Pelottaa muistaa traumat. Jos räjähdän taas kuten yksitoistavuotiaana? En kai vielä ole valmis kohtaamaan niitä vaikka kuinka itselleni vakuuttelen että nyt pystyn kestämään ne.
Pelottaa että menetän mielenterveyteni jos muistan. Mitä osani sanovat? He empivät. Muistaisiko jo? Onko nyt turvallista muistaa, että insesti on ohi?
Kyllä se vain on ohi jo.
Eli nyt olen oikeasti turvassa? Jos olen turvassa niin voin alkaa ajattelemaan normaaliin tapaan, ettei kukaan lue ajatuksiani!
Ehkä olen valmis luopumaan ajatuksesta telepatiasta. Kukaan ei telepaattisesti kuullut hätääni ja tullut auttamaan. Ehkä selvisin traumoista telepatiauskomuksen kanssa paremmin kuin ilman. Nykyäänhän se on vain rajoite ja haittana traumatyöskentelyssäni.
Telepatiaa ei ole. Nollavuotiaan täytyy ymmärtää tämä. Äiti ei voinut lukea ajatuksia ja tietää että voin huonosti. Sille osalle minua tämä on kuolemantuomio, ettei mitään telepatiaa ole. Mutta ehkä hän on nyt valmiimpi luopumaan siitä. Ja ehkä näin on vain parempi.
Mutta jos telepatiaa ei ole niin kukaan ei saa tietää mitä me tehdään, sanoo jotkin osat, jotka haluavat, että naapurusto tietää.
Jos ei ole telepatiaa niin nyt voin ajatella vapaasti kaikki salaisimmatkin ajatukseni joihin minulla ei ole vielä ollut pääsyä.
Mitä jos telepatia on harhaa? En halua että se olisi harhaa, on niin kivaa keskustella muiden kanssa ajatuksin, ajattelee teini, luultavasti. Joo, mutta nykyään tuo kokemus on pelkästään häiritsevä. En halua enää että se olisi totta. Luultavasti kuvittelin ne kaikki keskustelut silloin. Onneksi.
Me harrastettiin insestiä. Miltä se tuntuu? Ihan hirveältä, yököttävältä ja pelottavalta. Olen kauhistunut kokemastani seksuaaliväkivallasta. Alkaa melkein taas itkettämään se, että se on jo ohi. Mikä suunnaton helpotus.
Nyt voin olla minä eikä täydy mukautua mihinkään rooliin! Olen mukautunut erilaisiin rooleihin perheenjäsenten kanssa selvitäkseni niistä tilanteista. Mutta nyt saan olla oma iloinen, sosiaalinen itseni.
Insesti on vastenmielistä! Alan saada lopulta kosketuksen niihin terveimpiin osiini jotka kokivat tämän puhtaasti vastenmielisenä eikä yhtään kiihottavana.
Surullinen olo. Perheeni harrasti insestiä. Suren sitä syvästi ettei me oltu normaali perhe. Nyt en iloitse ja riemuitse sen tajuamista kuten yleensä teen.
Nyt voin elää elämääni turvassa äidiltä, isältä, veljeltä. Hymyilen. Voin tehdä mitä vain. Uusi päivä alkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti