Insesti on todellista. Outoa, yleensä tässä vaiheessa räjähdän täysin. Nyt koen vain rauhaa. Syvää rauhaa. Levottomuus, kärsimättömyys, ahdistus ja pelot lievittää. Se on totta, myönnän sen itselleni viimein, jollain tasolla… en täysin. Naurattaa. Tässä vaiheessa pelleilen yleensä. Nyt ei täydy. Pysyn järjissäni muutenkin. Se on totta että meidän suku yhtyi toisiinsa. Syvä huokaus. Aivot tuntuu koostuvan nyt tuolta oikealta puolelta. Saan taas luovan älyni takaisin. Olen menettänyt sen hiljalleen.
Aivot tuntuvat koostuvan kokonaisvaltaisesti, lähinnä oikea puoli, otsalohko… Jämäkkä tunne päässä kaikkialla, ja niin kuin aivot olisivat isommat. Olen niin sirpaleinen peili että kun kaikki palaset liimaa yhteen, siitä tulee erittäin kestävä juuri siksi miten sirpaleina se on. Tätä vertausta voisi nyt käyttää psyykestäni ja aivoistani.
Hiphei, onnistui. Saan aivoni takaisin. Ja ulkonäköni. Itse asiassa nyt kun näin itseni peilistä, näytin paljon kauniimmalta kuin yleensä näytän mielestäni. Nyt mieli on taas hiljaa. Prosessoi. Käyn läpi traumoja, alitajunnassa, kaikenaikaa.
Insesti on tapahtunut oikeasti, eikä se ole mun kuvitelmaa. Se ajatus jo pelkästään, että tämä olisi kuvitelmaa, sekoittaa päätä. Se tekee nyt hulluksi kun ennen tilanne oli päinvastainen. Nyt järkiinnyn kun tajuan, se on todellista, se tapahtui. Koska se tapahtui, menneessä muodossa, ja sitä ei tapahdu enää, ei koskaan, uskon. Nyt voin mennä turvallisin mielin nukkumaan.
Apua, ilta tulee, räjähdän. Isä tulee taas huoneeseen ja hyväksikäyttää. Ei hyväksikäytä enää. Kukaan ei hyväksikäytä enää. Voin turvallisin mielin olla ja nukahtaa.
Et usko miten iso juttu tämä on lapsiosille. Me ollaan turvassa isältä viimein, jee! Näin he hihkuvat nyt. Ja äitikään ei enää tule ja pakota nuolemaan vaginaa. Se on ohi. Se kaikki on ohi. Ja mä selvisin. Ja muistotkaan eivät enää räjäytä mun tajuntaa kappaleiksi. Mä vain rauhoitun muistoistani, mitä todellisempia ne ovat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti