Ylpeä

Olen ylpeä pienestä minusta joka selviytyi vaikka kukaan ei auttanut. Olen ylpeä siitä Bellasta joka sekosi vain pelastaakseen itsensä.

Olen kiitollinen niistä kaikista kohtaamisista jotka ovat vieneet minua eteenpäin eheytymisen polullani.

Kaikki ihmiset ovat johdattaneet minut tähän, kuka olen nyt, ja olen kuin uudistunut merenneito jonka ei enää täydy paeta tai pelätä omaa kauneuttaan.

Hän ui meressä joka on kirkas kauttaaltaan ja siellä on ystävällisiä haikaloja jotka tervehtivät häntä iloisesti. Merenneito loi sovun haikalan kanssa, voiko tätä uskoa?

Ne haikalat eivät enää voi mulle mitään. Mä selviydyin niistä. Jatkossa meret ovat turvallisia öisin.
Olen helvetin ylpeä itsestäni miten olen päivä päivältä eheämpi ja se on mun itseni ansiota. Hyvä minä!

Mä en enää pelkää edes isointa ja vaarallisinta valkohaita.

Ne hait on symboli vaarallisille ihmisille elämässäni, kaikille niille vaaratilanteille missä olen ollut. Ja ne eivät hyökkää enää. Siitä tiedän, selvisin öistä. Ja yöt ovat tunkeutumassa päivätajuntaani hiljalleen mutta kuitenkin niin että joudun kaiken käymään vielä yksityiskohtaisesti läpi.

Ja sepä tässä onkin hienoa, miten muistan niin tarkasti, joka ikisen yksityiskohdan. Niin meri näyttäytyy kirkkaana kauttaaltaan ja niin näen myös haikalat siellä selvästi.

Rakastan pientä minua joka oli delfiini tai haikala tai mitä, unohdin jo itseni ja kuka olen, olenko hyvä vai paha? Päätin valita että olen hyvä.

Se päätös johti tähän. Päätös olla hyvä, johti eheytymisen polulle.

Leikitelläänpä ajatuksella että olisin valinnut olla paha. Tein sitä välillä. Silloin olin ilkeä ja kiusasin muita. Mua kehoitettiin, komennettiin, vaihtamaan tyyliä ja olemaan kiltimpi. Väkisin yritin olla kiltti vaikka vihasin sitä. Lopulta tajusin miten mukavaa on viihdyttää muita. Tästä pidän! Tätä jatkan! Ja hymyilin säkenöivästi koska tiesin tehneeni oikean valinnan.

Sitten alkoi vaikea osuus: murrosikä. Tajusin mitä seksi ja insesti on. Menin sekaisin. En enää tunnistanut itseäni peilistä kun olin muuttunut niin paljon. Siedin vain vähän muiden seuraa. Halusin olla enimmäkseen yksin. Sitten syrjäydyin muista. Tätä suren.

Halusin muuttaa muotoa eläimeksi. Kummallisia ajatuksia oli mulla ihmisistä ja eläimistä panemassa enkä tiennyt mistä on kyse. Mistä nää fantasiat kumppuaa? Ne on likaisia. En pysty syttyä muista kuin likaisista jutuista. Halusin olla kuten isä, ällö, että mua vihattaisiin. Rakkaus oli pahempi vaihtoehto. Rakkaus oli tuhoisampaa kuin viha.

Muutuin vähitellen yhä kylmemmäksi ja vihaisemmaksi muita kohtaan. Halusin jokun kuolevan ja toivoin sitä todella. En mä tahtonut ampua ketään sentään, toivoin vaan että tietyt henkilöt kuolisi pois. Halusin olla murhaaja. En tehnyt sitä valintaa lopulta, onneksi.

Mä menetin terveyteni vähitellen enemmän. Olin kaikkien mielestä varmaan narri, mua tuijotetaan, ihmiset pakenee mua, ja mitä vielä. Sain sellaisia kohtauksia että muut pelkäsivät. Huusin täyttä kurkkua jossain ja sitten yhtäkkiä jähmetyin; missä olen, mitä tapahtuu? Kuka toi on? Miks kaikki tuijottavat? Olenko tehnyt jotain väärin? Pyysin anteeksi kaikilta ja vaikenin. Mua pelättiin, miten sekaisin lopulta olin. Toi tyttö tarvitsee terapiaa, ne varmaan ajatteli. En tiedä.

Tää oli pahinta aikaa mun elämässä kun sekosin silkasta kiusaamisesta liikaa ja ajattelin kaikien olevan mulle pahantahtoisia. Halusin auttaa muita liikaa, siksi sekosin, ajattelin välillä.
Muhun päin ei haluttu katsoakaan kun miltä näytin.

Nyt olen selviämässä. Kirjoitan sen kirjan. Se on päätetty. Piste. Kirja tulee, sillä selvä. Se auttaa monia, tiedän. Sen myötä ihmiset tajuaa pahuuden vääryyden ja miten hyväntahtoisuus on kaunista. Se auttaa ihmisiä ymmärtämään omaa tilaansa paremmin. Sillä on merkittävä rooli ihmisten eheytymisessä mielisairaudesta mitä tässä maailmassa on paljon. Se on esimerkki toivosta: mikä vain on mahdollista.

Sen kirjan avulla monet saavat apua jotka eivät tahdo kokemuksistaan koskaan puhua. Se on vertaistuki heille. He kiittävät että ostivat tämän teoksen vaikka alkuun pelotti mitä se pitää sisällään.
Muu maailma taas… Ihmisiä järkyttää mun kunto. Se on varmaa. Poliisikaan ei tiedä mitä sanoa.
Ne hämmentyvät miten tarkkaan muistan ja olen tyyni. Eivät ymmärrä. Tuossa tilassa ihmisen pitäisi olla rappiolla, vetää huumeita ja muuta, tuhota itseään irtosuhteilla. Bella on hämmästyttävä esimerkki selviytyjästä joka voitti kaiken yksin. Olen sanaton.

Tästä on tulossa niin suurta ettei sitä vielä ymmärrä.