Hauras oli hänen olemuksensa, hento kehonsa, olihan hän vasta kuuden vanha. Hänen nimensä oli Aamu, ja hän pelkäsi Mustaa. Musta oli hänen mielikuvitusolentonsa joka seurasi häntä joka nurkan takana. Tyttö yritti kovasti kysellä äidiltänsä, miksi Musta vainoaa häntä, ja äiti vain kivahti olemaan hiljaa ja lopettaa nuo puheet.
Tyttö masentui kovasti ja vaipui epätoivoiseen maailmaansa missä Musta kohta nappaa hänet ja syö suihinsa. Olihan tyttö kuulemma niin syötävän söpö. Aamu vihasi sanaa "söpö" ja näytti Mustalle aina kieltä jos Musta kutsui häntä tuolla sanalla. Musta hymyili ja tyttö toivoi että voisi vain puhaltaa Mustaa päin ja se katoaisi kokonaan hänen elämästään.
Musta oli eniten läsnä iltaisin ja yön tullessa. Musta oli kaikkialla ympärillä, varjoissa, mihin Aamu katsoi. Musta sulautui varjoihin ja siksi tytön piti olla valppaana, missä päin Musta milloinkin oli. Tytön sydän hakkasi ja raastoi koska äiti ei tehnyt elettäkään karkottaakseen Mustan hänen luota ja hävittää sen kokonaan. Tyttö päätti leikkiä ettei Mustaa ole olemassa ja äiti pitää huolta. Tyttö tiesi valehtelevansa itselleen, mutta ehkä myöhemmin siitä tulisi totta, jos vain tyttö vakaasti uskoi siihen.
Musta oli päivä päivältä enemmän tytön mielessä. Tyttö ei saanut rauhaa missään tai koskaan, koska asui Mustan kanssa ja äiti ei piitannut. Äiti tuntui häipyvän kauemmas ja kauemmas ja Musta sen sijaan tuli tuskallisen lähelle. Tyttö käänsi selkänsä Mustalle ja lopulta myös äidillensä. Ja siinä vaiheessa kun tyttö hylkäsi äitinsä, hän särkyi. Hän näki edessään ainoastaan Mustan kolkkona hehkuvat silmät ja hymyn, tuon hymyn, joka kertoi että tyttö oli Mustan suosiossa. Ja niin tyttö turvautui ainoaan valoon mitä näki; Mustan hymy ja huomio.
Vuodet vierivät. Musta oli tytön paras ystävä, ainut ystävä. Mutta Musta vaati tytöltä sellaisia asioista mitä tyttö vihasi. Tyttö ei tahtonut olla missään tekemisissä Mustan kanssa, mutta ainakin hän sai huomiota, lahjoja ja läheisyyttä. Tyttö alkoi kuitenkin vähitellen suuttua Mustalle joka vaati tytöltä enemmän. Tyttö sylki Mustaa naamaan. Musta suuttui ja tyttö hiljeni täysin. Musta ei koskaan ennen ollut tuollainen, hymyili tytölle lähinnä ja kehui kaikin puolin hienoksi tytöksi. Nyt Mustan silmät olivat kolkot sekä julmat. Tyttö tunsi kuinka kutistui olemattomiin ja Musta muuttui isoksi pedoksi, hirviöksi joka vain kasvoi ja kasvoi ja musteni entisestään. Tyttö oli täydellisen avuton.
Silloin Musta ensimmäisen kerran todella satutti tyttöä, ja tyttö oli liian rikki sen jälkeen mitä tapahtui ettei tahtonut koskaan enää muistaa sitä.
Tytön lempiasia oli uppoutua fantasiaan missä Musta muuttuu hyväksi kun vain on mahdollisimman täydellinen tyttö. "Ehkä jos olen kaunis, kiva ja mukava, niin muutan Mustankin hyväksi", hän kuvitteli ja alkoi todella uskoa fantasiaansa, jospa se vaikka sitten toteutuisi. Äiti oli jo unohtunut, kaukana, eikä tyttö enää muistanut mitä on turvautua äitiinsä, ihmiseen joka aina oli ollut niin ilkeä ja etäinen. Oli enää vain Aamu ja Musta.
Aamu oli hyvin nenäkäs päiväkodissa. Hän oli ylpeä ja ylimielinen, hänhän oli Mustan suosiossa, joten hänessä täytyi olla jotain erityistä. Hän oli kaunein tyttö, niin Musta aina mainosti, ja tyttö hihitti. Samanaikaisesti tyttö oli raivoissaan aivan kaikista jotka edes katsoivat häneen ja tuijotti pistävästi takaisin jos joku edes hymyili hänelle ystävällisesti. Tyttö ei erottanut muiden katseista enää, mikä oli ystävällinen katse ja mikä sitten taas se katse on joka tietää jotakin pahaa tapahtuvaksi, sellainen katse kun tahtoo syödä toisen suihinsa siksi miten söpö toinen on.
Tyttö piirteli kruunupäisiä kissoja joilla oli raatelukynnet. Hän fantasioi että raatelee Mustan pitkillä kynsillään ja Musta ei enää vainoa häntä, mitä Musta edelleen teki, vaikka välillä tyttö nautti siitä huomiosta. Tyttö eristäytyi ikätovereistaan varhain ja keskittyi vain itsensä ja Mustan väliseen erityiseen suhteeseen. Musta aina kertoi, miten tämä on erityinen ja kaunis suhde, ja tyttö empi ja mietti pitkään, kumpaa tämä on: "pidänkö tästä huomiosta vai enkö pidä?"
Tyttö pelästyi todella eräänä aamuna kun Musta oli taas vieraillut hänen luonaan yöllä. Lakanat olivat veren tahrimat. Tyttöä heikotti ja pyörrytti ja hän nyyhkytti hätääntyneenä. Tyttö ei tiennyt mitä oli tapahtunut, ja tällä kertaa hän oli tolaltaan ja meni lopulta ja lähestyi äitiään itkuisin silmin. "Äiti…" hän aloitti muttei saanut sanaakaan suustaan. Hänen sydämensä hakkasi. Hän näki mielessään jotakin. Hän näki valoa. Heikkoa valoa, mutta se oli kuin hän olisi ollut pitkään, niin pitkään että aika menettää merkityksensä, jossakin tunnelissa ja hukkunut sinne pimeyden syövereihin, missä Musta oli kaikkialla ympärillä. Ja hän katseli äitiään ja äidin kysyvää ilmettä joka kuvasti hänelle sirpaleen äidinrakkautta. Hän katsoi äitiinsä anellen. "Tiedän että me ollaan oltu etäiset pitkään mutta nyt mä todella tarvitsen sua", tyttö sopersi itkuisena äidilleen. Äiti syöksyi ja halasi tyttöä. "Älä pelkää. Anteeksi, mä en ole ollut paras mahdollinen äiti sulle, mutta tiedän kyllä mitä tarkoitat. Isäsi tänään tunnusti kaiken. Hän on vaivannut sinua jo pitkään, eikö? Hän kertoi kaiken suoraan koska ei enää siedä syyllisyyden tunnetta. Olen pahoillani etten ole ollut sulle hyvä äiti, mutta teen parannuksen. Älä itke, kultapieni, älä itke, me selvitetään tää yhdessä, okei?" Äidin syli tuntui niin erikoiselta. Tyttö tutkaili sitä tarkoin. Se ei ollut sellainen syli kuin Mustalla oli ollut. Se oli vilpitön. Ja niin tyttö purskahti itkuun joka kumpusi syvältä sielun syövereistä, itkuun, jota hän oli pidätellyt kaikki ne vuodet kun oli erityisessä suhteessa Mustan kanssa. Äidin syli tuuditteli häntä ja hän tunsi olevansa vastasyntynyt joka on päässyt äidin syliin turvaan. "Mä lupaan olla sulle paras äiti vastedes ja vien tämän oikeuteen. Isäsi saa maksaa siitä mitä on sulle tehnyt. Älä pelkää, mä pidän huolen ettei se enää satuta sua, ei koskaan". Tytön itku rauhoittui. Häntä unetti. Tyttö tiesi että Musta alkaa katoamaan ihan oikeasti. Musta ei enää vainoa häntä kaikkialla ja houkuttele häntä huomiolla jota hän ei muualta saa. Äiti tuli hätiin ja pelastamaan hänet Mustalta. Äiti on hyvä ja äiti rakastaa. Tyttö hymyili autuaana ja toisteli näitä sanoja mielessään niin etteivät ne varmastikaan katoa mihinkään. Äiti on hyvä. Äiti rakastaa. Äiti on turva.
