Vielä nautin seksuaalisuudestani täysin rinnoin. Vielä voin tavata elämänkumppanin ja perustaa perheen. Vielä voin saada unelma-ammattini muiden auttamisen parissa. Vielä tämä julma kohtalo kääntyy opiksi, kokemukseksi ja tiedoksi jota voin hyödyntää muiden auttamisessa ja valottaa maailman tabuimpia aiheita ymmärrettävästi ja tarpeeksi hienovaraisesti, vailla vaikeita tunteita aiheesta, niin, ettei kuulija joudu käsittelemään niitä tunteita koska olen ne itse perusteellisesti käsitellyt. Minun kauttani insestistä voitaisiin saada paljon arvokasta tietoa. Ehkä jopa seksuaalirikoksiin suhtauduttaisiin vakavammin ja ajoissa ettei yksikään lapsi joutuisi kokemaan samaa helvettiä läpi kuin minä ja veljeni - ja koko suku.
Kokemus tämäkin, totean vain tyynesti.
Haluan perehtyä maailman epäkohtiin kun olen valmis siihen, ja jos hurjimmat visioni toteutuvat, pidän vielä puheita maailmanrauhasta, lasten ja eläinten oikeuksista, sodista ja nälänhädästä ja maailman tabuista ja pahuudesta ylipäätään. Jos hurjimmat visioni toteutuvat, kirjoitan vielä omaelämäkerran joka on valaiseva tarina yhdestä pahimmasta mahdollisesta kohtalosta ja siitä miten rakkaus lopulta parantaa haavat, ja että jokainen lapsi ansaitsee turvallisen ympäristön kasvaa ja kehittyä. Jokainen ansaitsee tulla rakastetuksi ja ansaitsee huolenpitoa ja hoivaa vanhemmiltaan.
Miksi maailmassa on pahuutta? Se on vain siirtynyt sukupolvelta toiselle. Se on alkanut jostain ja siirtynyt eteenpäin kun ihmiset tahtovat kostaa omille lapsilleen mitä heille on varhaisella iällä tehty. Se vastaus siihen kysymykseen ei ole sen kummoisempi. Toisaalta, onko jokin yleispätevä vastaus, filosofisemmalta kantilta, miksi maailmassa on pahuutta? Miksei ole vain hyvyyttä?
Jos hyvin käy niin näen vielä kauniin haikalaparven kristallinkirkkaassa merivedessä. Se uni antaa toivoa eheytymisestä vaikka toistaiseksi vaikuttaa siltä että matkaa on aivan liikaa siihen että se ikinä toteutuisi, että näkisin kaiken niin kirkkaasti. Mutta se antaa silti minulle toivoa. Koin myös kerran tunteen kuin jokainen soluni kehossa riemuitsisi että asiat ovat niin hyvin kuin voivat vain olla. Ehkä se on niin? Ehkä en edes ymmärrä omaa onnekkuuttani, toisaalta, vaikka tämä on melkoinen tragedia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti