Exä kävi ja harrastettiin vähän seksiä vaatteet päällä. Tykkäsin paljon kyllä. Pyysin häntä dominoimaan minua ja hän näytti minulle puolen itsestään mitä en vielä ole nähnyt. Huomasin miten yhteensopivia seksuaalisesti ollaan. Koin häneen myös yhteenkuuluvuutta mitä en aiemmin ole kokenut. Mutta sitten tuo ahdistus ja tunteiden salpautuminen hiipi taas mieleen ja hän sitten lähti kun minua alkoi ahdistamaan liikaa.
Vituttaa suoraan sanottuna nämä traumat mitkä pilaa muuten hyvän parisuhteen.
Taas olen niissä fiiliksissä etten uskalla tuntea suoraan sanottuna panetusta. En tiedä enää onko se telepatiaa vai pelkoa että minua tarkkaillaan vaiko vain pelkoa tuntea niitä tunteita. Tuntuu kuin muurahaisia ihon alla, epämiellyttävästi, kun salpaan nuo tunteet ja pelkään että ne näkyy ulospäin - jolloin varsinkin ne näkyvät, kun näytän ne niin vahvasti.
Lohduttaudun sillä että en lopun elämääni tästä ongelmasta kärsi. Mutta varmasti menee useampi vuosi vielä jos minä ja exä koskaan ylipäätään toimitaan. Jos hyvin käy, ei mene enempää kuin pari vuotta. Olen ennustanut että parin vuoden kuluttua olen elämäni kunnossa mutta sen näkee sitten pitääkö tuo ennustus paikkaansa.
Kuitenkin, tajusin paremmin sen että tuo tunteiden kokemisen vaikeus liittyy juurikin seksuaalisiin tunteisiin eniten. Jotenkin se on yhteydessä seksuaalitraumoihini mutten vielä ole oivaltanut, miten tarkalleen.
Jotenkin varon tuntemasta mitään. Hillitsen omia tunteitani kuin joku tarkkailisi niitä kaiken aikaa. Itse tarkkailen mitä tunteita minussa herää ja yritän paeta niitä. Kun pakenen niitä, tulee tuo tunne muurahaisista ihon alla. Ja hyvin hento tunne. Heikko. Tuntisin voimaa koko kehossani jos antaisin itseni tuntea omat tunteeni.
Kyllä on täyttä tuskaa vältellä tuntemista. Vaikeuttaa myös käsitellä traumoja kun välttelee traumaan liittyviä ajatuksia ja tunteita.
No, ehkä muutaman vuoden kuluttua tilanne on eri. Pitäisi oivaltaa vaan, miksi käyttäydyn kuten käyttäydyn. Miksi näytän tunteeni niin vahvasti muille? Miksi pelkään niiden tarttuvan ja mitä siinä pelkään? Olenko reagoinut näin lopulta insestiin? Tämä on vielä aikalailla usvan peitossa, mikä se ongelma oikein tässä on. Harmittaa.
Isä on todella raiskannut minut. Nyt se tajuaminen tuli vahvempana, kuin se olisi lähempänä. Juuri siksi siis välttelen tuntemasta mitään, niin olen kai lopulta reagoinut insestiin. Tuo kaikki - muurahaisia kehossa - johtuu yksinkertaisesti insestistä.
Tuo ymmärrys on tosiaan nyt lähempänä, kuin osia integroituisi. On hyvin helpottavaa oivaltaa se. Voima palautuu minuun.
No, lohduttaudun sillä että en ainakaan ole esimerkiksi itsemurhan partaalla. Koen riemua olemassaolostani. Epämääräistä kärsimystä on mutta silti samalla koen iloa. En kärsi näistä ongelmista loppuelämääni. Ennen pitkää edistyn ja pääsen näistä irti. Ja voin ehkä muodostaa toimivan parisuhteen ja saada halutessani lapsia. Voin vielä elää elämisen arvoista elämää. Kaikki tulee ehkä vielä olemaan todella hyvin. Tämä toipuminen kestää aikansa vain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti