Heräsin paniikinomaiseen tunteeseen että jotain pahaa oli tapahtumassa ja että minun pitäisi toimia, mutta miten? Olin jäätyneenä sänkyni pohjalla, kauhusta jäykkä, ja sydämeni tykytti. Nyt pitää olla nopea ja paeta. Nousin ja pikaisesti puin kengät jalkaan ja pujahdin huoneestani olohuoneeseen mistä jatkoin ulko-ovelle. Hän oli odottamassa minua siellä. Hän oli isäni. Hengitin raskaasti raivosta ja kohtasin hänen katseensa, murhaavan katseensa. Sitten sekunnin murto-osan pohdittuani ryntäsin häntä päin ja tönäisin pois tieltäni ja jatkoin juoksuani ulos. Juokse! Päässäni ääni karjui. Nyt oli tositilanne kyseessä. Kuulin aseen äänen ja näin miten luodit viuhuivat ohitseni ilmaa halkoen. Juoksin päättäväisenä eteenpäin. Kuulin hänen kiroavan jostain kaukaa ja luotisade päättyi. Olin onnistunut. Tällä kertaa. Tiesin, että joutuisin vastaavanlaisiin tilanteisiin vielä monesti uudestaan kunnes olisin täysin vapaa. Kukaan ei suostunut ottamaan minua luokseen yöksi. Yritin, ja naapurit olivat vihaisia vaikka olin itkuisin silmin ja anelin yöpaikkaa. Jäin yksin pelastumaan. Olin jo tottunut vaaratilanteisiin ja löytänyt voiman sisältäni. Kerta toisensa perään olin joka kerta entistä urheampi. Kerran he pudottivat minut kaivoon ja sulkivat luukun. Aikani huutelin siellä epätoivon vallassa. Kukaan ei tule hakemaan täältä. Pitää päästä ylös, mutta miten? Kaivamalla. Aloitin paljain käsin mullan ja hiekan kaivamisen kunnes olisin pinnalla. Muutama tuntia myöhemmin tavoitin maanpinnan. Haukoin raikasta happea keuhkoni täyteen. Ylitsevuotava kiitollisuus ja riemu täyttivät minut. Olin jälleen pelastunut. Toisen kerran heittivät tajuttoman kehoni sillan kaiteelta alas. Heräsin kylmyyteen ja kovaan iskuun veteen paiskautuessani. Pidätin vaistomaisesti heti hengitystäni. Missä on pinta ja missä pohja? Lopulta kauhoin itseni pinnalle. Uin rantaan ja sieltä menin kotiin. Hahmotan itseni myös talon katolla istumassa polvet koukussa, tähtitaivasta katsellen, siellä piileskellen. Hahmotan että olisin kiivennyt puun latvaan ja mennyt junalla Lappiin turvaan. Monta kertaa vaarassa olin ja aina yksin. Mutta ei enää. Riemuitsen sitä että elän. Riemuitsen niin suuresti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti