Toivoa on aina

Kukaan ei tarkkaile minua. Minusta on siis suunnilleen seitsemäntoistavuotiaasta saakka tuntunut että koko maailma tarkkailee minua. Tiedän kyllä itsekin miten harhainen tuo ajatus on. Mutta vasta nyt ymmärrän sen paremmin ja myös sisäistän. Ei kukaan tarkkaile, ei telepaattisesti eikä kameroista.

Voin siis lopultakin olla ihan yksin kun olen yksin! Nautin suuresti omasta rauhasta ja mukavasta puuhailusta vaikka aika ekstrovertti olenkin. Tilanteen pakosta joutunut olemaan yksin ja oppinut sittemmin nauttimaan siitä. Sillekin löytyi oma tarkoituksensa, yksinäisyydelle.

Minua itseäni häiritsee se miten paljon ajatukseni pyörivät oman itseni ympärillä. Haluaisin - ja siihen pyrin - ottaa lopulta sittemmin kantaa maailman epäkohtiin ja puhua vähemmän omani epäkohdista. Seitsemäntoistavuotiaana ensimmäisellä osastojaksollani tein päätöksen korjata elämäni jokainen epäkohta, ja se päätös piti. Siitä asti olen työstänyt kaikkea.

Mutta nyt haluaisin keskittyä siihen mitä maailmalla tapahtuu. Olen mielenterveysongelmien ja järjen lähtemisen sekä mielenkiinnon puutteen kautta todella pihalla maailmasta, mutta eiköhän sekin asia tule korjaantumaan kun saan aivot siihen kuntoon että kykenen omaksumaan tietoa ja ajattelemaan muitakin kuin vain itseäni. Juuri nyt en siihen pysty joten jaan henkilökohtaisia asioitani enimmäkseen ja vähän puhun muusta.

Haluaisin oman tarinani siivittämänä kertoa teille kaikille miten järjetöntä pahuus on ja miten hyvyys on ainoa oikea vaihtoehto. Kertoa tarina siitä miten toivo vei voittoon ja iloon ja rakkauteen. Miten paljon palkitsevampi valinta oli valita hyvyys kaikesta kärsimyksestä huolimatta, olla muuttumatta sosiopaatiksi tai narsistiksi koska se olisi helpompi vaihtoehto. Tai kenties joillekin ihmisille tällainen trauma on yksinkertaisesti liikaa eikä heillä ole valinnanvaraa muuhun kuin langeta pahuuteen. Me taas joille ei niin ole käynyt, olemme yleensä todella rikkinäisiä eri tavoin.

Toivoa on aina. Kärsimys on väliaikaista. Se voi kestää parikymmentä vuotta ja olla silti elämän koko mittakaavassa lyhyt aika. Lopulta kärsimys on vain silmien räpäytys. Ja se on myös kotiin päin, tietoa, oppia ja kokemusta, josta on paljon hyötyä esimerkiksi muiden auttamiseen tai tabujen valottamiseen kuten omalla kohdallani on.