Miksi en tunne miehiin tunteita? Etten vain tuntisi kiimaa ja kiihkoa veljeen ja isään. Hyi helvetti, niin vastenmielistä tulla isänsä raiskaamaksi. Isä näyttää niin rumalta, ähkii naama punaisena minun päälläni.
Pelkäsin että olen menettänyt naiseuteni iäksi isän takia. Vähemmästäkin menee naiseus kun vastenmielinen isä raiskaa.
Pelottaa tuntea vetoa miehiin ettei tunne vetoa isään tai veljeen.
Alan tajuta tämän kaiken paremmin. Ja miten paljon muistamista minulla vielä onkaan. Tällä menolla en ikinä ole terve. Pitää varmaan vaan hyväksyä todellisuutensa näin traumaattisena lapsena ja se että eheytyminen on pitkällinen prosessi.
Ilman tuota telepatian, tai mikä lie, pelkoa, olisi toipuminen niin paljon helpompaa.
Ymmärsin että kaikki seksuaalisuuden vaikeudet johtuvat siitä että harrastin seksiä perheeni kanssa. Nyt minua ahdistaa vähän vähemmän seksuaaliset tunteet ihmisten seurassa. En pelkää niin paljoa että ne tarttuvat muihin. Eivätkä ne tunnu niin vääriltä. Ne ovat ihan okei, inhimillisiä tunteita, ja todellakin yksityisiä.
Löytyykö näille ongelmille vielä merkitys?
Tosiaan, täytyy kai vain hyväksyä todellisuutensa. Että tätä tämä on, vaikeaa. Yrittää olla kiitollinen siltikin. Tai sitten vain hyväksyä se että kärsii. Ei haluta mitään. Valaistua.
Havahduin vasta nyt siihen miten päiväkirjamaisesti kirjoitan. Kysyisinkin teiltä, puhunko liian avoimesti, vai onko näiden tilitysten lukeminen jopa kiinnostavaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti