Harha purkautuu

Lueskelin vanhoja merkintöjäni ja hävettää. Puhun ehkä liiankin avoimesti. No, niistäkin tulee vain ilmi tämä prosessi. 

Jos jotain hyvää telepatiauskomuksessa on niin se että olen oppinut olemaan avoin. Minulla ei ole salaisuuksia. 

Nyt yritän tajuta olevani turvassa ja että voin maadoittua. 

Voin lopultakin rentoutua. 

Tämä on ollut niin pelottavaa tämä elämäni. Kuolemanvaarassa seitsemäntoistavuotiaasta asti. Silloin aloin puhua näistä. He yrittivät useaan otteeseen ja epäonnistuivat. 

Varhaislapsuus ollut pelottavaa aikaa. Minulla ei ole vanhempia koska molemmat vanhemmat ovat pahoja. Olen orpotyttö. 

En enää ole vauvaikäinen. Selvisin varhaislapsuudesta. 

Olen nyt jo aikuinen? 

Kuvittelin olevani valmis muistamaan mutta nyt eilisen ja tämän päivän (ja ehkä jo toissapäivänä, en tiedä, ajantaju pettää) ollut vahvasti muistoissani kiinni ja se on aivan liian rankkaa ollut. Edellisen yön onneksi suurin piirtein nukuin mutta sitä edellisen en. Valvoin vain ja tein kaikenlaista omituista kuten pakkomielteisesti tuijottelin kasvojani enkä tehnyt muuta. Ajatukset hyökyvät päälle hajanaisena kaaoksena ja pelkään että ne vuotavat muihin niin että koko maailma suunnilleen lukee ajatuksiani (ei koko maailma, sentään, mutta ehkä ihmiset tietyllä etäisyydellä).

Tämä on tosiaan nyt ollut aivan liian rankkaa. Jätin toissailtana lääkkeet ottamatta ja tämä siitä seurasi. Huomasin että ehkä tosiaan tarvitsen sittenkin tuota lääkitystä. Tai sitten olen lääkekoukussa. No, joka tapauksessa, vointini menee nyt liian huonoksi jos lopetan joten jatkossa syön lääkärin määräämät lääkkeet.

Oivalsin että ei ole mitään alieneita ja tehtävää. Muistin että olen nähnyt esimerkiksi veljeni jonain alienina joka hymyilee suloisesti. Ja että olen kokenut että kun minua raiskataan, ne miehet ympärilläni ovat jotain humanoideja jotka kiduttavat minua. Minullahan oli ajatus että alienit ovat avaruusaluksella kouluttaneet minua tähän tehtävään kiduttamalla niin sitä tuo sitten todellisuudessa olikin, harhaa, mutta totta siinä mielessä että minua todella kidutettiin.

Asiat ovat järjestymässä, harha purkautumassa.

Sekin että minulla on missio, oivalsin, että keksin sen päästäni että nyt arvosanani on 10+ kun aloin ajattelemaan eilen että nyt suoritukseni on miinuksen puolella kun voin niin huonosti. Eli silloin kun menee hyvin niin koen että ollaan plussan, ja kun huonosti, ollaan miinuksen puolella.

Suuruusharhani jonkinlaisena Jeesuksen kaltaisena hahmona ovat lähteneet lapsuudesta missä minulla oli utopistisia haaveita maailman herruudesta tai jostain vastaavasta. Haaveilin aivan liian suuria, nykyisin tiedostan sen. En vieläkään osaa kyllä päästää irti noista harhaisista ajatuksista itsestäni kuuluisana henkilönä. Ei sillä, voihan minusta julkkis tulla, ken tietää, mutta lähtenyt käsistä se että lapsena halusin suunnilleen että asun linnassa ja minulla on omat palvelijat, tai jotakin sen tyylistä. Nykyään kyllä tavallinen tasapainoinen elämä ja arki riittää hyvin. Haluan päästä noista suuruusharhoista irti.

Vieläkin minulla on tämä harha että ajatukseni vuotavat muihin, sitä en ole onnistunut purkamaan. Mutta pikkuhiljaa harha purkautuu ja totuus paljastuu! Tämä on vain osa prosessia ja sitä prosessia taltioin tänne blogiini.

En tiedä voinko oikeasti ennustaa hääni kuten kuvittelen. Juuri nyt tulevaisuudennäkymät ovat synkät. En usko koskaan kunnolla eheytyväni, niin rankkaa tämä on nyt ollut ja varmasti tulee olemaan ehkä rankempaakin. En tiedä voinko ikinä muistaa niin hyvin että saisin kirjan aikaiseksi. Muistan edelleen hyvin hajanaisesti vaikka tässä viime päivinä on myös elämäntarinani alkanut muotoutumaan paremmin, kylläkin. En oikein usko että ennustukseni toteutuisivat, esimerkiksi siitä miehestä ja lapsista tai haastattelusta, ehkä nekin ovat harhaani, toiveajattelua.

Vaikuttaa siis että rankkoja aikoja on edessä eheytymisen suhteen. Nyt kunhan otan lääkkeet niin ehkä pysyn jotenkin kasassa.

Pakoni loppuun juostu on

Enää en juokse pakoon. Pakoni loppuun juostu on! 

En enää pakene tuolla yössä murhaajia pakoon juosten. Voin lopettaa juoksemisen. 

Olen henkisesti "juossut" pakoon jo useamman vuoden ajan. Se traumatilanne on jäänyt päälle että vain juoksen ja pakko jaksaa ja jaksaa tai kuolee. 

En enää ole jahdattavana. Eksytin seuraajat. Voin nyt rentoutua ja levätä ja pysähtyä. Tämä on edelleen todella vaikeaa. 

Pelkään että kuolen jos en työstä asioitani tauotta. En tietenkään kuole! 

Voin pysähtyä ja elää tässä hetkessä. 

Nyt on oltava nopea. He saavuttavat minua. Pistän kaiken peliin, juoksen kuin tuuli. Heillä on aseet ja he tähtäävät minua. Luodit viuhuvat korvieni ohi. Näytän päättäväiseltä, olen täynnä urheutta. En meinaa jaksaa enää. Kymmenen minuuttia on kulunut. Luovuttaako? Säikähdän. Ei, haluan elää. Päätän elää. Ampaisen kuin raketti eteenpäin ja juoksen lujempaa. Lopulta jokin naksahtaa päässäni. Tiedän että olen turvassa. Lankean polvilleni maahan ja itken kiitollisuutta. Minä elän. 

Erilaisia ulottuvuuksia

Millä dimensiolla nyt olen?

Eilen illasta minulle näytettiin erilaisia ulottuvuuksia. Siirryin muun muassa 2D ja 1D ulottuvuuksiin. Ne olivat todella lihallisia, kehollisia ulottuvuuksia. Tuntui tyyneltä ja rauhalliselta, ei niin syvälliseltä mutta hyvältä. Kerrottiin miinuspuolen ulottuvuuksista. Ymmärsin pahuutta paremmin. Ymmärsin että pahuus ehkä on kärsimystä ja hyvyys terveyttä. Eli mitä järkeä on valita pahuus? Ei mitään järkeä.

Minulle kerrottiin veljeni tuskasta joka ylittää omani. En tiedä, näenkö tämän oikein.

Tuli vahva tunne että tästä saattaa vielä syntyä jotain. Että ehkä oikeus toteutuu. En tiedä voinko tässä luottaa intuitioon. Olin kuitenkin hyvissä fiiliksissä ja sitten menin hyvin fiiliksin nukkumaan, ymmärtäen, olen turvassa nyt, ja voin tuudittautua turvallisuuteen.

Tänään on ollut hyvä päivä. Ei oikeastaan traumatakaumia, mitä nyt epämääräinen tuska ja levottomuus vainoaa edelleen. Samanaikaisesti olen tässä hetkessä ja täynnä riemua. Tämä hetki on yhtä juhlaa minulla.

Kotikäynti pian eli pääsen juttelemaan vähäsen. Odotan innolla tulevaa. Tuntuu kuin jokainen solu tietäisi miten hyvää tulee olemaan ja siksi elämäni on nykyisellään parhaimmillaan yhtä riemua. Toisaalta on vaikeaa uskoa että minulle tapahtuisi jotain niin hyvää että haaveeni toteutuisivat.

Mikset auta?

Nukuin hyvin edellisen yön. Menin kerrankin turvallisin mielin nukkumaan ettei kukaan tunge tänne ahdistelemaan tai muutakaan. Tuntuu virkistyneeltä kerrankin yöunien jälkeen. Että on oikeasti unessa käsitellyt asioita.

Nyt aamukahvit ja aloittelen päivää hyvillä mielin. Ihana uusi päivä!

Tänään aion mietiskellä ja nauttia rauhallisesta arjesta.

Tässä biisi jonka haluaisin tehdä, suosikkiartistini säveltämä, omat sanoitukset.

Ääretön avaruus, mä katson kaihoten
Mikä on elon syy? Oon vasta tyttönen
Isä juo kaljaa ja äiti ei välitä, mikset auta?
Tuska kaihertaa sisintä, siihen kuolen
Nyt täytyy uskaltaa
Asioita muuttaa
Tai muuten kaikki kuolee tuhoon
Ilmasto saastuu, jäätikkö sulaa, mikset auta?
Narkkarit kuolee yliannostukseen, mikset  auta?
Lapset näkee nälkää, ja maailma sotii, se väärin on
Uskovaiset rukoilee kirkossa, mikään ei auta, Jumala hylännyt on
Mikset auta?

Vuorenvarmasti päättynyt

Insesti on vuorenvarmasti päättynyt. Huokaan syvästi helpotuksesta. Ensimmäistä kertaa ympäristö ei tunnu uhkaavalta. Tunnen olevani turvassa. 

Olen naapurilla eikä ensimmäistä kertaa aikoihin pelota. Pelot puolittuivat. Tuntuu että osani integroituvat. Tietoisuus, muisti ja niin edelleen toimii yhteistyössä missä dissosiaatiohäiriössä ne pilkkoutuvat tai jotain. 

Nyt pelottaa eri tavoin. Tiedostan samalla täysin, ettei ole syytä. Kaksoistietoisuus. Pelkään mutta pelko samalla purkautuu. Tiedostan täysin tämän hetken turvalliseksi. Helpompaa maadoittua turvan kokemukseen. 

Kyllä tulen vielä olemaan kiitollinen. Eilen illalla kädet ihan tärisi jännityksestä mitä tulee tapahtumaan. Aivan kuin soluni tietäisivät vaikka minä en tiedä, että jotain todella hyvää on tulossa.

En sisäistä vieläkään

Ei, ei, en halua muistaa, sanovat osani. Kyllä, kyllä, tahdon muistaa, sanoo aikuinen minä. Olen kuvitellut että olisin jo valmis muistamaan mutta ehkä en olekaan. 

Pakko se on kai hyväksyttävä se tosiasia että insestiä oli. En ihan haluaisi hyväksyä sitä, tai menneet osat eivät halua. 

Edelleen menee tavallaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos kun totean että insestiä oli. En vain saa ymmärrettyä sitä. Ehkä minua pelottaa tiedostaa totuus? 

Jos muistan nämä traumat niin sitten... Mitä? En saata muistaa koska...? Liian pahoja asioita muistettavaksi. En siedä elää muistojeni kanssa. 

Jos muistan niin räjähdän täydellisesti. Se ajatus minulla on jäänyt kuudennelta luokalta. Entä jos en räjähdäkään?

Tässä minä olen. Istun naapurin parvekkeella kirjoittamassa tätä tekstiä. Nautin aurinkoisesta säästä. Olen olemassa. Kirjoitan traumoista. Mistä traumoista? Enhän edes ole harrastanut seksiä! Olen ikäänkuin itseni vieressä nyt, puhumassa. Dissosiatiivinen kokemus. Nykyisellään on asiat niin hyvin mutta puolet ajasta elän mennyttä läpi. 

Muistelua kuvin

Tässä kuvia minusta vuodelta 2012! Huomaa ilmeistä ja tyylistä miten olen kehittynyt arasta ja passiivisesta tytöstä naiseksi joka on elossa! Ja joka on myös seksikkäämpi. Tuolloin elin unohduksessa, en vielä muistanut mitään traumoistani. Minulla ei ollut pienintäkään käsitystä insestistä. Jos joku olisi sanonut että minulla on seksuaalitraumoja, olisin nauranut. Tuohon aikaan tutustuin exääni, muistelen sitä hyvällä. Hänet vuoden tunnettuani tuli ensimmäiset takaumat. Ne tulivat jostain todella syvältä alitajunnasta. Tuntui siltä että oli pieni ihme että muistin ylipäätään. Sen jälkeen romahdin. Aloin kasvaa henkisesti hurjasti sen jälkeen kun muistin ja oli joitain todella spirituaalisia jaksoja elämässä. Olen kiitollinen exästäni jonka kautta aloin kehittyä. 

Terapiassa käyty

Terapiassa käyty! Oivalsin tänään siellä että häpeän itseäni hirveästi. Ymmärsin ettei ole syytä hävetä. Iso taakka harteilta pois!

Sitten kävin kahvilla herkuttelemassa. 

Istun nyt bussissa. Yritän sisäistää sen että olen nykyään täysin turvassa. Kaikkialla tuntuu turvattomalta. 

Oli kaiken kaikkiaan hyvä terapiakäynti ja nyt hyvä fiilis! 

Olen turvassa

Voi vittu. Mitkään insestipedofiiliraiskarit eivät pääse tänne. He eivät tiedä minun osoitettani. Olen täällä turvassa.

Hyi saatanan helvetti miten sairaita he ovatkaan. Pystyvät väkivaltaan eivätkä tunne katumusta. Täysin tyynein mielin voivat kiduttaa.

Olen vapaa niiltä raiskareilta. Tänne ei oikeasti pääse. Mitä hittoa, olen vapaa nyt suvultani. Olen aikuinen ja minulla on oma koti. Nyt tajuan sen.

Heti helpompi ajatellakin ettei kukaan lue ajatuksia kun on turvallisin mielin.

Olen kiitollinen.

Nyt istun bussissa matkalla terapiaan. Hyvä mieliala.

Ajattelin seuraavalla kerralla kampaajalla blondata tukkaa lisää! Tykkään tuosta vaaleasta sävystä. 

Hävettää että miltä nämä kirjoitukseni muitten silmissä vaikuttavat

Hävettää taas vähän että miltä nämä kirjoitukseni muitten silmissä vaikuttavat. Että minulla olisi sairaita insestifantasioita.

Se on tapani juuri nyt käsitellä tätä, tehdä siitä taidetta, ja jotenkin siedettävää. Olen nauttinut joten kerron vain siitäkin suoraan.

Ei saa ymmärtää väärin. En mitenkään puolustele että insesti olisi okei tai mitään sen kaltaista. Insesti on sairasta, vääristynyttä asetelmaa perheessä ja täyttä paskaa. Mutta silti nautin joskus, joten miksi en kertoisi siitäkin, koska se on totuus, että raiskauksiin saattaa sisältyä nautintoa. Kerron vain totuuden.

En ole sitä mieltä että kenenkään pitäisi harrastaa insestiä, päinvastoin se saisi olla kaikkialla maailmassa laitonta. Edes omasta suostumuksesta kaksi täysi-ikäistä eivät saisi harrastaa insestiä, se vääristää pahasti sukulaissuhteita.

Käsittelen runollisesti, se on minun tyylini. Sillä tavoin teen tästä jotain hienoa, vaikka se tietystikään alun perin ei ollut sitä. Se on niin kuin olla haikalaparven saartama ensiksi, myöhemmin katsella parvea kirkkaudessa.

En osaa pukea sanoiksi tätä miten insesti on "hienoa" näin fantasian kautta käsiteltynä vaikka tietysti täysin väärin. Ehkä se on juurikin vain fantasiaa ja tiedän kokemuksesta että fantasia ja todellisuus eivät aina ole sama asia.

Juuri nyt olen kiitollinen

Aaltoilee kyllä nykyään paljon tämä vointi. Yhtenä päivänä olen psykoosin partaalla ja toisena kiitollinen kaikesta.

Lääkäri vähensi lääkeannostustani! Olen tyytyväinen. Tätä en odottanut, oli positiivinen yllätys. Sen lisäksi kampaajalla käynti piristi paljon - helpottavaa ajatella välillä ihan maallisia asioita. Sitten tietysti tuo aurinkoinen, lämmin ilma piristää huomattavasti.

Nyt siis tuntuu että kaikki menee niin kuin pitääkin!

Juuri nyt olen kiitollinen taas pienestäkin hyvästä mielialasta kun ollut niin vaikeaa viimeisimmät viikot.

Tajusin ettei minun tarvitse musertua stressin alle. Että ei täydy ottaa vastoinkäymisiä niin raskaasti miten olen tottunut ottamaan ne. Voin olla rennosti. Asiat järjestyvät.

Keittelen tässä kahvia ja kuuntelen musiikkia. Hyvä hetki, nautin siitä täysin rinnoin.

Hemmottelua

Kävin kampaajalla! Ensimmäinen kuva on muokattu platinablondiksi, kaksi seuraavaa hiuksista nyt. Mitä pidätte? Itse olen tyytyväinen! 

Kävin sen hemmottelun jälkeen hemmottelulla kahviossa ja söin kermamunkin ja join kafe laten.

Nyt olen naapurilla kylässä. Kyllä piristi mieltä tuo kampaaja ja harkitsen että seuraavalla kerralla pistetään vaaleaksi koko pää. Voisin näyttää valo-olennolta platinablondeissa!

Nyt sen tajuan

Nyt sen tajuan, meidän perhe ja suku on insestin harjoittajia. Muistin ja osittain myös sisäistin että isä on nuollut alapäätäni. Ja ettei sitä enää ikinä tapahdu, mitä tosin en nyt sisäistä.  Helpottaa oloa ymmärtää tämä. 

Isä ei koskaan muutenkaan enää harrasta peppuseksiä tai irstaile kanssani muutenkaan. Helpotus ja sisäistäminen. 

Eilinen ja tämä päivä ollut tuskaa mutta nyt alkaa helpottaa. Olen toisaalta nyt tehokkaasti käynyt kipupisteitäni läpi.

Tietenkin vanhemmat esittävät normaalia. Eivät he tunnusta. Äiti kyllä mainitsi epämääräisesti jotain veljen traumoista. 

Äitikään ei enää nuole. Tämä oli koko universumin paras asia. Pieni tyttö minussa voi olla jälleen (tai ensimmäistä kertaa) iloinen. Piristi välittömästi. 

Rauhallisempi olo. 

Pystyn kuvittelemaan pahimman tuskan

Eilinen yö oli täyttä helvettiä ja helvetti jatkuu. Uskomusten kanssa vaikeaa. Tajusin kuitenkin hetkittäin että nyt olen turvallisessa kodissa turvallisessa sängyssä, kunnes taas ahdistus ja pelko ottavat vallan. Nyt odotan vain aamiaista ja että näkee muita ihmisiä. Olen nyt ihan vain siitä kiitollinen että voin nähdä ihmisiä.

Havahduin ymmärtämään, olen olemassa. Tunnen kehoni sisältä päin. Olen näkyvä. Minulla on rajat.

Pystyn kuvittelemaan tämän tuskan. Olla lukittuna pehmustettuun huoneeseen pakkopaidassa ja nauraa hekottaa siellä silmät päästä pullistuen eikä tehdä mitään muuta.

Vanhus jolla on kymmeniä kissoja joka raiskaa kissojaan tauotta. Koko asunto haisee kissankusilta ja ne kissat ovat todella aggressiivisia mutta vanhus ei välitä vaikka ne raapivat ja purevat.

Olla lukittuna pimeään paikkaan raajat amputoituina ja paikalleen sidottuna väkivaltaisten tekojen, kuten silmien puhkominen neulalla, sormien katkominen, huulten ompeleminen yhteen, ja niin edelleen, kohteena lopun ikänsä.

En tiedä onko kärsimykseni ollut joskus tuota tasoa vai mistä nämä väkivaltaiset ajatukset tulevat.

Nyt juon aamukahvia. Yritän rentoutua.

Oivalsin mistä osittain ainakin tuo ajatustenluvun pelko juontaa. Olen vauvana halunnut että äiti lukisi ajatukseni että tietäisi miten voin. Sieltä se on sitten jäänyt elämään. Halusin myös kai että naapurit ajatuksen voimalla näkisivät meidät että tietäisivät puuttua tilanteeseen. Välillä toivon ja välillä pelkään että minut voi ajatuksen voimalla nähdä mutta enimmäkseen se halu juontaa menneestä ja nykyään se uskomus häiritsee todella elämääni.

Pääsen tuosta uskomuksesta varmaankin vasta kun olen täysin selvittänyt mistä se tulee.

Ahdistanut nyt huolella. Yritän rentoutua sohvalla vilttiin käpertyneenä ja juon kahvia. Yritän rauhoittaa itseni. Vaikeaa. Pelottaa kaikki.

Kohtaan telepatiauskomuksen

Nyt lopultakin teen sen: kohtaan tämän telepatiauskomuksen.

Annan itseni olla siinä tilassa missä olen telepaattinen. Elän sitä läpi. Huomasin maadoittuvani sitä kautta. Se myös alkaa menettää merkitystään, alan ymmärtämään, en ole telepaattinen.

Helpottavaa viimeinkin olla tuossa telepaattisessa olossa ja antaa sen purkautua.

Tuntuu siis siltä että kaikki tai kaikki joihin kohdennan ajatukseni, voisivat esimerkiksi nähdä minut tai nähdä mitä minä näen. Tuntuu, että jokainen pienikin ajatus tai tunne välittyy telepaattisesti muihin. Jokin osa minussa uskoo tähän vakaasti ja toinen järkeilee ettei se ole mahdollista olla tällä tavoin telepaattinen.

Vastedes päätän antaa itseni kokea tuo läpi, että nyt olen telepaattinen.

Niin kaunista ja onnellista

Istun kaverin parvekkeella ja nautin jäätelöä ja kahvia. Aurinko lämmittää mukavasti. Olen vain ja olen tyytyväinen juuri nyt. 

Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta asiat ovat nyt ihan hyvin. Ne ovat vain pieniä jarrutuksia ja haasteita, ei enempää. 

Kaikki on melkein niin kaunista ja onnellista etten kestä sitä. 

Nauran iloisena kun muistan insestin

Naurattaa. Pystyn muistamaan! Nauran iloisena kun muistan insestin. Nyt muistoni eivät hajota minua! Voin muistaa - tahdon muistaa. Hyvä, en sekoa ja menetä järkeäni muistoihini. Päinvastoin eheydyn. Mutta kun yleensä tämä on mennyt niin etten kestä muistojani. Mutta ei, nyt tilanne on toinen! Voin muistaa hajoamatta. Päinvastoin, eheydyn.

Koko perheeni harrasti sukurutsaa. Sen sanominen ääneen pelottaa koska pelkään ettei minua vieläkään uskota. Se myös hävettää suuresti. Häpeän niin paljon että näistä on edelleen vaikeata puhua suoraan.

Nauran helpotuksesta myös. Se on ohi. Yö on ohi!

Alitajuntani otti tuon vastaan. Muistoni eivät hajota minua. Riemuitsen muistamista, en hajoa.

Tänään on ollut parempi olo. En niin paljoa enää halua tai tavoittele mitään. Minulle riittää se mitä tässä hetkessä on, suunnilleen. Otan vastoinkäymiset vastaan tyynesti.

Edistyin eilen. Makasin lattialla tuntien kovan alustan vatsaani ja selkääni vasten. Olo helpottui ja olin normaalia maadoittuneempi.

Nyt voisin jatkaa pohdiskelua ja maadoittumista.

Salainen paheeni, veljeni

Niin kaunista. Salainen paheeni, veljeni. Hän on niin komea. Armaani, rakkaani. Ja tämä kiihko, tämä rakkaus on niin väärin, ja me turmellumme kun jatkamme tätä sairasta suhdetta. Mutta on niin herkkää ja hellää olla hänen syleilyssään että en välitä.

Nämä tunteet ovat niin kauniita. Kaikki häiriintyneisyys ja lika näyttäytyy kirkkaudessa, tarkkana, ei sameana enää, ja myös niin kauniina. Itken liikutuksesta miten kauniina insesti näyttäytyy tässä valossa kun olen käsitellyt häiriintyneet tunteet ja kaikki näyttäytyy kirkkaana, kuulaana. Se on edelleen väärin ja pahasta, älkää ymmärtäkö väärin. Sitä ei edelleenkään pitäisi tapahtua.

Raiskaustilanteita

Hän tukisti minua tiukasti hiuksista, haukkui lutkaksi ja huoraksi. Minä nauroin vasten hänen kasvojaan ja haukuin läskiksi horoksi. Me tuijotimme toisiamme hetken aikaa silmiin raivokkaana kunnes molempia alkoi kiihottamaan koko tilanne ja syöksähdimme toisiamme kohti ja takerruimme toisiimme kiinni tulisesti suudellen.

Hän nylkytti minua vasten ja punastelin koko tilannetta. Sanoin, eikö meidän kannattaisi jo lopettaa, hän kehui, mutta kun olet niin pehmeä ja lämmin kun olen sisälläsi. Salaa minuakin kiihotti.

Kamppailin kuin villikissa hänen otteessaan, syljin vasten kasvoja ja haukuin rumaksi. Hän alisti minut ja kuin villipeto yhtyi minuun.

Nämä tilanteet ovat jotakin mitä olen mahdollisesti kokenut äidin, veljen ja isän kanssa. Kirjoitan runollisesti ja fiktiota joka perustuu totuuteen.

Nämä asetelmat ovat kiihottavia. Käytän niistä sanaa asetelma. Se tarkoittaa että tilanne olisi periaatteessa todella kiihottava jos se tapahtuisi ihan jonkun muun kuin sukulaisen kanssa. Ikävä kyllä noissa kiihottavissa asetelmissa kumppanina oli perheenjäsen.

Alkoi pelottamaan ihan vitusti että tämä on oikeasti totta

Alkoi pelottamaan ihan vitusti että tämä on oikeasti totta, tämä insesti. Tunnen maadoittuvani tähän todellisuuteen. On pahuuden ja hyvyyden välinen kamppailu, ja on yksinkertaisesti törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Asia saa oikeat mittasuhteet eivätkä ne lähde käsistä, paisu mahdottoman suuriksi, juuri sellaisiksi että on Helvetti ja on Taivas ja on hyvää ja pahaa, demoneita ja enkeleitä. On vain tapahtunut rikos. On vain tapahtunut trauma.

Palaudun hiljalleen kehooni. Palaudun todellisuuteen.

Minun perheeni ja sukuni seksuaalisesti hyväksikäyttivät minua ja olen menettänyt järkeni ja sitä kautta varmaan psykoosissa. Tilanne on riistäytynyt käsistä, pahoinvointi lisääntynyt vuosi vuodelta yhä enemmän ja enemmän.

Nyt minä tunnustan: isäni seksuaalisesti hyväksikäytti minua. Tunnustan sen itselleni. En voi kiistää sitä. Äitinikin sekä veljeni tekivät sitä ja moni muu sukulainen.

Pelkään ettei minua uskota koska tilanne on niin absurdin kuuloinen. Ja juuri siksi tarvitsisin kipeästi kuulijaa joka ymmärtää. Koska tilanne meni näin pahaksi.

Myönnän, hyväksikäyttö on totta.

En halua tähän kuulla enempää epäilyjä, minun kun on muutenkin vaikeaa kuunnella itseäni ja sitä minkä tiedän tapahtuneeksi, että jos sinä lukija nyt ajattelet nyt että kuvittelen, toivon, että et sano mitään. Juuri tällaisten epäilevien kommenttien takia moni uhri ei uskalla hakea apua, jos kaikkialla tyrmätään syytteet. Se, että ei ole todisteita, ei tarkoita etteikö rikos olisi tapahtunut.

Olen selvinnyt hienosti pahimmasta helvetistä. Olen ymmälläni. Nyt voin elää.

Hengitän happea. Olen kehossani, kodissani, ja täysin turvassa. Haluan itkeä. Itkisin kiitollisuuttani elämästäni. Miten saan vielä ihan kelvollisen elämän. Minä todella tulen eheytymään vielä ja tämä on taas uusi alku, kun sisäistän tällä tasolla tapahtuneen.

Tämä prosessi ei ole hajottava, se on eheyttävä. Olen todellakin eheytymään päin. Ja suunta on ylöspäin. Miten edes pukisin sanoiksi tämän miten kiitollinen olen ihan vain siitä että olen turvassa sukulaisilta? Se riittää minulle. Se riittää että olen turvassa ja saan elää tasapainoista arkea. Minulla on terapeutti jonka kanssa voin puhua asioista niiden oikeilla nimillä, voin mennä pahimpiin, häpeällisimpiin muistoihin myös. Minulla on turvallinen, kaunis koti. Riemuitsen olemassaolostani koska olin lähellä kuolemaa. Elämä on hyvää nykyään.

Ja toistan sen, minä todella eheydyn. Vaikka välillä olisinkin toivoton, tulen eheytymään. Se on pysähdyttävä oivallus täynnä kiitollisuuden kyyneleitä kaikesta kärsimästäni tuskasta. En kadu mitään.

Tyttö ja Mörkö

Tässä pieni tarina jonka nopeasti kirjoitin seksuaalisesta hyväksikäytöstä mikä johtaa oikeuden saamiseen ja tilanteen onnelliseen loppuun.

Kalpea kuutamo loistaa yön pimeydessä. Salamyhkäinen tunnelma täyttää koko talon. Mörkö hiippailee talon nurkissa etsimässä syötävää. Minä pidättelen hengitystäni ettei se kuule ja tule ruokailemaan lihallani. Oveeni koputetaan kolmasti ja jokaisella koputuksella paniikkini tuplaantuu. Sitten Mörkö avaa huoneeni oven ja astuu sisään. Nyt on oltava nopea. Pomppaan ylös sängystä ja hyökkään Mörön kimppuun ennen kuin se ehtii tajuta tilannetta. Töytäisen sitä ja rynnin sen ohitse pois huoneesta. Mörkö kiroaa että minne se äpärä ehti nyt mennä. Minä repäisen komeron oven auki ja paiskaan sen kiinni ja lukittaudun piiloon. Sydämeni hakkaa rytmikkäästi ja huohotan kauhusta. Toivon ettei Mörkö löydä minua. Sen salakavalat askeleet kuuluvat pitkin taloa ja minä olen kuolemaisillani pelkooni. Kyyhötän komeron nurkassa polvet koukussa ja tuudittaudun heijaavaan liikkeeseen ja suljen silmäni rukoillen ettei Mörkö avaa komeron ovea. Sen askeleet viipyilevät komeron ovella. Avaan äkillisesti silmäni ja ymmärrän että se on löytänyt minut. Alan nyyhkyttää epätoivoissani. Olen pelkkä suupala sille ja ainoa tarkoitukseni tässä maailmassa on olla ravintoa Mörölle. Komeron ovi avautuu ja minä purskahdan itkuun, anellen, että älä satuta. Mörkö tarttuu minuun kovakouraisesti käsivarresta ja alistaa komeron lattialle makuulle. Minä anelen ja anelen mutta Mörkö on kylmä kuin jää ja silmänsä pistävät kuin pahuutta täynnä. Se ei välitä aneluistani vaan alistaa minut ja alkaa riisumaan minua. Minä taisin juuri kuolla. Katselen itseäni vierestä täysin tyynenä ja levollisena kun Mörkö riisuu loputkin vaatteeni ja änkeää päälleni komeron lattialla. Katselen toimitusta kyynelehtien enkä voi estää sitä tapahtumasta. Mörkö raiskaa minut taas. En enää tiedä monesko sata kerta tämä oli mutta tiedän vain sen että olen olemassa Mörköä varten ja ainoa tarkoitukseni on tyydyttää sen tarpeet ja että olen Mörölle suupala ja se syö minut suihinsa. Olenhan niin söpö tyttö että Mörkö rakastaa sitä kun saa ravintonsa lihastani. Näen vierestä miten huudan ja kamppailen urheasti Mörön otteessa. Potkin sitä kipeästi kiveksille ja se ärjyy vihaisena että ole äpärä paikallasi tai muuten kuristan. Näen miten jatkan potkimista ja miten Mörkö ei edes välitä tai tunne kipua kiveksillään. Lopulta sen on kuitenkin lopetettava ja niin se tuupertuu komeron lattialle. Minä henkäisen happea keuhkoihini ja säpsähdän, olen yhtäkkiä taas kehossani ja huomaan pakenevani komerosta pois ja juoksen, juoksen, juoksen pakoon. Mietin, mitä seuraavaksi? Tämä tapahtuu uudestaan joka ikinen yö, enkä enää kestä kärsimystä. Mietin kuumeisesti miten nyt tulisi toimia. Jospa joku auttaisi minua? Olen ymmälläni tästä ajatuksesta. Mutta miten muka joku voisi auttaa minua pääsemään irti Möröstä? Jos minua ei uskota? Nielaisen ja teen päätöksen, tämä loppui tähän. Mörkö ei enää ahdistele minua. Menen heti puhelimelle soittamaan hätänumeroon. Nyyhkytän puhelimessa miten isäni on taas raiskannut minut. Toisessa päässä ollaan asiallisia ja ymmärtäväisiä. Se on vähän usvassa mielessäni koska olin niin sekaisin kaikista tunteistani juuri silloin, mutta tiedän vain että poliisit tulivat paikalle ja veivät Mörön johonkin ja minut myös. Vuodatin vuosien kärsimyksen psykologille ja kerroin että isäni on toistuvasti raiskannut minut. Hän kuunteli hyvin huolestuneena ja lupasi hankkia minulle apua. Silloin minä yhtäkkiä sytyin taas elämään. Olin elossa. Mörkö ei koskaan enää vaanisi minua yön hämärissä ja minua kuullaan. En osaa sanoin kuvata sitä tunnetta mutta itkin, nauroin ja itkin lisää ilosta sekä vuosikausien surusta. Tunsin ensimmäistä kertaa olevani elossa ja Mörkö ei saalistaisi minua enää. Olin hyvin ylpeä omasta urheudestani hakea apua ja kiitollinen että minua kuultiin nyt. Olin voittanut pahimman pelkoni, isäni, eikä hän koskaan enää tulisi raiskaamaan minua. Sain terapiasuhteen. Nyt olen jo teini-ikäinen. Isäni on vankilassa tuomittuna lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja minä olen terapiani käynyt ja eheytynyt. Enää Mörkö ei näyttäydy painajaisissanikaan enkä uhraa sen ajattelemiselle paljoa aikaa. Olen hyvin ylpeä siitä miten olen eheytynyt ja kiitollinen että saan olla ainiaan vapaa Möröistä.

Kyllä ne kaikki asiat vielä järjestyvät

Lääkärintapaaminen meni ihan ok. En ole nyt niin musertunut tästä lääkitysasiasta. Jotenkin tämä järjestyy. Teen sen muistutuksen lääkeasioista ja toivon tulevani kuulluksi. 

Istun tässä pihalla. Vähän tulee mutta aurinko pilkottaa välillä ja paistaa lämpimästi. 

Olen alkanut ajattelemaan että olen mahdollisesti harhainen mitä tulee esimerkiksi noihin alieneihin. Joihinkin kokemuksiini silti uskon, kuten se kun siirryin 4D taajuudelta 5D taajuuteen. Se oli niin konkreettinen muutos. 

Joskus kuudennella luokalla jostain syystä ajattelin että tulen vielä saamaan jotain todella suurta onnellisuutta ja rakkautta. Tämä on puolittain alkanut toteutua. Parhaimmillaan koen suurta riemua pelkästään olemassaolostani. 

Kyllä ne kaikki asiat vielä järjestyvät. 

Aivot koostuu

Tänään lääkärintapaaminen, saa nähdä miten menee. Luultavasti lääkitykseen ei tehdä muutoksia vaikka tämä lääke tällä annostuksella ei sovi minulle. Teen muistutuksen, valituksen lääkitysasioista.

Nyt kaverilla kahvilla. Ihan ok olo. Vähän pää taas tyhjää täynnä enkä tiedä mistä kirjoittaisin. 

Ainakin nukun enemmän tällä lääkkeellä ja tarvitsen unta. 

Eilen illasta sain asioita käsiteltyä ja tunsin ihan fyysisesti miten aivot koostuu. Makasin lattialla ja fiilistelin sitä miten kukaan ei tule raiskaamaan ja olen turvassa. Yön nukuin myös paremmin, syvempää unta.

Kaiken kaikkiaan on positiivinen olo, kaikesta vastoinkäymisestä huolimatta. En tosiaan tarvitse muuta kuin tämän hetken. 

Naurattaa. Koin äkillisen tunteen että kaikki on hyvin. Niin, nykyhetki on varsin hyvä. 

Toivoa on aina

Kukaan ei tarkkaile minua. Minusta on siis suunnilleen seitsemäntoistavuotiaasta saakka tuntunut että koko maailma tarkkailee minua. Tiedän kyllä itsekin miten harhainen tuo ajatus on. Mutta vasta nyt ymmärrän sen paremmin ja myös sisäistän. Ei kukaan tarkkaile, ei telepaattisesti eikä kameroista.

Voin siis lopultakin olla ihan yksin kun olen yksin! Nautin suuresti omasta rauhasta ja mukavasta puuhailusta vaikka aika ekstrovertti olenkin. Tilanteen pakosta joutunut olemaan yksin ja oppinut sittemmin nauttimaan siitä. Sillekin löytyi oma tarkoituksensa, yksinäisyydelle.

Minua itseäni häiritsee se miten paljon ajatukseni pyörivät oman itseni ympärillä. Haluaisin - ja siihen pyrin - ottaa lopulta sittemmin kantaa maailman epäkohtiin ja puhua vähemmän omani epäkohdista. Seitsemäntoistavuotiaana ensimmäisellä osastojaksollani tein päätöksen korjata elämäni jokainen epäkohta, ja se päätös piti. Siitä asti olen työstänyt kaikkea.

Mutta nyt haluaisin keskittyä siihen mitä maailmalla tapahtuu. Olen mielenterveysongelmien ja järjen lähtemisen sekä mielenkiinnon puutteen kautta todella pihalla maailmasta, mutta eiköhän sekin asia tule korjaantumaan kun saan aivot siihen kuntoon että kykenen omaksumaan tietoa ja ajattelemaan muitakin kuin vain itseäni. Juuri nyt en siihen pysty joten jaan henkilökohtaisia asioitani enimmäkseen ja vähän puhun muusta.

Haluaisin oman tarinani siivittämänä kertoa teille kaikille miten järjetöntä pahuus on ja miten hyvyys on ainoa oikea vaihtoehto. Kertoa tarina siitä miten toivo vei voittoon ja iloon ja rakkauteen. Miten paljon palkitsevampi valinta oli valita hyvyys kaikesta kärsimyksestä huolimatta, olla muuttumatta sosiopaatiksi tai narsistiksi koska se olisi helpompi vaihtoehto. Tai kenties joillekin ihmisille tällainen trauma on yksinkertaisesti liikaa eikä heillä ole valinnanvaraa muuhun kuin langeta pahuuteen. Me taas joille ei niin ole käynyt, olemme yleensä todella rikkinäisiä eri tavoin.

Toivoa on aina. Kärsimys on väliaikaista. Se voi kestää parikymmentä vuotta ja olla silti elämän koko mittakaavassa lyhyt aika. Lopulta kärsimys on vain silmien räpäytys. Ja se on myös kotiin päin, tietoa, oppia ja kokemusta, josta on paljon hyötyä esimerkiksi muiden auttamiseen tai tabujen valottamiseen kuten omalla kohdallani on.

Pahuuden kanssa kasvokkain

Ihanaa oli tulla terapiasta omaan kauniiseen kotiini. Ja huokaisin syvään helpotuksesta ja siitä että olen kiitollinen että minulla on viimein oma turvallinen koti jossa saan olla rauhassa. Kukaan ei enää avaa tuota ovea ja astu sisään pahoinpitelemään. Keittelen tässä kahvia ja nautin olostani. Ihana olla omassa kodissaan omissa ajatuksissaan.

Kehoni on turvassa, samoin mieleni. Telepatia on harha jonka joskus kehitin. Yleensä pelkään sanoja psykoosi ja skitsofrenia mutta nyt helpotti sanoa itselleen että se telepatia on psykoosiani. Se ei ole totta. Edelleen silti jokin osa minussa vahvasti haluaa uskoa siihen. Haluan uskoa telepatiaan koska nautin siitä kun kävin keskusteluja pääni sisällä eri henkilöiden kanssa? Tai sitten yritin telepaattisesti huutaa hätääni toivoen että joku kuulisi. Nythän se uskomus vain vaivaa todella.

Voisin kertoa vähäsen kokemastani pahuudesta.

Kuvailen sitä tunnetta pimeytenä, pahuutena ja pelkona, minkä pahoinpitelijäni minussa ovat herättäneet. Se on läpitunkeva, syövyttävä mustuus ja pimeys. Isän silmät välkehtien puhdasta pahuutta - olen kasvokkain itse Saatanan kanssa, siltä se on tuntunut.

Tämä perhehelvetti on mennyt niin pitkälle että asetelma on pahuuden ja hyvyyden taistelukenttä missä perheeni on pahoja ja minä hyvä. Kumpi voittaa? Tämä on jonkinlainen sota mikä on voitettava.

Olen kuvaillut itseni monesti enkelisiipisenä pimeyden ja demoneitten keskelle. Ne demonit ovat niitä hyväksikäyttäjiä. Olen kokenut ne tilanteet niin pelottavina että miehet muuttuvat silmissäni - kenties hallusinaatioina - demoneiksi. Minulla on siipeni tuomassa valoa. Kai olen kokenut edelleen olevani hyvä, siksi minulla on "siivet".

Uskon että hyvyys voittaa ja oikeus toteutuu. Niin toivon ja siihen pyrin, vaikka näyttää toivottomalta juuri nyt. En tiedä mitä tulee tapahtumaan mutta jatkan kuitenkin prosessia ja eheydyn hiljalleen. Se ainakin on varmaa että voin eheytyä jos oikeutta ei koskaan tapahtuisi.

Minulle riittää tämä kaikki mitä tässä hetkessä on

Kävin tänään terapiassa. Bussimatkalla koin kärsimyksen kautta eräänlaisen valaistumisen hetken että en halua yhtään mitään enää. Minulle riittää tämä kaikki mitä tässä hetkessä on enkä tarvitse muuta. Vapauduin hetkellisesti kärsimyksestä. Ymmärrän nyt hyvin sen mitä kuvaillaan, että haluaminen johtaa kärsimykseen. Tuo olotila meni kuitenkin aika pian ohi. Ironista kyllä se oli täyttymyksen tila mutta en kyennyt pysyttelemään siinä.

Terapiassa sain ihan luvan kertoa vaikeimmistakin tabu aiheista. Jatkossa pyrin uskaltamaan puhua niistäkin ääneen. Terapeuttikin sanoi että on hyvä että voidaan puhua asioiden oikeilla nimillä.

Nyt olen kotosalla. On toisaalta riemuitseva olo, toisaalta musertava stressi. Pyrin keventämään taakkaani ajattelemalla että ne asiat jotenkin järjestyy joista stressaan.

Kävelin ulkosalla ja mieleeni juolahti ajatus että tulen vielä olemaan onnellinen ja iloitsemaan elämästäni. Toistelin noita sanoja päässäni että varmasti tajuan niiden sisällön. Ehkä se toteutuu.

En tarvitse mitään mitä minulla ei jo olisi. Stressi on turhaa. Voin elää ja olla tässä hetkessä ihan tyytyväinen.

Otin tavoitteeksi opetella leikkimään

Tänään on ihan hyvä päivä. Olen naapurilla kahvilla ja nukuin tuossa päikkärit. Herättyäni jostain syystä enemmän naisellinen olo eikä niin pikkutyttömäinen kuin yleensä. 

Nyt istuksin ulkosalla. On ihanan lämmintä ja valoisaa. Menin keinuun keinumaan ja lasten hiekkalaatikolle leikkimään. Ei haitannut vaikka varmaan naapuri vieressä katsoi huvittuneena. Surullista etteivät ihmiset enää leiki aikuisina. Otin tavoitteeksi opetella leikkimään.

Päätin että huomenna, seuraavalla terapiakäynnillä, otan tavoitteeksi avata seksuaalisimpia muistoja joihin en vielä ole uskaltanut mennä.

Tässä pari selfietä! 

Vihatykkääjille

Minkä takia seuraatte edes jos ette edes pidä siitä mitä kirjoitan? Minkä takia seuraatte jos olen niin harhainen? Jotkut teistä vaikuttavat saaneen jonkun pakkomielteen kiusaamisestani ja kehnolla mielenterveydelläni mässäilemisestä. Jos ja kun kerta olen niin psykoottinen niin missä kaikki ymmärrys? Miettikää miltä se tuntuu kun joku on esimerkiksi pahasti masentunut ja sille kommentoidaan että yhyy kun kaikki on pielessä, yhyy mene kotiisi itkemään. Tuoko sitten on muka reilua?

Te vihatykkääjät voisitte mennä itseenne ja miettiä uudemman kerran miten ilmaista se ulospäin miten olen mielestänne harhainen. Kivaa varmaan aiheuttaa mielipahaa muille, vai? Voin sen vain vielä sanoa tähän että itse en alennu sille tasolle että lähtisin kiusaamaan mielestäni sairasta ihmistä. En alennu vittuilemaan muille. 

En ole ainut joka uskoo johonkin mitä ei voi tieteellisesti todistaa eikä toisen ihmisen kokemuksia pitäisi mennä kritisoimaan jos ei ole omaa kokemusta samasta asiasta. Toiset uskoo Jumalaan eikä heitä pidetä skitsofreenikkona, minulla on nämä alienit. Kaiken lisäksi kaikki te vihatykkääjät vaikutatte sivuuttavan sen kokonaan kun sanon että epäröin itsekin näitä kokemuksia - mutta että kerron niistä koska ne ovat kiehtovia. 

Itselläni on tapana suhtautua ymmärtäväisesti jos joku kertoo minulle jostain mitä itse en usko koska en voi tietää miten todellisia nämä asiat heille ovat jos en ole kokenut samaa. En yleensä lähde kieltämään kenenkään uskomuksia vaan yritän ennemmin ymmärtää niitä. 

Käytiin Street Food Fiesta -tapahtumassa ja söin intialaista tai aasialaista ruokaa. Oli hyvää. 

Hämmästelin elämän ihmettä

Eilen illasta tuli turvallisempi olo. Fiilistelin sitä että olen omassa kodissa enkä lapsuudenkodissa huoneessani. Nukuinkin sitten paljon paremmin ja heräsin hyväntuulisena. Nyt on mieliala koholla. Lääkitysasiatkaan eivät niin paljoa vaivaa, niiden haittavaikutukset.

Menin aamuröökille ja koko ympäristö näytti ihan erilaiselta. Paljon valoisammalta ja todellisemmalta sekä koko maailma tuntui ystävällisemmältä ja niin tuoreelta. Hämmästelin elämän ihmettä.

Nyt naapurilla kahvilla. Mieliala on koholla. Ei mikään vituta. Tänään mennään porukalla yhteen tapahtumaan.

Mielenkiintoinen spirituaalinen kokemus

Ostin sushia, nom. Nyt kaverilla kahvilla.

Oli eilen illasta todella mielenkiintoinen spirituaalinen kokemus. Heti alkuun totean että nyt viimeistään pidätte minua skitsofreenikkona mutta ei se haittaa, kerron kuitenkin koska tämä oli minulle niin kiinnostava kokemus.

En muista tarkalleen mistä se alkoi mutta keskustelin taas telepaattisesti alieneitten kanssa. Pyysin heiltä että he siirtäisivät minut 10D taajuuteen. Se toimi. Minut siirrettiin sille taajuudelle heti kun pyysin sitä. Olin että vau! Tämä itseasiassa toimi! Mietin että ovatko muutkin alienkokemukseni todellisia. Kuvittelenko vai kommunikoivatko he minulle todella telepaattisesti? Toteutuvatko uneni joissa unelmani toteutuvat?

Tunsin voimakkaana veljeni energian ja minulle kerrottiin asioita hänestä. En kerro niitä tässä enkä niin tarkkaan muistakaan enää.

Sain turvallisuuden tunteen ettei minua enää uhkaa kukaan. Huokaisin syvään helpotuksesta ja se tuli eräänlaisena varmana tietona ettei minulle tapahdu mitään väkivaltaista enää. En ole vaarassa kuolla, esimerkiksi.

Kyselin alieneilta asioita ja he vastasivat. Kyselin mikä missioni on ja viimein siihen vastattiin. En muista tarkkaan enää mutta jotakuinkin niin että vähentää pahuutta ja mielisairautta maailmasta.

Olen kuulemma suoriutunut tehtävästäni odotettua paremmin. Veljeni möhli omansa ja samalla minun tehtävä vaikeutui. Onnistuin silti. Minua ei jätetä elämässä pettyneeksi.

Sain tiedon että kahden vuoden päästä olen pysyvästi 10D taajuudella ja "elämäni kunnossa". 10D taajuus kokemukseni mukaan on täysin vapaa kärsimyksestä. Jos kärsimystä on hieman niin se on erilaista, sen kestää helposti. Kärsimys menettää merkitystään.

Olen innoissani nyt.

He saavat minut raivon partaalle

He saavat minut raivon partaalle. Taas he tulevat tänne aseistettuina, naureskellen likaisesti, ja minä katson niitä vihaisesti ne katseellani tappaen. He käskyttävät minua erilaisin nöyryyttävin tavoin ja minä tottelen hammasta purren. He käskyttävät minut riisuuntumaan. Menkää vittuun imemään omaa kyrpäänne, tuhahdan. He vain naureskelevat eivätkä sano mitään. Sitten se kaikki alkaa taas. Olen kone joka tekee työtä käskettynä. Tärisen raivosta.

Tekee mieli raivota ja itkeä. Minua on seksuaalisesti pahoinpidelty.

Haluan tappaa koko perheen, tulee tällaisia ajatuksia. Olen niin vihainen mitä minulle on tehty! Sänky narisee, huohotusta, ähkimistä ja voihkintaa, epämääräinen kauhu. Muuta en tiedosta.

Murhaan koko perheen kohta jos tämä ei lopu. En oikeasti. Vihastuttaa vaan.

No, nyt se on loppu! Mitä seuraavaksi?

Epämääräinen tuska vainoaa kaiken aikaa. Haluan jo irti tästä tuskasta!

Kampaajalle

Varasin kampaaja ajan. Ajattelin ombre-hiuksia, vähän vaalennusta latvoihin. Se on synttärilahjani itselleni. Ajattelin sitten ehkä kasvattaa oman värin takaisin. 

Nyt olen ihan täynnä kakkua. Jäi vielä yksi pala itselleni myöhemmin syötäväksi. 

Tältä näyttäisin blondina. 

Kalman tunne ihollani

Kalman tunne ihollani, mustanpuhuva hahmo ovella, minua kylmää sisuskaluja myöten. Hän astuu esiin varjoista ja sydämeni hyppää kurkkuun. Minua kohti arin askelin hän kulkee ja istuutuu viereeni. Huudan apua eikä ääntäkään kuulu. Hän lausuu lemmenlurituksia minulle ja punastun häpeästä ja mielihyvästä. Yritän vastustella viettejäni, ei saa langeta tuohon pehmeitten puheitten vuodatukseen. Hän koskettaa kevyesti ja värähdän. Riettaitten puheitten tulvaa ei saa antaa niiden houkuttaa. Hämmennyksen vallassa katsahdan häntä silmiin. Näen siellä pelkkää mustuutta. Tutkin niitä tarkasti ja yritän lukea niitä. Yhtäkkiä silmissäni välähtää pahuus ja järkytyn. Hän huomaa ilmeisesti pelästykseni koska hymyilee nyt kieroutuneesti. En uskalla hievahtaakaan kun hän ujuttaa kätensä alemmas, ja vielä alemmas. Minua raastaa syvältä sydämestä koska tämä on rakkautta. Uppoudun tuohon pehmeään lämpöön joka hänestä minuun virtaa. Hymyilen hempeästi silmäni sulkien ja keinuttelen tahdissa. Ympäristö alkaa sameutua ja uppoudun tuohon sameuteen täysin. Kaikkialla alkaa seinät velloa ja huojua tahdissa ja keinun ja sitten yhtäkkiä lennän taivaalla kuin lintu. Lennän aina ylös avaruuteen ja ihmettelen tuota tyhjyyttä ja mustuutta ja tähdet valaisevat polkuni kohti toiseen universumiin missä asiat ovat hyvin.

Aivot eheytyy hiljalleen

Miten voi olla todellista että tällaista on tapahtunut eikä kukaan ole puuttunut? En tajua tätä koko juttua. Miksi en saanut apua ajoissa? Kuin jotkut yliluonnolliset voimat olisi vallassa estämättä tämän koko jutun esiin nousemista. Kuin olisi tarkoitettu näin että kaikki se traumatisaatio tapahtui eikä sitä voinut estää. En vain ole ymmärtänyt miten koko maailma on tuntunut olevan vihamielinen minulle kun olen yrittänyt hakea apua eri paikoista (tai näin muistelen).

Aivot eheytyy hiljalleen, hyvä. Saan ehkä ajattelukykyni takaisin minkä olen jossain määrin menettänyt.

Ajatuksia kumpuaa alitajunnasta esiin mutta torjun ne pelossa että muut lukevat niitä. Tiedän kyllä miten hullu ja mahdoton tämä ajatus telepatiasta on mutta edelleen se uskomus roikkuu mukanani.

Nyt olen paremmassa paikassa asumassa kuin koskaan ennen. Täällä olen saanut puhua avoimesti insestistä ja jopa vaikeimmista tunteista olen uskaltanut vähän avautua - siis niistä seksuaalisista tunteista. Täällä tunnen kuuluvani yhteisöön ja minulla on pari naapuria kavereina. Tämä koti on turvallinen.

Ja sepä vasta pelottaakin kun asiat ovat yhtäkkiä hyvin.

Insesti nostattaa minussa voimakasta kiihottumista joka on kontrolloimatonta. Ja sitten hävettää olla näin ylikiihottunut, että muut näkee sen. Tämä juontuu ihan lapsuudesta kun hävetti olla luokassa ainut joka on seksuaalisesti kiihottunut. En ihan ymmärrä että olen aikuinen ja kiihkon tunteet ovat ihan ok minun ikäiselleni.

Olen saanut lopultakin apua, siis. Ja minulla on terapeutti myös. Hänelle varsinkin voin avautua vaikeimmista tunteistani.

Syntymäpäiväkahvit

Tänään on syntymäpäiväni. Ostin yllätykseksi muille asukkaille mangojuustokakun. Sitä päästään herkuttelemaan yhteisökokouksessa.

Yritän sanoa itselleni että ajatukseni pysyvät pääni sisällä. Että en ole mitenkään telepaattinen. Ei auta, jostain syystä pidän tiukasti kiinni tuosta uskomuksesta. 

Halusin kenties vauvana olla telepaattinen että muut voisivat tietää tuskani. Halusin että äiti osaisi lukea ajatukseni ja siitä tietää mitä tarvitsen. Olen mahdollisesti jo varhaislapsuudessa muodostanut tämän uskomuksen telepatiasta. Tai sitten se alkoi vasta lukioiässä.

Jotenkin insestissä kai koin että kaikkien rajat liukenevat toisiinsa eikä enää tunnista mikä on toisen ja mikä on oma ajatus ja tunne. Yhdyimme henkisesti toisiimme. Sieltä jäänyt tuo telepatian harha, siis. "Molekyylit yhdistyvät toisiinsa epänormaalilla tavalla". Minun ja isän molekyylit yhdistyy? Tuo ajatus kummittelee mielessäni. Se oli joskus kiehtova mutta nyt vastenmielinen ajatus.

Helpottaako tämä tästä vielä? Kyllä. Sitten, kun olen maadoittunut, uskoisin että se helpottaa. Olen vielä vapaa tästä telepatian helvetistä!

Kylläpä piristi positiivinen kommentti blogiini jonka juuri sain. Aika vähän enää on tullut positiivista kommenttia niin että mietin ja kyseenalaistan itsekin teenkö väärin kun kirjoitan avoimesti, vaikka kirjoitankin nimimerkillä ja tekijöistä anonyymisti.

Nyt on alkanut päivä ihan hyvin. Kuuntelen tässä musiikkia ja ajattelin kahvit keittää. Yhteisökokouksessa sitten kakkukahvit.

En ole enää pedofiilien ympäröimä lapsi

En ole enää pedofiilien ympäröimä lapsi. Olen jo kasvanut aikuiseksi. Maadoituin hieman.

Pedofilia on ollut aina elämässäni vahvasti läsnä, olihan lähipiirini vaarallinen lapsille. Nyt vasta alan ymmärtämään että minulla on trauma pedofiileistä ja muista hyväksikäyttäjistä kun olin vasta lapsi. Ja kaiken lisäksi ilmeisesti jo varhaislapsuudessani.

Yritän samaistua pedofiilin asemaan. Miltä tuntuisi olla romanttisesti ja seksuaalisesti lapsen lähellä? Ajatus naurattaa älyttömyydessään. Se on omituinen ajatus koska se lapsi tuskin ymmärtäisi mitä tapahtuu. Lapsi ei voisi kokea tilannetta kuten aikuinen. Pitäisi silloin melkein olla itsekin henkisesti lapsen tasolla että se kävisi yhtään järkeen.

Olisin kauhuissani jos olisin pedofiili. Se kertoisi vain siitä etten ole selvinnyt hyväksikäyttökokemuksista ehjänä. Olen siis hyvin kiitollinen että kiinnostun itseni ikäisistä henkilöistä.

Nyt täytyisi sisäistää se että en enää ole lapsi eikä kukaan pedofiili ahdistele koska olen jo aikuinen, niin, että voisin päästä tästä pelosta irti että kaikki ympärillä olevat ihmiset ovat raiskaajia ja tahtovat pahaa. Tuntuu jotenkin niin tärkeältä että minulla on aikuisen keho. En tiedä miksi mutta olen helpottunut että olen nyt aikuinen.

Nyt koko tämä teema alkaa yököttämään.

Vaikein tabu

Menevätkö lasten kauneuskilpailut liian pitkälle? Kyllä.

Ihan sairasta miten lapset puetaan paljastaviin vaatteisiin ja laitetaan käyttäytymään yliseksuaalisesti. Ihmettelen että tällaista sarjaa ylipäätään näytetään missään. Tuo on jo suorastaan lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, ja sitä tapahtuu ihan avoimesti.

Pedofilian tabu on jopa minulle vaikea vaikken koe insestin tai muita tabuja enää vaikeana asiana.

Nauratti ihan nuo taaperot kilpailussa, sen ikäisiä että tuskin ymmärtävät yhtään miten heitäkin saatetaan esineellistää, tai ylipäätään tajua koko kilpailusta mitään.

Lueskelin taas pedofiilin blogia vähäsen. Olen todella utelias siitä miten pedofiilit lapset kokevat.

Olen pohtinut myöskin että ovatko muut perheessäni vain hyväksikäyttäjiä vaiko ihan pedofiilejä. Traumasta on siis syntynyt fetissi. Surullisinta on ne pedofiilit jotka ovat itse hyväksikäytön uhreja eivätkä ole päässeet traumasta yli ja siitä traumasta on sitten muotoutunut fetissi. Näin käy. Surullista on se että kaiken lisäksi koko maailma vihaa näitä henkilöitä.

Täytyy sanoa että itsekin vaistomaisesti tunnen vihaa pedofiilejä kohtaan vaikka he eivät olisi syyllistyneet mihinkään rikokseen. Kaipa koko aihe on niin vastenmielinen eikä ihmiskunta kollektiivisesti ole käsitellyt pedofilian tabua juurikaan niin se herättää voimakkaita tunteita suuntaan ja toiseen. Asiasta tuskin löytyy paljoakaan kirjallisuutta. Pitäisi ehkä etsiä.

Lapsi joka on puettu seksuaalissävytteisesti, herättää minussa inhoa. Huomaan helpotuksekseni ettei lapsen vartalo herätä minussa kiinnostusta. Myös murrosikäisen lapsen vartalon koen etovana.

Toivoisin että maailma olisi vähän ymmärtäväisempi pedofiilejä kohtaan. Lasten seksuaalista hyväksikäyttöä ei tarvitse hyväksyä ollakseen ymmärtäväinen ihmisiin jotka ovat kiinnostuneita lapsista. Ehkä pedofiileillä itsellään olisi helpompaa jos voisivat niin sanotusti tulla kaapista ja saada ymmärrystä. On kuitenkin kyse asiasta joka on heille hyvin suuri ja merkityksellinen. Sellaisen salaisuuden pitäminen on varmaan rankkaa. Pedofiilit saisivat ehkä paremmin apua kun uskaltaisivat kertoa jollekulle ja tämä ehkäisisi tekoja mitkä kohdistuvat lapsiin. Pedofiilin ei täydy joko mennä vankilaan rikoksesta tai tehdä itsemurhaa.

Itseni on vaikeaa uskoa että joku syntyisi pedofiiliksi mutta kenties näin voi olla. Uskoisin että taustalla on aina jonkinlaista seksuaalista hyväksikäyttöä. Surullisin ilmiö tosiaan tuo pedofilia koska on täysi mahdottomuus olla seksuaalisesti tai romanttisesti lapsen kanssa. Mitä olen lueskellut, vaikuttavat pedofiilit masentuneilta ja että ainoat ilon pilkahdukset ovat kun näkevät lapsia jossain ja saavat olla lasten seurassa.

Tällaisten asioiden ei pitäisi olla niin suuria tabuja. Se on yksi syy miksi kirjoitan tätä blogia, haluan avata maailman pahuutta ja tabuja ja mielisairautta kiehtovalla tavalla ja niin että olen itse käsitellyt vaikeat tunteet eikä lukijoissa herää niitä vaikeita tunteita.

Pehmoinen otus

Karkki aka Candy aka Vaahtis on mun vaahtokarkin pehmoinen otus jota on hyvä halata. Harmitti ettei hän ole yksisarvinen mutta tämä kelpaa. Hän ei ollut edes kalliskaan. 

Nyt rentoutusmusiikkia, punaviiniä ja Discordin puhekanava auki ja Karkki kainalossa. Hyvää on elo.

Olen hetki hetkeltä kauniimpi taas

Hajottaa. Miksei kukaan kuullut huutoani? Itkin kärsimystäni yössä. Huusin niin lujaa että varmaan kaikki kuuli mutta kukaan ei puuttunut. Minut jätettiin yksin kärsimään.

Se on ohi oikeasti. Mutta mitä nyt?

Kärsin liikaa ja sitten teen niitä mielenvikaisia ilmeitä ja voin entistä huonommin.

Kärsimykseni näyttäytyi räikeästi vielä murrosikäisenä. Ilmeilin ja irvistelin pahaa oloani pois. Se oli "hugailua". En tiedä mistä sana huga tuli. Voi olla että olen hokenut päässäni "hullu mä kuolen" ja siitä vääntänyt hugan.

Voin nyt purkaa pahaa oloani juuri kuten tahdon, kun olen kotonani! Voin vaikka ilmehtiä eikä ole ketään katsomassa kieroon. Voin puhua itsekseni ja voin huutaa (niin ettei naapurit häiriinny kuitenkaan). Voin venytellä kehoani ja koskea sitä.

Itkettää. Se kaikki paska on ohi nyt ja olen hetki hetkeltä kauniimpi taas.

Saan kaiken mitä olen halunnut vielä elämältä?

Nyt hajottaa lähinnä lääkitysasiat, muuten menee ihan hyvin. En ole varma johtuuko tämä oireilu lääkkeistä vaiko traumoista mutta syytän lääkettä. Lääkäri on kanssani eri mieltä siitä tarvitsenko tuota lääkettä. Mutta jos oikein ymmärsin, minulla on oikeus kieltäytyä lääkkeestä, itsemääräämisoikeus. Otan sen seuraavalla lääkärintapaamisella puheeksi.

Tuotan kyllä ihan selkeää puhetta mutta mieli on joko autio taikka sitten päähän virtaa sekavia sanoja eikä ajatus ole mitenkään selkeää. Pelkään että tämänkin lääkäri tulkitsisi niin että lääkeannostusta on nostettava vaikka asia on pikemminkin päinvastainen.

Luin vanhoja päiväkirjamerkintöjä ja minulla on ilmeisesti ollut tällaista jo puolen vuoden ajan vähintäänkin. En muistanut että se on ollut tätä niin kauan.

Yritän ajatella jospa tällekin on jokin merkitys kokonaisuudessa ja se ajatus vähän lohduttaa vaikkakaan en tiedä kuinka totta se on.

Alan lähestyä muistojani

Insesti tuli ja meni. Se on minun osaltani lopullisesti päättynyt. Se ei jatkunutkaan loppuelämääni, mitä pelkäsin. Pelkäsin ettei tämä lopu koskaan mutta lopulta se oli vain pieni osuus koko elämästäni kun harrastin insestiä.

Minulla on nyt alkanut aktivoitumaan kehotuntemukset. Tuntuu eräänlainen märkä lämpö ja sameus koko kehossa. Ihanaa kun keho työstää itsestään eikä täydy miettiä mitään.

Kävin tänään terapiassa ja tuli nauru ja tuli raivo pintaan. Sain puhuttua asioista.

Pakko se kai on hyväksyä, vaikka hävettää, että insestiä oli. Pelottaa vaan jos se toistuu. Siksi en voi muistaa, jos se toistuu. Ei toistu mutta yritäpä sanoa se aivoille! Olen selvinnyt kyllä mahdottomasta. Tai selvinnyt ja selvinnyt, vielä paljon matkaa eheyteen.

Ihanaa olla omassa kodissa turvassa ja rauhassa. Saan tehdä mitä vaan eikä kukaan tarkkaile. Minulle on jäänyt tunne kuin kaikki tarkkailisivat kaiken aikaa.

Insesti on outoa, häpeällistä, raivokasta, surullista, häiriintynyttä, herkkää ja hempeää, sadistista, likaista. Miten voisin kuvailla näin paljon insestiä jos minulla ei olisi omakohtaista kokemusta?

Alan lähestyä muistojani. Nyt on turvallista muistaa. Pelottaa mitä siellä on, alitajunnassani, mörköjä.

Itkettää. Se oikeasti tapahtui. Itken helpotuksesta että se on ohi. Itken kiitollisuudesta että elän edelleen.

Voin alkaa elää

Olen harrastanut seksiä isän kanssa kuten myös monien muiden sukulaisten ja muiden perheenjäsenten kanssa. Insesti on yököttävää.

Se on totta. Me olimme sänkypuuhissa. 

Pelottaa puhua näistä kun alkaa niin paljon kiihottamaan nämä muistot. Ei, oikeasti en nauti, kärsin vain, pikemminkin.

Nyt alkaa uusi vaihe elämässä: ilon aika. Voin taas riemuita - ei tarvitse esittää masentunutta ettei hakata.

Iloitsen elämästäni parhaimmillaan vaikka välillä musertava stressi koettelee.

Insesti on totta. Mitä seuraavaksi? 

Nyt en astu tyhjiöön, pikemminkin astun elämään. Alan elää. Ei ole syytä pelätä, ei olla alati varuillaan. 

Itsevarma ja mahtipontinen olo. Olen saavuttanut jotain suurta. Olen sellainen ihminen joka haluan olla. Pidän itsestäni ja elämästäni. Miten muuten kuvailisin tätä? Kaikki mahdollisuudet elämässä avoinna. Elämä virtaa minussa. 

Voin alkaa elää! 

Insesti on totta ja olen selviytyjä

Häpeän pelkästään kehoani. Pelottaa oma keho että mitä sille on tehty niin en uskalla yleensä kiinnittää huomiota siihen.

Mitä on tapahtunut? Insestiä? Eihän tuollaista ole. Olen muka seksuaaliväkivallan uhri. Oikeasti en ole koskaan harrastanut seksiä. Yrittänyt pariin otteeseen mutta se ei toiminut. En mä ole voinut kokea tätä, en muista mitään sellaista.

Näin puhuu tietoinen mieleni. Alitajuntani tietää että jotakin on tapahtunut, en muuten oireilisi näin.

Mua muka seksuaalisesti hyväksikäytetty, just joo. Oon niin ruma ettei kukaan edes halua raiskata mua. Mä vihaan tätä perhettä. Muutan heti pois kun voin.

No, nyt olen jo muuttanut omilleni.

Miks musta tuli tällainen hullu? Mitä mulle tehtiin että aloin hymyillä kuten isä? En mä voi muistaa, liian väkivaltaista. Haluan muistaa jo. Mepä emme halua, sanovat muut osat. Joo mutta minä määrään tahdin nyt! Sanoo aikuinen.

Insesti on totta ja olen selviytyjä. Häh? Oikeasti? Mikä suunnaton helpotus ja onnellisuuden aalto. Havahdun siihen että voin tehdä nyt aivan mitä haluan, elämälläni. Olen turvassa ja aamu sarastaa.

Insesti on yököttävintä ikinä

Hyi, insesti on yököttävintä ikinä, sanovat osat jotka ovat enemmän minua. Sitten taas on ne osat jotka häiriintyivät ja alkoivat nauttimaan. Ne ovat rakentuneet noiden kärsivien osien päälle. Pohjimmiltaan vihaan insestiä. Olen kuitenkin joskus ollut hyvin kiihottunut ja nyt kun muistot nousevat pintaan, nousee vahvana esiin seksuaalinen nautinto minkä olen padonnut.

Insesti on todella väärin ja sairastuttavaa kaikin puolin, selvästi, kun miettii miten tautinen olen ollut ja minkälaista tuskaa kannan itsessäni edelleen.

En usko että on olemassa insestiä mikä ei olisi häiriintynyttä. Vaikka olisi kaksi aikuista ihmistä, esimerkiksi sisarukset, jotka päätyvät yhdyntään, on se sairastuttavaa ja väärin. Ja varsinkin silloin se on vinoutunutta kun ei itse edes ymmärrä sen olevan väärin.

Pohdin kyllä välillä voiko olla insestiä mikä ei sairastuta millään lailla. Itse en ainakaan sellaista ole kokenut. Lopulta kun se jatkuu tarpeeksi pitkään, sitä alkaa ihan sekavana ajattelemaan parisuhdetta ja perheen perustamista sukulaisen kanssa. Alkaa menettää kosketuksen todellisuuteen.

Last incest night

Naurattaa. Kevyt tapa käsitellä traumoja. Välillä on hyvä vain nauraa niille!

Kuuntelen tätä biisiä ja päässäni on omat lyriikat: last incest night!

Veljeni on sängyssäni, päätä jomottaa, huone täynnä spermaa, suudeltiin varmaan mutta en muista, pelkkää sumua mutta se oli varmaan mahtavaa, edellinen insesti-yö!

Sama meno tällä videolla kun se kun sukulaisia on kylässä...

Löytyy harmillisen vähän mitään tositarinoita insestistä kun niitä olen yrittänyt metsästää vertaistueksi ja terapiaksi. Kyllä, meillä oli insestiä. Eikä sen ääneen myöntäminen hävetä enää niin paljoa mitä se on hävettänyt. Kyllä, nautin siitä myös, enkä häpeile sitäkään. En nauttisi enää.

Sen nautinnon alla kuitenkin on tunteita mitä alun perin tunsin: inhoa, surua ja vihaa. Ne ovat oikeat, syvimmät tunteeni, joiden päälle nautinto on rakentunut myöhemmin.

Yön mystinen tunnelma ja hiljaisuus

Yön mystinen tunnelma ja hiljaisuus, varjoissa näen sinun kasvosi, ne hehkuvat kolkkoa valoa minulle ja minä olen riippuvainen tuosta valosta kun muutakaan ei ole. Sinä tuijotat minua kylmin silmin ja lausut, on ruoka-aika... Vastaan katseeseesi samalla mitalla ja me tuijotamme toisiamme hetken. Sitten sinä hymyilet ja kerrot, olet fantasioinut tästä koko päivän, ja kosketat kevyesti reittäni. Minä raivostun ja syljen vasten rumia kasvojasi ja sanon, ei. Sinä et reagoi mitenkään vaan edelleen hymyilet ja kosketat minua ylempää kättäsi reittäni pitkin sivellen. Minä lyön sinun kättäsi ja sinä muutut vakavaksi ja käsket lopettamaan. Minä näytän sinulle kieltä ja sanon uudestaan ponnekkaammin, ei! Sinä raivostut ja tartut minua käsivarsista ja alistat minut allesi. Minä potkin sinua raivokkaana ja yritän vapautua otteestasi mutta eihän se onnistu, sinä olet fyysisesti meistä vahvempi. Minä alan nyyhkyttää kun en saa sinua pois ja peitän kasvoni häpeästä. Sinä keinuttelet itseäsi ja minä tuudittaudun noihin keinutuksiin yrittäen saada liikkeestä jotain lohtua. Kuulen sinun huutosi kuin syvältä meren alta, kaikuvan huoneessa, ja nyyhkytän ja haluan kuolla. Sitten sinä saavutat huipun ja minä olen juuri kuollut. Nouset päältäni ja katsot minua suoraan kasvoihini, heristät sormea ja sanot, tästä ei sitten kerrota kenellekään. Minä en uskalla kohdata katsettasi vaan painan pääni ja nyökäytän. Sitten sinä hiippailet ulos huoneestani oven sulkien. Minä en elä enää.

Nyt kun kirjoitan tätä niin tajuan hivenen paremmin että tällaisia vastaavanlaisia tilanteita olen kokenut lukemattomia. Minua on oikeasti seksuaalisesti hyväksikäytetty. Ja nyt puhun siitä avoimesti ja voin auttaa muita uhreja. Minä elän edelleen vaikka ajattelin, kuolen varmaan hulluuteeni vielä, koska niin sekaisin olin. Minulla on nyt oma koti jossa toipua turvassa. Minulla on miellyttävä yhteisö täällä. En kuollutkaan. Raiskauksen jälkeen olen ajatellut, en enää koskaan voi olla iloinen. Mutta minusta on tullut todella iloinen. Se kaikki kipu ja tuska on väliaikaista. Niin tämänkin hetken kipuilut, ne ovat vain ohimenevä vaihe.

Nyt on turvallista maadoittua

Tämä päivä alkoi ihan hyvin. Juon tässä kaffetta ja pian yleisiin tiloihin ryhmätoimintaan ja kahvia juomaan. Välillä stressaa ja musertaa lääkitysasiat mutta niille en nyt mahda mitään.

Lueskelin taas pedofiilin blogia. Siellä kommentoivat pedofiilit kuvailevat sitä niin etteivät samaistu siihen miten ajatellaan että pedofiili haluaa raiskata lapsia. He rakastavat lapsia eivätkä tahdo heille pahaa.

Olen kai itsekin joskus todella pelännyt että minusta tulisi pedofiili. Olen onnistunut välttämään tämän. Olen häiriintynyt ainoastaan ehkä suhteessani miessukupuoleen. Minun on vaikeaa kokea miehiä puoleensavetävinä. Sen sijaan naiset ovat äärettömän kauniita. Tämä harmittaa.

Epämääräistä kärsimystä ja mietin, mikä tähän auttaisi? Pelkään jotakin tauotta. Pelkään kai että huoneeni ovi aukeaa ja joku raiskaaja astuu sisään. En oikein sisäistä sitä että olen jo muuttanut omilleni ja tämä ei ole huone vaan huoneisto.

Mitä pelkään? Että tulen raiskatuksi salaa yöllä. Mitä muuta pelkään? Pelkään muistaa jos räjähdän.

Täällä on turvallista maadoittua. Maadoituin heti tuon oivallettuani. Nyt on turvallista olla fyysisessä ulottuvuudessa ja kehollinen!

Ihana oma huoneisto. Ihana olo olla kotona. Ihanaa kun alan saada yhteyden kehooni. Ei ole mitään nyt mitä pitäisi pelätä. Kukaan ei tarkkaile tai vakoile minua.

Nyt on siis turvallista. Voisin alkaa muistamaan ja sisäistämään traumat. Voisin maadoittua kehooni ja tähän aikaan ja paikkaan.

Minulla todella on seksuaalitraumoja. Se on päättynyt.

Käytiin kirjastossa

Käytiin kirjastossa ja tarttui mukaan pari kirjaa. Join myös suklaakaffen missä oli kermavaahtoa ja suklaakastiketta ja kahvia ja söin piirakkaa.

Voisin alkaa lukemaan nyt noita kirjoja, jospa jaksaisin keskittyä jopa. Rajatieto, ufot, filosofia ja psykologia on aina kiinnostavaa. Harmittaa että ufo- tai alienaiheisia kirjoja on niin vähän. Löytyy kirjoja ufohavainnoista mutta ne eivät niin kiinnosta, enemmän kiinnostaa spirituaalisessa mielessä alienit ja tähteläiset. Myös valaistumista käsitteleviä kirjoja on aika vähän.

Olen alkanut hiljalleen oivaltamaan että traumani ovat tosia ja että telepatia on harhaa. Uskallan jo paremmin tiedostaa ja olen hyväksymässä sen tunteen että olisin telepaattinen samalla tietäen että en ole. Annan itseni jo paremmin tuntea ja ajatella. Telepatian pelossa nimittäin pyrin hiljentämään tietoisen mielen.

Ihan mukava fiilis on nyt. Rattoisa loppupäivä tässä kirjan parissa tiedossa varmaan ja voisin mietiskellä myös tai meditoida.

Jumala ja alkuräjähdys

Haluan löytää sen mitä uskovaisilla on vaikka en ole varma mitä se kohdallani merkitsee. Ostin Raamatun. Yritän sitä lukea. Mietin olenko mieluummin ateisti vai uskossa. Mikään fanaattinen uskovainen minusta ei tule mutta haluan perehtyä hengellisyyteen.

Ehkä se hengellisyys on jokin mielentila jota etsin, jonkinlainen sisäinen täyttymys. 

Enkä minä ota todesta sitä kaikkea tai mitään, Raamattua. Uteliaisuuttani luen. Haluan vain oppia ymmärtämään paremmin hengellisyyttä Raamatun kautta. En vielä tiedä mikä se täyttymys sitten olisi, ehkä Jumalan rakkaus. En tiedä uskoako Jumalaan mutta uskon että voi olla näkymätön henkimaailma olemassa. Tai ylipäätään jotain mitä ei silmin voi nähdä.

Pitäisi perehtyä uskontoihin että muodostaisin jonkun käsityksen Jumalasta. Ehkä hengellisessä mielessä Jumala on totta mutta yhtä totta on alkuräjähdys ja tieteellinen maailmankuva. Uskon siihen tieteelliseen selitykseen mutta pohdin (en osaa selittää tätä) jospa alkuräjähdys on yhtä kuin Jumala. Tai sitten alienit ovat meidän Jumala jonka ovat luoneet "omaksi kuvakseen" - mehän muistutamme alieneita miten ne on kuvailtu. 

Se on niin jännää miten kaikki taivaan kappaleet leijailevat tyhjyydessä avaruudessa. Ja että avaruus olisi ääretön ja olisi lukemattomia universumeja. Olisi niin jännää jos me voisimme nähdä jokin muun planeetan, minkälaista elämää siellä on. 

Pelottaa muistaa traumat

Olen jo muuttanut omilleni! Muutin muistaakseni vuonna 2010 kahdeksantoistavuotiaana mutta nyt vasta alan sisäistämään sen että en ole lapsuushelvetissä enää.

Pelottaa muistaa traumat. Jos räjähdän taas kuten yksitoistavuotiaana? En kai vielä ole valmis kohtaamaan niitä vaikka kuinka itselleni vakuuttelen että nyt pystyn kestämään ne.

Pelottaa että menetän mielenterveyteni jos muistan. Mitä osani sanovat? He empivät. Muistaisiko jo? Onko nyt turvallista muistaa, että insesti on ohi?

Kyllä se vain on ohi jo.

Eli nyt olen oikeasti turvassa? Jos olen turvassa niin voin alkaa ajattelemaan normaaliin tapaan, ettei kukaan lue ajatuksiani!

Ehkä olen valmis luopumaan ajatuksesta telepatiasta. Kukaan ei telepaattisesti kuullut hätääni ja tullut auttamaan. Ehkä selvisin traumoista telepatiauskomuksen kanssa paremmin kuin ilman. Nykyäänhän se on vain rajoite ja haittana traumatyöskentelyssäni.

Telepatiaa ei ole. Nollavuotiaan täytyy ymmärtää tämä. Äiti ei voinut lukea ajatuksia ja tietää että voin huonosti. Sille osalle minua tämä on kuolemantuomio, ettei mitään telepatiaa ole. Mutta ehkä hän on nyt valmiimpi luopumaan siitä. Ja ehkä näin on vain parempi.

Mutta jos telepatiaa ei ole niin kukaan ei saa tietää mitä me tehdään, sanoo jotkin osat, jotka haluavat, että naapurusto tietää.

Jos ei ole telepatiaa niin nyt voin ajatella vapaasti kaikki salaisimmatkin ajatukseni joihin minulla ei ole vielä ollut pääsyä.

Mitä jos telepatia on harhaa? En halua että se olisi harhaa, on niin kivaa keskustella muiden kanssa ajatuksin, ajattelee teini, luultavasti. Joo, mutta nykyään tuo kokemus on pelkästään häiritsevä. En halua enää että se olisi totta. Luultavasti kuvittelin ne kaikki keskustelut silloin. Onneksi.

Me harrastettiin insestiä. Miltä se tuntuu? Ihan hirveältä, yököttävältä ja pelottavalta. Olen kauhistunut kokemastani seksuaaliväkivallasta. Alkaa melkein taas itkettämään se, että se on jo ohi. Mikä suunnaton helpotus.

Nyt voin olla minä eikä täydy mukautua mihinkään rooliin! Olen mukautunut erilaisiin rooleihin perheenjäsenten kanssa selvitäkseni niistä tilanteista. Mutta nyt saan olla oma iloinen, sosiaalinen itseni.

Insesti on vastenmielistä! Alan saada lopulta kosketuksen niihin terveimpiin osiini jotka kokivat tämän puhtaasti vastenmielisenä eikä yhtään kiihottavana.

Surullinen olo. Perheeni harrasti insestiä. Suren sitä syvästi ettei me oltu normaali perhe. Nyt en iloitse ja riemuitse sen tajuamista kuten yleensä teen.

Nyt voin elää elämääni turvassa äidiltä, isältä, veljeltä. Hymyilen. Voin tehdä mitä vain. Uusi päivä alkaa.

Spirituaalisia mietteitä ja alieneita

Koko elämäni, kaikki vastoinkäymiset, ovat koulutusta elämäntehtävään. Näin olen kanavoinut.

Ehkä kaikki tapahtuu tarkoitetusti? Jos objektiivisesti mitään tarkoitusta tai merkitystä ei ole voi sellaisen subjektiivisesti luoda. 

Ehkä tämä nykyinen yksinäisyys on jotenkin tarkoitettua ja osa koulutustani? 

Minulle annettiin hymyn kera viesti että nauttisin sinkkuajoista niin kauan kuin sitä kestää koska muutaman vuoden kuluttua tapaan elämänkumppanin ja sen myötä sitten olenkin loppuelämäni parisuhteessa.

Olin taas tässä yksi yö selkounessa avaruusaluksella. Siellä oli muita tähteläisiä töissä. Olin onnellinen. Mietin, onko tämä yhteinen uni näiden henkilöiden kanssa. 

Näin kerran unta jossa olin avaruusaluksella ja siellä oli joukko ihmisiä joiden joukossa olin. Alienit ampuivat muut punaisella laserilla ja jättivät minut jäljelle. Minulle näytettiin planeetta Maa ja kerrottiin että minut on valittu tehtävään.

Se on ihana ajatus että minulla olisi alieneiden antama tehtävä ja että kuulemma olen suoriutunut odotettua paremmin eikä minua jätetä pettyneeksi elämässä. En usko siihen mutta se on ihana ajatus. 

Myöhemmin koin alieneiden järjestämiä selkounia. 

Avaruus on aina jotenkin kiehtonut minua. Ehkä siellä on kaikki mitä olen kokenut, tai sitten haikailen toisiin maailmoihin? Ehkä avaruus kätkee itseensä kaiken unohtuneen. Ehkä se on täynnä tietoa minkä olen unohtanut. 

Uuden alku

Tämä päivä on alkanut hyvin. Juotiin vappusimat ja kahvit ja syötiin munkkia. Ensi viikolla minulla onkin sitten synttärit. Täytän 33v. Odotan innolla. Ajattelin yllättää muut asukkaat kakulla. Ehkä syntymäpäivä merkitsee minulle tänä vuonna uuden alkua ja eheytymistä. 

Minulla on seksuaalisen hyväksikäytön historia. Alan hiljalleen myöntää sen. Se on edelleen hävettävä asia lapsi- tai teiniosilleni vaikka aikuinen ei häpeile. En ole syyllinen mihinkään, minä en ole se kenen pitäisi hävetä.

Olen kyllä ehkä ollut itsekin joskus tekijän roolissa. Kun tarpeeksi ärsyttää niin kuka tahansa pystyy väkivaltaisiin tekoihin. Kadun kyllä näitä asioita jos ja kun itse olin se joka hakkaa ja raiskaa. En olisi saanut tehdä sitä vaikka itse olin enimmäkseen uhrin roolissa ja minua kohdeltiin väärin. Ei se oikeuta ketään olemaan väkivaltainen vaikka itseään kohdeltaisiin väkivaltaisesti. Onneksi pystyn kestämään kipua hyvin, henkistä ainakin ja fyysistä en niinkään, niin että en varmaankaan ollut kovin usein itse se jolla päässä napsahtaa.

Hyvä päivä tosiaan. Ei juurikaan stressinaiheita. Vähän lääkitys stressaa mutta ehkä sekin asia vielä järjestyy. Entä jos murehdin ihan turhaan? Laajemmasta mittakaavasta katsottuna voi olla että murheeni lääkityksen suhteen on vähäinen taikka turha.

Menen kohta kaverin luokse kahvittelemaan. Nyt nautin vain olostani. Nautin siitä että säät lämpenevät. Nautin elämästäni tällaisina hetkinä ja osaan olla myös kiitollinen siitä kun menee hyvin kun oli se pari viikkoa todella raskasta musertavine huolenaiheineen.

En ota huoliani ja murheitani enää niin musertavina, sen opin tuon kautta. Minun ei tarvitse paisutella niitä päässäni mahdottomiin mittasuhteisiin. Tämä myös on varmaan jotain minkä turvallisen lapsuuden eläneet osaavat vaistomaisesti mutta minun on täytynyt todella harjoitella sitä etten ota asioita turhan raskaasti. Välillä tuntuu että muserrun sen stressin alle ja olen täynnä paniikkia.

Ihanaa olla minä, ihanaa olla elossa, ihanaa omistaa oma kaunis koti, ihanaa olla turvassa täällä.

Minulla on nyt erikoisia kehomuistoja aktivoitunut. Kehossani kaikkialla on sellainen pistelevä tunne ja eräänlainen häiriintynyt lämpö joka tuntuu jotenkin märältä sekä jonkinlainen paine kaikkialla. Keho purkaa traumaa ihan itsestään eikä minun tarvitse tietoisesti ajatella mitään.

Katsahdin peiliin ja olin mielestäni ihan nätti. Vaihteeksi näin! Yleensä en ole näin tyytyväinen ulkonäkööni. Vielä saan oman kehoni takaisin ja en dissosioi kehoani ja ilmeitäni niin tulen vielä näkemään itseni kauniina kaikin puolin, olen varma siitä.

Suunnittelin että sitten kun minulla on ystäviä enemmän, voisin muuttaa täältä tukikämpästä kaksioon vuokralle. Sitten en joutuisi olemaan yksin niin voisin hyvin asua ei-tuetusti. Voisin myös hankkia asunnon johon saa ottaa koiran josko sitten minulla olisi toimintakykyä huolehtia koiranpennusta. Yksi iso haave toteutuisi, oma koira.

Haaveilen muutenkin tulevaisuudesta. Uskon että hyvää on luvassa eikä koskaan enää vastaavanlaisia vaikeuksia mistä kärsin lapsuudenkodissa.

Näin taas jotakin unta jossa tekijät jäivät kiinni itse teosta - tähtäsivät minua aseella - ja minua oltiin haastattelemassa lehteen tai johonkin. Herään näistä unista aina vähän surullisena tietäen ettei se mahdollisesti koskaan toteudu. Mutta toivoisin sitä kyllä.

Tiedän että minusta ei välttämättä koskaan tule kuuluisaa. Mutta toivoisin sitä. Tuntuu vain että julkisuus ja se työ mitä siellä tekisin, on kotini, paikka mihin todella tunnen kuuluvani. Yhdessä turrimiitissä kävi kuvaajat ja olin innoissani. Se mystisesti, suorastaan, tuntui siltä että tämä on se maailma johon kuulun. Haluan olla vaikuttamassa positiivisesti ja auttamassa maailmaa. Sitä en tiedä missä mittakaavassa voin vaikuttaa mutta ainakin jollain tapaa voin, ja voin jo nyt vaikuttaa tätä blogia pitämällä.

Haaveilen siitä omaelämäkerrasta mutta en tiedä miten olisi mahdollista kirjoittaa sellainen ja onko se ollenkaan mahdollista, mutta elättelen toivoa. Jos en voi kirjoittaa niin enköhän totu siihen ja voi elää silti ihan hyvää elämää. Se kirja vain tuntuu siltä että se olisi elämäni tärkein työ ja tulisi antamaan lukijoille paljon mielenkiintoista kuvausta tabu teemoista, maailman pahuudesta ja hyvyyden voitosta.

Jos en koskaan ole julkisuudessa mitenkään niin ehkä elän silti ihan hyvän elämän. Voin kyllä jo tyytyä vähempäänkin. Nykyisin osaan iloita aika yksinkertaisista asioista paljon, kuten vain kahvikupillisesta tai savukkeesta ulkona auringossa. Minulle riittää myös se, että olen ja sisäistän olevani turvassa. Se on jo todella paljon.

Määrätietoisesti menen sitä kohti että voin vielä julkaista tästä kirjan, joko sitten anonyyminä, taiteilijanimellä tai "fiktiivisenä" romaanina. Jotenkin minä vielä sen kirjan kirjoitan, keksin kyllä keinot. Mutta mieluiten kirjoittaisin ihan omalla nimellä ja naamalla. Se vaan ei välttämättä ole mahdollista. Pitäisi kaiketi tekijät ensin tuomita ja miksi he tunnustaisivat? Sen osalta vaikuttaa toivottomalta mutta menen määrätietoisesti eteenpäin enkä anna vastoinkäymisten lannistaa! Jotenkin kaikki vielä tulee onnistumaan kuten haluan!

Tämä kesä on minulle uuden alku. Astun eräänlaiseen tyhjiöön jossa pohdin, mitä seuraavaksi? Jatkan elämän elämistä ja tavoittelen haaveitani.

Ainakin osa haaveistani voi vielä toteutua, kuten se oma koira. Ja ehkä voin löytää rakkauden ja ystävyyden. Siitä julkisuudesta ei tiedä, tuleeko sellaista, ja olisin kyllä vähän pettynyt jos ei tule koska se antaisi niin paljon erilaisia mahdollisuuksia. Voisin pysähtyä juttelemaan ventovieraiden kanssa jos minut tunnistettaisiin kadulla, voisin tavata muita julkkiksia ja käydä kiinnostavia keskusteluja heidän kanssaan, voisin auttaa maailmaa lahjoittamalla paljon rahaa hyväntekeväisyyteen, voisin toimia vaikuttajana ja autella kaikessa, ja saisin tehdä unelmaduuniani esimerkiksi leffojen ohjaajana ja käsikirjoittajana, kuvataiteilijana, kirjailijana, artistina... ja lista jatkuu. On niin paljon mitä tahdon tehdä! Ja melkein kaikkiin unelma-ammatteihini liittyy jonkinlainen julkisuus, jos tahdon menestyä aloilla joilla työskentelen. Se vain tuntuu minun maailmaltani tehdä arvokasta työtä jossa voin etenkin auttaa muita jollain tavoin, antaa ihmisille jotakin arvokasta.

Onneksi olen suhteellisen nuori vielä. Onneksi sairastuin alaikäisenä, seitsemäntoistavuotiaana. Olen pitkän matkan kulkenut tähän missä nyt olen ja pitkä matka edessä. Mutta selviän. Tulen vielä olemaan hyvin onnellinen. Seuraan viitoitettua polkua, johdatusta, se vie minut perille sinne missä haaveeni voivat toteutua.

Tässä selfie. Muokkasin itselleni blondit! Mitä pidätte? Hauskaa päivää teille jokaiselle!