Muutama vuotta oli mennyt ja Aamu oli murrosiässä. Aamun isä sai tuomion ja istuu nyt vankilassa rikoksesta. Äiti ja tytär ovat yrittäneet parantaa suhdettaan, ja vaikka aina ei helppoa ole, he ovat kuten kuka tahansa nuoren naisen alku ja äiti, välillä riitoja mutta ne sovitaan. Musta näkyy enää vain toisinaan tytön painajaisissa mutta niitä nähtyään tyttö on aina voinut tukeutua äitiinsä ja äiti kuuntelee. Äiti myös on löytänyt itselleen uuden miehen, joka on hyväsydäminen mies, ja adoptoinut Aamun omaksi lapsekseen. Aamu kiittää aina jotain, jotakuta, kaikkia, kun näkee miten hyvä suhde isäpuolella ja äidillä on, ja miten isäpuoli on turvallinen mieshahmo tytön elämässä. Äitikin voi pahoin kun oli Aamun isän kanssa. Se on jotakin mitä Aamun äiti ei ehkä ikinä ole paljastanut tytölle, mutta isän ja äidin suhde ei koskaan ollut rakastava ja turvallinen ja Aamun äiti sai kärsiä tästä perheväkivallasta yhtälailla kuin Aamu. Anteeksi ei täydy antaa jos ei halua, ja tyttö miettii sitä edelleen, mutta ainakaan Musta ei ole enää kaikkialla, tuijottamassa omituisesti, haluten syödä suihinsa. Eikä äiti enää ole ilkeä ja on yrittänyt aidosti olla parempi vanhempi.
Aamu on nyt teini-ikäinen ja ihastunut poikiin luokallaan ja puhuu siitä äidilleen avoimesti. He nauravat ja juttelevat tyttöjen juttuja. Aamusta on ihanaa kun on isäpuoli turvallisena mieshahmona elämässään sekä äitinsä joka on hyvin onnellinen uuden miehen kanssa. Äiti aina toitottaa miten kaunis ja täydellinen tyttö Aamu on, ja ansaitsee parhaan mahdollisen miehen. "Ei sellaista kuin se hirviö, Mustako se oli kuten sanoit? Kamala mies! Ainakin tunnusti, sikäli, jotakin hyvää hänessäkin jollain tasolla." Äiti halasi tytärtään. "Olen edelleen pahoillani siitä, varmaan lopun elämäni pahoillani mitä isäsi sinulle teki." "Älä huoli, äiti, Musta on historiaa", tytär naurahti ja äiti ja tyttö halasivat pitkään ja hartaasti. Aamun painajaiset olivat jo vähentyneet ja hän oli käynyt puhumassa terapeutille isänsä aiheuttamista traumoista. Aamu oli jo varhain joutunut isänsä lähentelyjen kohteeksi ja lopulta hänet oli raiskattu todella väkivaltaisesti. Tilanteen piti kai kärjistyä lopulta että siihen puututaan. Tyttö muistelee sitä, miten ei koskaan paljastanut salaisuutta kellekään, miten oli vain hän ja Musta, koska äiti hylkää. Tyttö on erittäin vihainen, ja terapeutti on ottanut hänen raivonsa hyvin vastaan. Lopulta tyttö on vain itkenyt kiitollisuuttaan kun sai kuulla vertaistukiryhmässä miten muilla on aivan vastaavia tarinoita, ja joillakuilla jopa häntä pahempia. Tyttö on ihastunut luokallaan olevaan poikaan ja hymyilee säkenöivästi koska tietää, että ei koskaan aio tyytyä huonoon mieheen kuten äitinsä oli tehnyt. Aamu ei tekisi samaa virhettä ikinä. Hän tietää olevansa hyvä ja täydellinen tyttö joka ansaitsee parasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti