Ensinnäkään en enää näe niitä kuvia kaikkialla, lattian tai tyynyjen kuvioissa. Joskus siis näin kuvia traumoista kaikkialla ympärillä. Sitten ei ole ollut sellaisia dissosiaatio-oireita hetkeen mitä oli paljon joskus. Vaikea selittää mutta se tuntui siltä että ympärilläni olisi eräänlainen aura dissosiaatiosta joka tarttuu muihin ympärillä. Vaikka se kuulemma ei tarttunut. Ei myöskään ole ollut panetusahdistuksia. Sitä on ollut että kuvittelen muiden tarkkailevan minua, hienointakin liikettäni, tunteitani ja ajatuksiani. Ja että panetukseni tarttuu. Ja stressi aiheuttaa panetusta ja toisinpäin.
En ole myöskään hetkeen kirjoitellut päiväkirjaa.
Nyt voin ajatella rivoimpia ajatuksiani eikä kukaan saa tietää. Välttelenkö itseni takia kohtaamasta niitä vaiko pelossa että muutkin tietävät? Miksi pelkään että ihmiset saisivat telepaattisesti tietää traumamuistoni? Tuntuu kuin kaikki ajatukseni vuotaisivat muille.
Nyt sen sisäistin. Olen vapaa veljeltä. Mikä suunnaton helpotus. Tämä on se asia mitä eniten olen pelännyt. Iso osa pelkoa valui juuri pois. Olen vapaa myös isältä ja äidiltä.
Nyt voin olla rohkea oma itseni eikä täydy mukautua pelokkaaseen rooliin. Voin olla vahva taas. Veljen kanssa jouduin supistamaan itseni, olla näyttämättä tunteita ulospäin, nöyristellä, katsoa maahan, olla pelokas, ja niin edelleen. Nyt ei tarvitse enää. Heti se järkeä repivä pelko väistyi. Edelleen kyllä pelkään jotakin mutta silti suuri osa pelosta rauhoittui ja sisäistin tuon aikalailla täysin, että olen veljeltä vapaa nyt.
Veli teki minulle jotakin kuritusta ja kidutustoimenpiteitä. Ainakin muistelen hänen olleen hyvin aggressiivinen, niin, että minä joudun mukautua hänen käytökseensä nöyristellen ja arastellen vaikka normaalisti olisin paljon vahvempi ja rohkeampi. En muista kylläkään mitä se kidutus on ollut, mutta se on hajottanut minua todella, mitä veli on tehnyt.
Heti on paljon helpompi, vahvempi, optimistisempi olo ja enemmän oma eloisa itseni. Voin myös näyttää kauniilta nyt! No, sitä en vielä täysin sisäistä, että nyt saa olla kaunis. Pelkään olla kaunis kun minua on hyväksikäytetty - olen reagoinut siihen niin että tahdon näyttää rumalta ja jotenkin siten olen suojellut sisimpääni likaantumasta insestissä. En aivan osaa selittää tuota mutta suojauduin rumuuteen.
Nyt voin tehdä mitä vain eikä minua vakoilla ovenraossa. Kukaan ei vakoile minua telepaattisesti ja vakoile ajatuksiani ja tunteitani. Kukaan ei tähtää aseella. Kukaan ei ammu minua tänne.
Isältäkin olen vapaa, sisäistin juuri. Mikä helpotus. Ei tarvitse kiihottua kun isä on niin kiihottunut. Onneksi isä ei koskaan enää raiskaa minua!
Äiti. Äitiin olin rakastunut. Toisaalta äiti repi järkeni kun ei ollut äitini vaan oli kumppanini. Äitiin olen reagoinut hieman eri tavoin kuin isään ja veljeen. Äidistä tuli minulle jonkinlainen fetissi. Ehkä siksi pidän tietyn tyyppisistä naisista - jotka muistuttavat jotenkin äitiä. Äitiin suhteeni on romanttisempi, herkempi. Käsittelen äitiä hieman eri tavoin kuin isää ja veljeä, joihin minulla on todella ristiriitainen ja riitaisa suhde. Äidin kanssa se oli hempeämpää ja vähemmän väkivaltaista. Äitiä käsittelen mielihyvän kautta jos isää ja veljeä vihan ja pelon kautta, torjunnan kautta. Torjun vahvasti isän ja veljen, varmaankin etten kiinnostuisi heistä siinä mielessä. Mutta äidistä kiinnostuin.
Mitä? Insestivuodet ovat päättyneet. Sisäistin tuon jollain tapaa.
Nyt voin olla taas romanttinen haaveilija joka olin.
Juon kahvia tässä. Mukava olo olla. Ihanaa, että pelko vähenee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti