoinut näin lopulta insestiin? Tämä on vielä aikalailla usvan peitossa, mikä se ongelma oikein tässä on. Harmittaa.

Isä on todella raiskannut minut. Nyt se tajuaminen tuli vahvempana, kuin se olisi lähempänä. Juuri siksi siis välttelen tuntemasta mitään, niin olen kai lopulta reagoinut insestiin. Tuo kaikki - muurahaisia kehossa - johtuu yksinkertaisesti insestistä.

Tuo ymmärrys on tosiaan nyt lähempänä, kuin osia integroituisi. On hyvin helpottavaa oivaltaa se. Voima palautuu minuun.

No, lohduttaudun sillä että en ainakaan ole esimerkiksi itsemurhan partaalla. Koen riemua olemassaolostani. Epämääräistä kärsimystä on mutta silti samalla koen iloa. En kärsi näistä ongelmista loppuelämääni. Ennen pitkää edistyn ja pääsen näistä irti. Ja voin ehkä muodostaa toimivan parisuhteen ja saada halutessani lapsia. Voin vielä elää elämisen arvoista elämää. Kaikki tulee ehkä vielä olemaan todella hyvin. Tämä toipuminen kestää aikansa vain.

Minä ja exäni ja vähän historiaani

Exä tulee mahdollisesti tänään kylään. Ihanaa nähdä sitä. 

Tämä päivä on mennyt toistaiseksi ihan hyvin. Exä sanoi minulle että telepatia on tieteellinen mahdottomuus - ja hän tietää asioista paljon. Se ehkä hieman lohdutti.

Sitten oivalsin että tuo telepatia on oikeastaan alun perin kai ollut tunne että kamerat kuvaavat minua tauotta tai että joku - tai koko maailma, suorastaan - tarkkailee kaiken aikaa. Tiedän ettei koko maailma mitenkään voi tarkkailla, se uskomus on ehkä enemmänkin sitä että ne jotka minut tietävät, voivat nähdä minut tauotta. Ei siinäkään uskomuksessa kai ole mitään järkeä mutta se on minussa silti tiukasti edelleen. Pitäisi kai oivaltaa mitä se alun perin oli, kamerat vai telepatia vai mitä, ja ymmärtää sitten ettei se ole mahdollista ja lopultakin päästää irti tuosta ajatuksesta tulla tarkkailluksi.

Olen ihan ihastusfiiliksissä nyt exästä. Jännittää positiivisesti ja kieltämättä vähän ahdistaakin mutta hyvin se varmaan menee. Haluan jutella hänen kanssaan kaikesta, käpertyä sohvalle tv:tä katsomaan ja juoda kupit kahvia. Haluan suukottaa häntä. Hän lähetti minulle pari selfietä ja ihailin häntä - hänellä on täydelliset kasvot, pidän kaikesta niissä!

Harmittaa etten seksiin pysty vieläkään. Jos olen seksuaalisesti kiihottunut, liittyy siihen aina ahdistusta ja se fiilis että "ei pitäisi". Sitten olen todella tuskastunut kiihotukseni kanssa - että muut tietävät heti kun olen kiihottunut, mihin taas liittyy häpeää. Olen oppinut insestiperheessä että kiihotus ja seksi johtaa mielen räjähtämiseen ja ahdistukseen ynnä muuhun.

Ehkä vielä joskus minulla on kumppani jonka kanssa kykenen seksiin. Jos ei se ole exäni niin ehkä tapaan jonkun toisen minulle paremmin sopivan miehen. Exän kanssa en ole kyennyt seksiin koskaan kunnolla - paitsi sen pari viikkoa mitä en itse muista lainkaan, kun meidän parisuhde toimi, ja minäkin nautin ja olin kuulemma aidosti rakastunut.

Meillä siis oli kuulemma pari viikkoa kestävä jakso kun kaikki vaikutti toimivan meillä enkä muista sitä itse yhtään. En tiedä sitten missä persoonassa silloin olin. Kuulemma minäkin sain orgasmeja yhdynnässä mitä en koskaan normaalisti saanut. Kuulemma olin purskahtanut itkuun koska koin niin ylitsevuotavaa rakkautta häneen. En itse muista tätä tosiaan lainkaan. Se antaa kyllä ehkä hieman toivoa siitä jos olenkin tajuamattani häneen rakastunut nyt jo, enkä vain traumoiltani sitä tunne. Tunteet salpautuvat.

Mutta tosiaan, tuntuu kiusallisesti siltä että kaikkea mitä tunnen, tai mitä teen tai ajattelen, kuvataan tauotta. Pieninkin tunnevivahde välittyisi muihin ympärillä - lähinnä se uskomus keskittyy siihen että naapurit tuntevat, en tiedä syytä. Ehkä johtuu siitä että insestikodissa välillä pelkäsin ja välillä toivoin että naapurit tietäisivät mitä tapahtuu.

Tämä on kiusallisinta ja vaikeinta kohdata, mutta orgasmeissa tuntui kuin koko maailma yhtyisi nautintooni. Se tuntuu hyvin häveliäältä. Olen kai joskus ollut siten sairastunut että olen nauttinut ajatuksesta että kaikki yhtyvät keskenään orgasmiini. Olen nauttinut ajatuksesta kansoittaa koko maa sisäsiittoisilla lapsilla tai muuta vastaavaa. Nämä ovat niitä minun sairaimpia ja häiriintyneimpiä kausia jolloin olin todella vastenmielinen kaikin puolin. En uskalla vieläkään kohdata näitä asioita kunnolla - telepatian pelossa. Ilman tuota häiritsevää telepatiaa olisi suorastaan helppoa toipua traumoista!

Minulla on ollut vaihe kun kiihotuin eläimistä ja pelkäsin olevani pedofiili. Olin murrosiässä ja teininä todella rivo. Olin vastenmielinen, haisinkin ihan hieltä kun en käyttänyt deodoranttia ja tuskin halusin peseytyä. Tulin kouluun mälliä suupielissä ja oikeanpuoleinen käsi oli lihaksikkaampi jatkuvasta käteen vedosta isälle tai veljelle. Käytin talvellakin aivan liian lyhyitä minihameita. En kiinnittänyt huomiota kehooni. Pikkareitten täytyi vilkkua portaissa koulussa. Sellainen olin seitsemännellä luokalla. Punastelin kaikkia ja olin yliseksuaalinen teini. Kahdeksannella luokalla olin vastakohtani seiskaluokkalaiselle, pukeuduin hyvin peittävästi, olin hiljainen, nöyrä ja masentunut. Seitsemännellä olin vielä räävitön pervo. Minulla persoona vaihtui vuosittain. Kunnes seitsemäntoistavuotiaasta en tunnistanut enää mitään identiteettiä. En tiedä kertooko se henkisestä kasvusta vaiko dissosiaation syvenemisestä. Edelleen olen tavallaan identiteetitön mutta sentään sukupuolen kokemus on alkanut palailla, mitä sitäkään minulla ei pitkään aikaan ole ollut.

Vähän helpottaa nyt tuon telepatian tai tarkkailun suhteen kun ajattelen että ei kukaan tarkkaile vaikka kuinka minusta tuntuisi siltä. Eli voin antaa sen tuntua että minua tarkkaillaan eikä silti niin tapahdu.

Sellaista tänään. Siinä teille nutturakuva!

Omakuvan muodostamista

Vielä pari selfietä tähän! Opettelen tosiaan olemaan tyytyväinen itseeni. Tämä on ihan hyvä keino tutustua itseensä! Ehkä tosiaan olen sitten ulkonäkööni tyytyväinen kun en enää dissosioi kehoani. Ainoastaan sääriini ja pohkeisiini olen sataprosenttisen tyytyväinen. Kehoni on muotoutunut hyväksikäyttöjen seurauksesta tietynlaiseksi. Kehoni "energia" on saastunutta muualta paitsi sääristä se on omaani ja vahvaa joten sääreni ovat kauniit. Muualla kehossa "energia" ei ole niin kaunista joten ei ulkonäkönikään ole. Toivon että tämä asia muuttuu kun en enää dissosioi! Ehkä käyn läpi perusteellisen muodonmuutoksen!

Hmmmm! 

Opettelen näkemään itseni

Opettelen näkemään itseni realistisessa valossa kauniina. Näissä kuvissa ei ole mitään filtteriä. Pidän ilmeistäni ja kehonkielestäni! 

Epäsymmetriset kasvot masentavat

Aloin taas murehtimaan ulkonäköäni. Minut on hakattu epäsymmetriseksi. Se epäsymmetria ei näy peilatuissa kuvissa niin vahvasti mutta ilman peiliä näkyy. Masentaa. Toivon että olen vielä tyytyväinen kun en dissoa kasvojani. Ehkä pieni epäsymmetria jopa kaunistaa tai on kiinnostavaa, kuten kaikki sanovat? Ehkä löydän tällekin merkityksen vielä. Ehkä voin jollain leikkauksella palauttaa symmetriaa myöhemmin. Ehkä kun menetin ulkonäköni, kehityin muissa asioissa hurjasti? Tässä pari kuvaa ja ilman filtteriä. 

Muistelua

Äsken kuvattu videopostaus!

Olen vahva ihminen ja muuta höpöttelyä

Tubevideo taas tässä teille!

Insestin kuvailua

Tässä uusi tubevideo! Tosin tämä on vähän vanhempi mutta vasta nyt latasin sen. Kuvailen vähän taas miltä insesti on tuntunut.

Herkkä rakkaus

Itkettää. Lopultakin, pitkästä aikaa, romanttiset tunteet heräävät minussa. Muistan miltä tuntui olla romanttisesti rakastunut perheenjäseniin ja sitä kautta nuo kaikki romanttiset tunteeni alkavat purkautua. Ihanaa tuntea pitkästä aikaa ihastusta. En tiedä, tunnenko sitä exään. Tunteeni ovat salpautuneet. Mutta nyt voin tuntea tuon herkän, kauniin tunteen... Voin taas olla se minä joka ennen olin, joka haaveili romanssista enemmän kuin mistään muusta.

Suojelusenkeli

Muistan lapsuudesta kun äitini lauloi tätä kehtolauluna minulle. Muistan oman suruni. Halusin että se laulu jatkuu ikuisesti - paha olo valtasi minut heti kun laulu päättyi. Tämä on tärkeä laulu minulle edelleen. Päätin pitää enkeliä ikuisesti kädestä enkä langeta pimeyteen. Kyyneleet vierivät poskilleni nyt kun kuuntelen tätä...

Pieni lapsi on kehdossaan kyyneleet silmäkulmista poskille valuen. Lapsi ei uskalla huutaa äitiä hätiin ettei äiti lyö. Hän itkee hiljaa kehdossaan yön pimeydessä. Pimeys on sanoinkuvaamattoman kolkkoa ja kylmää. Lapsi tuntee heiveröiset enkelin siivet selässään ja räpyttelee niitä. Kunpa hän voisi lentää lentoon kylmästä kehdosta ja lentää yksin yötaivaalla. Lapsi tuijottaa kattoon sydän hakaten ja tuntee olevansa koko maailmankaikkeudessa yksin. Hän toivoo että hänen siipensä vahvistuisivat ja niiden valo suojelisi häntä pimeydeltä, ettei pimeys tarttuisi häneen.

Minun täytyy luottaa muistikuviini

Minun täytyy luottaa muistikuviini insestistä että ne ovat tosia. Insesti todella on tapahtunut.

En vieläkään suostu uskomaan niitä. Ehkä minua hävettää liikaa? Ehkä pelkään menettäväni järkeni?

Minun täytyy luottaa siihen että muistan oikein. En keksi tai kuvittele tai ole nähnyt painajaisia.

Helpottaa aivan hitosti luottaa noihin muistoihin.

Nousi juuri osa pintaan. Se punastuu äidille. Ja tuntee ihastusta. Helpottava tunne kun tuo osa nousi pintaan, purkautumaan.

Koko kasvoja kuumottaa ihastuksesta perheenjäseniin. Hymyilen hempeästi. Sydän laulaa ilosta.

Insesti on todellakin tapahtunut ja minun täytyy luottaa muistoihini. Toistelen tätä itselleni nyt.

Mitä jos kuvittelenkin? Sitten teen itselleni valemuistoja jostain mitä ei ole ollut. Mitä jos tämä on jokin hämäräperäinen fantasiani? Kiellän totuuden. Se on helpompaa kuin hyväksyä?

Kyllä minä vielä hyväksyn totuuden. Insestiä oli. Insesti meni!

Kuvailen vähän insestiä

Kuvailen vähän insestikokemuksiani.

Mistä alkaisin? Kuvailen vähän hajuja, makuja ja kosketusta.

Noh, insestin haju on häiriintynyt. Hajut ja maut vääristyvät. Haistan hajuvesimäisen hajun joka on kuitenkin häiriintynyt. Sitä on vaikeata pukea sanoiksi miltä se haisee. Maut taas, maistan samanaikaisesti suolaisen ja sokerisen maun, en tiedä, missä yhteydessä.

Kaikki tuntuu vellovan, koko huone, ja mustuus on läpitunkevaa. Isän äänet kuuluvat kuin meren alta, jostain kaukaa.

Isän kosketus tuntuu kuin mustaa myrkkyä imeytyisi kehooni. Se tuntuu läpimärältä lämmöltä rinnassa.

Suudelmat kirvelevät ja polttavat huulilla.

Minulle tuli takaumana esimerkiksi ihottumaa paikkoihin joihin koskin, kirvelevää ihottumaa jos koskin kehoni osiin.

Olen etääntynyt omasta kehostani niin että olen ollut kehoni ulkopuolella ja tarkkaillut katosta itseäni raiskattavana, nähnyt kaikki ilmeeni ja mitä teen. Olen nauranut maniassa, sitten irvistellyt, sitten itkenyt, ollut kauhuissani, ja niin edelleen.

Olen lentänyt avaruudessa tutkimassa muita planeettoja ja olentoja niillä, hämärästi muistelen.

Avaruus mystisesti kiehtoo minua mutten osaa sanoa, miten.

Sitten tietysti se että olen ollut niin masentunut että järki on lähtenyt. Olen nauraa hekottanut maniassa puolet ajasta silloin kun vielä nautin seksistä. Pää on räjähtänyt kirjaimellisesti tajunnanräjäyttävissä orgasmeissa.

Olen tuijottanut yhteen pisteeseen katossa ja yrittänyt hallita sitä sekoamista. Olen hoilottanut aakkosia mielessäni tai planeettoja että pidän itseni järjissäni. Järki on lähtenyt lopulta insestissä.

Tai sitten olen tuijottanut isää silmiin ja vaihtanut itseni isäksi mielessäni, hymyillyt kuten isä, että en ole minä ollenkaan.

Kyllä tämän täytyy olla totta.

Insestin romanttiset puolet

Muistelin insestin romanttisia puolia. Ne on helpompia kohdata kuin nuo väkivaltaiset muistot. Huomaan olevani hyvilläni insestistä ja ylpeä suorastaan että sitä tapahtui.

Mutta mikä huojentavan syvä helpotus että insesti on ohitse jo.

Nyt tuntuu turvallisemmalta. Ehkä jotenkin insestin hellät puolet muistaessani saan tunnetta turvallisuudesta. Se on tuntunut turvalliselta, hellältä. Ei mielestäni ole mitään väärää siinä, vaikka se onkin pohjimmiltaan vääristynyttä nautintoa sekin.

Alan muistelemaan nyt näitä herkkiä hetkiä perheen kanssa. Ehkä sitä kautta saan takaisin romanttiset ihastuksen tunteeni esimerkiksi exää kohtaan kun puran nuo insestissä tuntemani romanttiset tunteet.

Äidin kanssa oli herkkää kaunista tyttörakkautta. En muista sitä kylläkään sen tarkemmin, mutta se oli lukioiässä, ja juuri silloin haaveilin pakonomaisesti herkästä tyttörakkaudesta. Äidin ja minun suhde heijastui niissä haaveissa.

Noin neljätoistavuotiaana olin romanttisesti veljeni kanssa. Me kävelimme käsikkäin ulkona, jos oikein muistan. Piirsin kuvan tytöstä ja pojasta suihkussa. Siinä oltiin varmaankin minä ja veli.

Unissani veli on jokseenkin herkkä ja hempeä yleensä. Ei yhtään sadistinen, vaikka muistan hänen olleen sitäkin.

Noita väkivaltaisia insestikokemuksia on vaikeampi käsitellä vaikka muistan ne paremmin, tai ne tunteet mitä olen niissä tuntenut. Pelkoa, pimeyttä, pahuutta. Turvattomuutta. Taidan siis nyt tosiaan suuntautua enemmän noihin romanttisiin hetkiin, ne tuovat kaikessa kieroudessaan turvan tunnetta.

Hei, mutta nyt insesti on ohi ja olen selvinnyt siltä! Tajusin sen nyt ja heti elämä palaa minuun. Elämä palautui kasvoilleni. Tuntuu pirteämmältä!

Tarinoita insestistä

Hän oli niin hempeä, herkkä. Hän kuiskasi korvaani, rakastan sinua, kulta. Punastuin kauttaaltaan. Hän suuteli minua hellästi suulle ja voihkaisin hiljaa vain suudelmasta. Hän liu'utti käsiään vartalollani ja värisin mielihyvästä. Ja niin äiti ja tytär takertuivat toisiinsa eivätkä tunteneet syntiä. 

Kun kirjoitan näitä niin ymmärrän paremmin tapahtuneen. Nyt helpottaa suuresti että tuo suhde on ohi. Onneksi ei enää koskaan insestiä. 

Hän löi minua uudestaan ja uudestaan. Tuijotin häntä murhaavasti eikä ilmekään värähtänyt. Hän käski minut makuulle ja tottelin hammasta purren. Sitten hän työntyi sisälleni ja minä purin huulta ja kestin kivun. Se vihloi mutta minä päätin olla näyttämättä kipua ja pysyttelin hiljaa kun hän ähki päälläni. 

Insesti isän kanssa oli raivokasta. Keksin sanan tumma empatia jonka merkitystä mietin pitkään kunnes muistin että se oli miltä tuntui olla isän kanssa kun toisaalta tunsin myötätuntoa isän kärsimyksestä sen raiskatessa minua. Välillä isäkin oli lempeä. 

Minkälaista insesti oli

Muistin ja sisäistin että "seurustelin" perheenjäsenten kanssa. Minulla ja äidillä oli lesbosuhde. Seurustelin myös isän ja veljen kanssa. Kävin treffeillä. Jokin helpotti todella paljon päässä, tuli paljon terveempi olo. Tämä ehkä on se syy mikä salpaa rakkauden ja ihastuksen tunteeni, nämä suhteet perheen kanssa. Se heijastui teininä siihen että enemmän kuin mitään, toivoin seurustelusuhdetta. 

Terveempi olo heti paljon. Kyllä, meillä oli insestiä, ja siihen liittyi romanttisia piirteitä yhtälailla kuin sadismia. Välillä se oli todella kiihkeää ja tulista, välillä herkkää ja romanttista. 

Muistelen että minä ja veli oltaisiin tanssittu hitaita ja suudeltu romanttisesti. Kuljettu ulkona käsi kädessä. Näihin muistoihin eri liity häiriintyneitä tunteita. Se ei tuntunut väärältä. 

Äidin kanssa olin jonkun Elviiran kanssa ja isän kanssa alakoulun luokan komeimman pojan kanssa. Veli oli kai ihan veljeni. 

Tarvitsisin toimivan parisuhteen. Se voisi purkaa traumoja. Saisin hyvää seksiä ja heräisin seksuaalisesti. Kokisin jälleen romanttisia tunteita. 

Harha purkautuu

Lueskelin vanhoja merkintöjäni ja hävettää. Puhun ehkä liiankin avoimesti. No, niistäkin tulee vain ilmi tämä prosessi. 

Jos jotain hyvää telepatiauskomuksessa on niin se että olen oppinut olemaan avoin. Minulla ei ole salaisuuksia. 

Nyt yritän tajuta olevani turvassa ja että voin maadoittua. 

Voin lopultakin rentoutua. 

Tämä on ollut niin pelottavaa tämä elämäni. Kuolemanvaarassa seitsemäntoistavuotiaasta asti. Silloin aloin puhua näistä. He yrittivät useaan otteeseen ja epäonnistuivat. 

Varhaislapsuus ollut pelottavaa aikaa. Minulla ei ole vanhempia koska molemmat vanhemmat ovat pahoja. Olen orpotyttö. 

En enää ole vauvaikäinen. Selvisin varhaislapsuudesta. 

Olen nyt jo aikuinen? 

Kuvittelin olevani valmis muistamaan mutta nyt eilisen ja tämän päivän (ja ehkä jo toissapäivänä, en tiedä, ajantaju pettää) ollut vahvasti muistoissani kiinni ja se on aivan liian rankkaa ollut. Edellisen yön onneksi suurin piirtein nukuin mutta sitä edellisen en. Valvoin vain ja tein kaikenlaista omituista kuten pakkomielteisesti tuijottelin kasvojani enkä tehnyt muuta. Ajatukset hyökyvät päälle hajanaisena kaaoksena ja pelkään että ne vuotavat muihin niin että koko maailma suunnilleen lukee ajatuksiani (ei koko maailma, sentään, mutta ehkä ihmiset tietyllä etäisyydellä).

Tämä on tosiaan nyt ollut aivan liian rankkaa. Jätin toissailtana lääkkeet ottamatta ja tämä siitä seurasi. Huomasin että ehkä tosiaan tarvitsen sittenkin tuota lääkitystä. Tai sitten olen lääkekoukussa. No, joka tapauksessa, vointini menee nyt liian huonoksi jos lopetan joten jatkossa syön lääkärin määräämät lääkkeet.

Oivalsin että ei ole mitään alieneita ja tehtävää. Muistin että olen nähnyt esimerkiksi veljeni jonain alienina joka hymyilee suloisesti. Ja että olen kokenut että kun minua raiskataan, ne miehet ympärilläni ovat jotain humanoideja jotka kiduttavat minua. Minullahan oli ajatus että alienit ovat avaruusaluksella kouluttaneet minua tähän tehtävään kiduttamalla niin sitä tuo sitten todellisuudessa olikin, harhaa, mutta totta siinä mielessä että minua todella kidutettiin.

Asiat ovat järjestymässä, harha purkautumassa.

Sekin että minulla on missio, oivalsin, että keksin sen päästäni että nyt arvosanani on 10+ kun aloin ajattelemaan eilen että nyt suoritukseni on miinuksen puolella kun voin niin huonosti. Eli silloin kun menee hyvin niin koen että ollaan plussan, ja kun huonosti, ollaan miinuksen puolella.

Suuruusharhani jonkinlaisena Jeesuksen kaltaisena hahmona ovat lähteneet lapsuudesta missä minulla oli utopistisia haaveita maailman herruudesta tai jostain vastaavasta. Haaveilin aivan liian suuria, nykyisin tiedostan sen. En vieläkään osaa kyllä päästää irti noista harhaisista ajatuksista itsestäni kuuluisana henkilönä. Ei sillä, voihan minusta julkkis tulla, ken tietää, mutta lähtenyt käsistä se että lapsena halusin suunnilleen että asun linnassa ja minulla on omat palvelijat, tai jotakin sen tyylistä. Nykyään kyllä tavallinen tasapainoinen elämä ja arki riittää hyvin. Haluan päästä noista suuruusharhoista irti.

Vieläkin minulla on tämä harha että ajatukseni vuotavat muihin, sitä en ole onnistunut purkamaan. Mutta pikkuhiljaa harha purkautuu ja totuus paljastuu! Tämä on vain osa prosessia ja sitä prosessia taltioin tänne blogiini.

En tiedä voinko oikeasti ennustaa hääni kuten kuvittelen. Juuri nyt tulevaisuudennäkymät ovat synkät. En usko koskaan kunnolla eheytyväni, niin rankkaa tämä on nyt ollut ja varmasti tulee olemaan ehkä rankempaakin. En tiedä voinko ikinä muistaa niin hyvin että saisin kirjan aikaiseksi. Muistan edelleen hyvin hajanaisesti vaikka tässä viime päivinä on myös elämäntarinani alkanut muotoutumaan paremmin, kylläkin. En oikein usko että ennustukseni toteutuisivat, esimerkiksi siitä miehestä ja lapsista tai haastattelusta, ehkä nekin ovat harhaani, toiveajattelua.

Vaikuttaa siis että rankkoja aikoja on edessä eheytymisen suhteen. Nyt kunhan otan lääkkeet niin ehkä pysyn jotenkin kasassa.

Pakoni loppuun juostu on

Enää en juokse pakoon. Pakoni loppuun juostu on! 

En enää pakene tuolla yössä murhaajia pakoon juosten. Voin lopettaa juoksemisen. 

Olen henkisesti "juossut" pakoon jo useamman vuoden ajan. Se traumatilanne on jäänyt päälle että vain juoksen ja pakko jaksaa ja jaksaa tai kuolee. 

En enää ole jahdattavana. Eksytin seuraajat. Voin nyt rentoutua ja levätä ja pysähtyä. Tämä on edelleen todella vaikeaa. 

Pelkään että kuolen jos en työstä asioitani tauotta. En tietenkään kuole! 

Voin pysähtyä ja elää tässä hetkessä. 

Nyt on oltava nopea. He saavuttavat minua. Pistän kaiken peliin, juoksen kuin tuuli. Heillä on aseet ja he tähtäävät minua. Luodit viuhuvat korvieni ohi. Näytän päättäväiseltä, olen täynnä urheutta. En meinaa jaksaa enää. Kymmenen minuuttia on kulunut. Luovuttaako? Säikähdän. Ei, haluan elää. Päätän elää. Ampaisen kuin raketti eteenpäin ja juoksen lujempaa. Lopulta jokin naksahtaa päässäni. Tiedän että olen turvassa. Lankean polvilleni maahan ja itken kiitollisuutta. Minä elän. 

Erilaisia ulottuvuuksia

Millä dimensiolla nyt olen?

Eilen illasta minulle näytettiin erilaisia ulottuvuuksia. Siirryin muun muassa 2D ja 1D ulottuvuuksiin. Ne olivat todella lihallisia, kehollisia ulottuvuuksia. Tuntui tyyneltä ja rauhalliselta, ei niin syvälliseltä mutta hyvältä. Kerrottiin miinuspuolen ulottuvuuksista. Ymmärsin pahuutta paremmin. Ymmärsin että pahuus ehkä on kärsimystä ja hyvyys terveyttä. Eli mitä järkeä on valita pahuus? Ei mitään järkeä.

Minulle kerrottiin veljeni tuskasta joka ylittää omani. En tiedä, näenkö tämän oikein.

Tuli vahva tunne että tästä saattaa vielä syntyä jotain. Että ehkä oikeus toteutuu. En tiedä voinko tässä luottaa intuitioon. Olin kuitenkin hyvissä fiiliksissä ja sitten menin hyvin fiiliksin nukkumaan, ymmärtäen, olen turvassa nyt, ja voin tuudittautua turvallisuuteen.

Tänään on ollut hyvä päivä. Ei oikeastaan traumatakaumia, mitä nyt epämääräinen tuska ja levottomuus vainoaa edelleen. Samanaikaisesti olen tässä hetkessä ja täynnä riemua. Tämä hetki on yhtä juhlaa minulla.

Kotikäynti pian eli pääsen juttelemaan vähäsen. Odotan innolla tulevaa. Tuntuu kuin jokainen solu tietäisi miten hyvää tulee olemaan ja siksi elämäni on nykyisellään parhaimmillaan yhtä riemua. Toisaalta on vaikeaa uskoa että minulle tapahtuisi jotain niin hyvää että haaveeni toteutuisivat.

Mikset auta?

Nukuin hyvin edellisen yön. Menin kerrankin turvallisin mielin nukkumaan ettei kukaan tunge tänne ahdistelemaan tai muutakaan. Tuntuu virkistyneeltä kerrankin yöunien jälkeen. Että on oikeasti unessa käsitellyt asioita.

Nyt aamukahvit ja aloittelen päivää hyvillä mielin. Ihana uusi päivä!

Tänään aion mietiskellä ja nauttia rauhallisesta arjesta.

Tässä biisi jonka haluaisin tehdä, suosikkiartistini säveltämä, omat sanoitukset.

Ääretön avaruus, mä katson kaihoten
Mikä on elon syy? Oon vasta tyttönen
Isä juo kaljaa ja äiti ei välitä, mikset auta?
Tuska kaihertaa sisintä, siihen kuolen
Nyt täytyy uskaltaa
Asioita muuttaa
Tai muuten kaikki kuolee tuhoon
Ilmasto saastuu, jäätikkö sulaa, mikset auta?
Narkkarit kuolee yliannostukseen, mikset  auta?
Lapset näkee nälkää, ja maailma sotii, se väärin on
Uskovaiset rukoilee kirkossa, mikään ei auta, Jumala hylännyt on
Mikset auta?

Vuorenvarmasti päättynyt

Insesti on vuorenvarmasti päättynyt. Huokaan syvästi helpotuksesta. Ensimmäistä kertaa ympäristö ei tunnu uhkaavalta. Tunnen olevani turvassa. 

Olen naapurilla eikä ensimmäistä kertaa aikoihin pelota. Pelot puolittuivat. Tuntuu että osani integroituvat. Tietoisuus, muisti ja niin edelleen toimii yhteistyössä missä dissosiaatiohäiriössä ne pilkkoutuvat tai jotain. 

Nyt pelottaa eri tavoin. Tiedostan samalla täysin, ettei ole syytä. Kaksoistietoisuus. Pelkään mutta pelko samalla purkautuu. Tiedostan täysin tämän hetken turvalliseksi. Helpompaa maadoittua turvan kokemukseen. 

Kyllä tulen vielä olemaan kiitollinen. Eilen illalla kädet ihan tärisi jännityksestä mitä tulee tapahtumaan. Aivan kuin soluni tietäisivät vaikka minä en tiedä, että jotain todella hyvää on tulossa.

En sisäistä vieläkään

Ei, ei, en halua muistaa, sanovat osani. Kyllä, kyllä, tahdon muistaa, sanoo aikuinen minä. Olen kuvitellut että olisin jo valmis muistamaan mutta ehkä en olekaan. 

Pakko se on kai hyväksyttävä se tosiasia että insestiä oli. En ihan haluaisi hyväksyä sitä, tai menneet osat eivät halua. 

Edelleen menee tavallaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos kun totean että insestiä oli. En vain saa ymmärrettyä sitä. Ehkä minua pelottaa tiedostaa totuus? 

Jos muistan nämä traumat niin sitten... Mitä? En saata muistaa koska...? Liian pahoja asioita muistettavaksi. En siedä elää muistojeni kanssa. 

Jos muistan niin räjähdän täydellisesti. Se ajatus minulla on jäänyt kuudennelta luokalta. Entä jos en räjähdäkään?

Tässä minä olen. Istun naapurin parvekkeella kirjoittamassa tätä tekstiä. Nautin aurinkoisesta säästä. Olen olemassa. Kirjoitan traumoista. Mistä traumoista? Enhän edes ole harrastanut seksiä! Olen ikäänkuin itseni vieressä nyt, puhumassa. Dissosiatiivinen kokemus. Nykyisellään on asiat niin hyvin mutta puolet ajasta elän mennyttä läpi. 

Muistelua kuvin

Tässä kuvia minusta vuodelta 2012! Huomaa ilmeistä ja tyylistä miten olen kehittynyt arasta ja passiivisesta tytöstä naiseksi joka on elossa! Ja joka on myös seksikkäämpi. Tuolloin elin unohduksessa, en vielä muistanut mitään traumoistani. Minulla ei ollut pienintäkään käsitystä insestistä. Jos joku olisi sanonut että minulla on seksuaalitraumoja, olisin nauranut. Tuohon aikaan tutustuin exääni, muistelen sitä hyvällä. Hänet vuoden tunnettuani tuli ensimmäiset takaumat. Ne tulivat jostain todella syvältä alitajunnasta. Tuntui siltä että oli pieni ihme että muistin ylipäätään. Sen jälkeen romahdin. Aloin kasvaa henkisesti hurjasti sen jälkeen kun muistin ja oli joitain todella spirituaalisia jaksoja elämässä. Olen kiitollinen exästäni jonka kautta aloin kehittyä. 

Terapiassa käyty

Terapiassa käyty! Oivalsin tänään siellä että häpeän itseäni hirveästi. Ymmärsin ettei ole syytä hävetä. Iso taakka harteilta pois!

Sitten kävin kahvilla herkuttelemassa. 

Istun nyt bussissa. Yritän sisäistää sen että olen nykyään täysin turvassa. Kaikkialla tuntuu turvattomalta. 

Oli kaiken kaikkiaan hyvä terapiakäynti ja nyt hyvä fiilis!