Olen sisaruksista vanhempi. Nimeni on Aamu. Veljeni Tonin kanssa olimme kuin ketkä tahansa sisarukset. Toni ja minä olimme turhautuneita isäämme joka pahoinpiteli meitä molempia. Yleensä heräsin yöllä paniikissa kun isä oli tullut sängyn laidalle istumaan ja silitteli reisiäni. Menin itkuisena veljeni luo ja hän rutisti minut kunnon halaukseen. Saattoin aina turvautua veljeeni ja hän oli turvallinen mieshenkilö elämässäni. En kehdannut myöntää sitä kellekään mutta salaa katselin veljeäni muutenkin kuin vain sisaruksellisesti. Tälläkin kerralla isä oli tullut huoneeseeni ja aloitti irstaat puheensa. Ryntäsin veljen luo itkien. Veli oli hyvin uninen ja herätin hänet itkullani. Hivuttauduin sänkyyn hänen viereensä ja nyyhkytin. Veljeni katsoi minuun surumielisenä ja tuijotin hänen silmiinsä ja häkellyin kuinka paljon lämpöä niissä näin. Hän varovaisesti silitti poskeani ja hyssytteli. "Isämme on hirviö", Toni kuiskasi. Rauhoituin heti. Katsoin häntä uudestaan syvälle silmiin ja huomasin punastuvani kauttaaltani. Kehoni vapisi ja tilanne sai jotenkin oudon sävyn jota en täysin osannut selittää. Hetken mielijohteesta syöksyin veljeäni päin ja suutelin häntä suulle. Suutelimme pitkään ja hartaasti. Katsoin veljeäni uudestaan ja hän värisi ja huohotti. "Ei meidän pitäisi...", hän sai sanottua käheästi. Asetin sormeni hänen suulleen ja hyssyttelin. Suutelin häntä uudestaan ja hän vastasi kiihkeästi suudelmaani. Oli kuin olisimme vain me kaksi koko maailmankaikkeudessa ja koko universumi pidättelisi hengitystään. Kietouduimme toisiimme ja syleilimme ja suutelimme. Siinä me olimme, kaksi viatonta sielua, kuin tämä olisi oikein ja jos se olikin väärin, katumus tulisi vasta myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti