Hän kutsui minua kultapieneksi ja muruksi, kiehnäsi, viekoitteli ja härnäsi. Minä punastelin häpeästä ja salaa mielihyvästä. Hän suukotti minua hellästi suulle ja se tuntui väärältä mutta yhdyin silti suudelmaan. En osannut taikka uskaltanut kieltäytyäkään. Hän kosketti minua reidestä ja minä käänsin katseeni itkuisena poispäin. Ei äidin ja tyttären välit kuuluisi tällaiset olla ja sydämeni oli särkynyt.
Mitä, tämä ei ole jotakin minun pervoa fantasiaa vaan ihan todella tapahtunutta insestiä. Onneksi se ei ole vain pervoa fantasiaa, että olisin niin häiriintynyt että keksin tällaista päästäni. En ole hullu! Tai, olen, mutta silti, en. Tämä ei ole kinkyä fantasiaani vaan tapahtunutta, toistelen sitä itselleni jos se muuttuisi todeksi.
Isäni virnuili minulle kun kävelin hänen ohitseen ja mulkaisin häntä todella vihaisena. Vihasin tuota ilmettä enemmän kuin mitään muuta. Se tarkoitti että olen syötävän söpö ja minä olin liian nuori olemaan syötävän söpö siinä mielessä. Isäni katse ei jättänyt minua rauhaan ja öisin hän salaa hiipi huoneeseeni tekemään paljon enemmän kuin vain hymyilemään.
Tuo hymy. Muistoni tiivistyvät siihen. Tuntuu kuin minustakaan ei olisi enää muuta jäljellä kuin tuo hymy johon lopulta yhdyin, ja patoumat alakropassa. Parempi ehkä etten takerru niihin liiaksi. Mieti niitä liikaa.
Insesti on totta. Elämä virtaa minuun. Hymyilen ja kikatan. Se tarkoittaa myös sitä että se on ohi. Mikä helpotus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti