Mielenterveys eheytyy salamana kun saa kunnolla unta

Eilinen päivä mennyt ihan rattoisasti tässä läppärillä puuhatessa. Nukuin päikkärit ja sain paremmin unta kun oli turvallisempi olo. Olen ollut nyt paljon maadoittuneempikin. Yritän päästä tästä kehojumista irti. Olen lopulta jumiutunut kropassani niin että vaivun syvälle mieleeni enkä ole yhteydessä fyysisyyteen. Nyt tämä on helpottanut.

Nukuin taas päikkärit. Palauttavaa ja virkistävää unta, viimeinkin! Tuntuu että mielenterveys eheytyy salamana kun saa kunnolla unta! Ymmärrän myös paremmin miten tämä telepatia on harhaani. En lue muiden ajatuksia tai nappaa niitä ilmasta niin sanotusti, se on omaa alitajuntaani että luen muita, oikeasti vain kuvittelen mitä he voisivat ajatella. Ja se on myös kenties omien osieni välistä vuoropuhelua kun olen omaksunut muiden identiteettejä omiksi osikseni.

Olen vielä varmasti monta vuotta mielenterveyskuntoutujana mutta ei se haittaa. Ei sille asialle oikein voi mitään joten turha katkeroitua. Toivon kuitenkin että joskus olisin tarpeeksi terve elämään niin sanotusti normaalia elämää - hankkia työpaikan, parisuhteen, kavereita ja lemmikin ja lapsia. Toivon että muistaisin tarpeeksi tarkasti kirjoittaakseni sen kirjan. Se on niin sanotuista tehtävistäni se tärkein tässä maailmassa, omaelämäkerta. Näin sen koen.

Nyt odotellaan päiväkahveja. Mukavaa vähän herkutella. Olen enemmän kehossani kuin vuosiin. Mielenterveyteni heittelehtii koska uusia muistoja on alkanut virrata pintaan mutta tämä prosessi on myös hyvin puhdistava ja eheyttävä samalla vaikkakin kaoottinen ja sekoamisen rajoilla mennään. Mutta lopulta sekoaminen menee aina ohitse ja sen jälkeen voin entistä ehommin. Nyt olisi hakusessa keinot mitkä tuntuvat hyviltä mielessä ja kehossa eikä tuskan kautta käsitellä. Ne keinot toimivat paljon paremmin mutta tuska toisaalta on kasvattavaa henkisesti kun joutuu pohtia ratkaisuja kriiseihin.

Ei olla saatu apua ajoissa

Paholaisen katse porautuu syvälle sieluuni. Sen silmät ovat mustat täynnä silkkaa pahuutta. Minä vastaan sen katseeseen samalla mitalla. Hetken me tuijotamme toisiamme silmiin kunnes se lähtee ja jättää minut yksin.

Isän silmät olivat täynnä puhdasta pahuutta. Hän jotenkin imeytti pahuuttaan minuun katsekontaktin kautta. Tuijotin häntä syvälle silmiin - todella intensiivinen katsekontakti.

Tämäpä, kun ei olla saatu apua ajoissa niin tilanne riistäytynyt käsistä ja sitten varsinkin tarvitsisi sitä apua enemmän kuin mitään ja siinä vaiheessa kukaan ei enää ota todesta. Ja sitten tilanne kärjistyy entisestään. Ymmärrän kyllä miten absurdi kertomukseni on mutta se on ihan todellista että tällaistakin tapahtuu. Kyseenalaistajat vain eivät voi tietää, lohduttaudun.

Insesti on pahimmillaan ollut puhdasta euforiaa. Silloin olin seonneimmillani. Pohjimmiltaan tuskin nautin, kärsin vain. He kuvittelevat nauttivansa vaikka todellisuus on toinen. Muistelen myös nauttineeni suoraan ettei siihen liittyisi samalla kärsimystä. En osaa sanoa sen tarkemmin, en muista.

Nykyisellään tuskin nauttisin. Todellisuuteni ei enää ole niin vääristynyt että kuvittelisin perheeni aivan eri näköisinä kuin he todellisuudessa ovat. Silloin nautin. Koen perheeni vastenmielisinä nykyään.

Pelkoa, kipua, outoutta ja kärsimystä se alkujaan oli, kunnes kärsimys oli liikaa ja alkoi nauttimaan. Tai tällainen käsitys minulla on.

Koko huone heiluu ja velloo työntöjen tahdissa, isän äänet jostain kaukaa kuin meren alta, putoan syvään pohjattomaan kuiluun mistä ei ole poispääsyä. Tai sitten ampaisen raketilla kuuhun ja lentelen avaruudessa.

Minulla on kyllä rankempi historia kuin monella insestin uhrilla. Ja olen ollut suvun tärähtänein, ulospäin, toisaalta he eivät tajunneet insestin vääryyttä kuten minä ja nauttivat vain kun minä yritin pysyä järjissäni. Ehkä olin vain utelias siitä miten tästä saisi nautinnollista niin sitten vasta vääristelin todellisuuttani ja aloin nauttia. Onneksi se vaihe meni ohi se nautinto. Se oli silkkaa sairautta.

Lapsuudentraumat avautuvat. Olen vain traumatisoitu lapsi. Kaikki suuruusharhat lievittävät. Asiat saavat normaalit mittasuhteet. Minulla vain on pahemman laatuinen dissosiaatiohäiriö. Ja skitsofrenia hellittää.

Aamun kuulumiset

Nyt maadoitun paremmin kehoni tasalle tähän aikaan ja paikkaan. Tunnen oman rauhallisen ja äidillisen energiani sisältä päin. Tuntuu niin terveeltä olla kehon tasalla! Nyt olen tässä hetkessä. Tuntuu lähes satorilta tai joltain valaistumiselta yhtäkkiä olla tässä todellisuudessa!

Nukuin yön todella hyvin. Näin unia lukioihastuksesta. Se oli kaunista, me halasimme pitkään ja hartaasti. Sitten näin unta jossa perheeni oli tuhonnut osan päiväkirjoistani ja muuttaneet kotini sisustusta.

Ihanaa aloittaa uutta päivää virkeänä. Aamiaista tässä odottelen.

En enää joudu todistamaan vierestä miten suku yhtyy. Enkä ole enää insestiyhdyntöjen keskiössä. Olen osastolla nyt ja kirjoitan. Maadoituin melkolailla pysyvämmin kehoni tasalle. 

En vieläkään uskalla elää kaikkia tunteitani normaaliin tapaan läpi pelossa että joku tarkkailee.

Mutta nyt olen turvassa. Voin olla nyt viehkeä eikä kukaan kopeloi.

Ei mitään järkevää asiaa nyt. Painun kohta aamiaiselle. Voisin tässä chattailla ja kuunnella musiikkia ennen sitä. Hyvää päivää jokaiselle!

Miksei minua vieläkään oteta todesta

Olen kyllästynyt siihen että traumani kyseenalaistetaan. Kuinka moni täällä uskoo minun todella koneneen nämä traumat? Olisi tärkeää kuulla että edes yksi ihminen uskoo minuun. Poliisi uskoi. Hoitotaho on alkanut uskomaan. Se helpottaa, vaikka valitettavan moni pitää minua harhaisena. Kysyisinkin, kuinka moni oikeasti voi väittää ettei maailmalla tapahtuisi insestiä ja raiskauksia? Minulla on kaikki seksuaalitraumaisen oireet. Ei minulla muuta.

Kuvaus elämästäni

Yksinäinen kyynel vierähtää poskelta pulpetille. Taas muut luokan tytöt supisevat minusta jotain. Käännyn katsomaan heihin päin ja he vain nauravat minulle. Käännän katseeni takaisin pulpettiin häpeissäni. Olen luokan outo tyttö, se rujo ja ruma tapaus. En uskalla enää puhuakaan muille kun he vain torjuvat minut automaattisesti. "Mee kotiis, huora, lutka, me ei kaivata nähdä sua täällä". "Niinpä, mee kotiis itkemään ja pillittämään, vauva". Säryin totaalisesti. He eivät ymmärtäneet miten paljon tahdoin vain olla ystävällinen muille koska minut torjuttiin niin usein kun yritin saada ystäviä. Lopulta mulkoilin kaikkia vihaisena ja haaveilin tappavani luokkatoverini. Raivostuin kun näytin kieltä pojalle ja hän vain nauroi minulle. Miksi minä en ole nätti niin kuin muut luokan tytöt? Miksi olen näin rujo, ruma tyttö jolla on sääret mustelmilla ja fritsuja kaulassa kun isä raiskasi taas yöllä. Sitten astun luokkaan ja ne supisevat taas jotain ja minä nöyrryn ja pidättelen kyyneliä. Pysy lujana, sanon itselleni, älä näytä niille että sinuun sattuu. Purin huulta ja pysyin viileänä ja astelin pulpettiini. Opettaja sanoi että minulla on tappava katse. Ei ihmekään kun joka yö katson isääni vihaten ja katseellani hänet tappaen kun hän ähkii naama punaisena päälläni. Surullisin tyttö maailmassa, ajattelin itsestäni. Ja ajattelin, mikä olisi mahdollisimman romanttinen tapa tehdä itsemurha? Muut varmaan voisivat paremmin jos minä kuolisin pois. Haaveilin aina öisin hukuttautumisesta kunnes eräänä yönä menin järven rantaan. Jokin sai minut säikähtämään ja pakenemaan takaisin kotiin. En uskaltanut edes tappaa itseäni, olen varmaankin sellainen pelokas luuseri. Vaivuin nyyhkytysten saattelemana uneen jossa isä taas tulee ja seksuaalisesti pahoinpitelee minut. Sellainen tyttö olin. Mutta jokin sai minut heräämään. On oltava syy tälle kärsimykselle. Mitä jos kaikki tarkoittaa hyvää? Pysäyttävä oivallus ja jähmetyn sen voimasta. Jos tämä kaikki kärsimys johtaa johonkin hyvään? Oivallus sai sydämeni jyskyttämään jännityksestä ja ilosta. Ehkä rumista lapsista kasvaa kauniita aikuisia ja minä voin vielä olla vapaa isästä? Odotin innolla aamuja kun ensimmäiset valonsäteet siivilöityivät huoneeseen verhojen raosta. Yö oli taas ohi, yksi kärsimyksentäyteinen yö. Päätin selvitä öistä, jokaisesta yöstä kun isä raiskaa ja odottaa päivää innolla. Minä kasvan ja kehityn ja vielä olen vapaa isästä. Vielä saan jotain todella suurta onnea ja rakkautta juuri siksi miten onnetonta ja rakkaudetonta elämäni oli. Osasin arvostaa aamuja öitten jälkeen niin paljon että ilon ja liikutuksen kyyneleet kohosivat silmiini kun näin auringonvalon. Päätin pysyä valossa, erossa varjoista, ja päätin selviytyä vielä ja olla terve aikuisena.

Kannanotto

Kirjoittaisin nyt jonkin kantaaottavan tekstin maailman tilasta jos tietäisin siitä jotain. Mutta kirjoitan parhaani mukaan.

Miksi me valitsemme johtajia jotka vain sotivat? Suurin osa ihmisistä kaiketi haluaa rauhaa. Miksi me kuuntelemme narsistisia päättäjiä? Emmekö uskalla vastustaa vallassa olevia?

Miksi emme lahjoita enemmän rahaa kehitysmaihin jotta he saisivat ruokaa vaan sen sijaan ostamme kalliita autoja tai muuta turhanpäiväistä materiaa? Miksi olemme niin itsekkäitä?

Miksi emme osaa arvostaa sitä mitä meillä on? Meillä Suomessa on asiat hyvin, on ruokaa ja katto pään päällä. On apua saatavilla mielenterveyspotilaille. On tukia niille jotka eivät pärjää ilman.

Maailmassa on asiat nurinkurisesti. Saastutamme luontoa, tupakoimme ja käytämme muita päihteitä ja tuhoamme itseämme niillä. Kuuntelemme päättäjiä jotka haluavat itsekkäästi valtaa, rahaa ja mainetta. Huonosti voivia ihmisiä kohdellaan huonosti ja fyysinen ulkonäkö on tärkeämpää kuin sisin. Ne ihmiset eivät ole tyytyväisiä joilla on jo kaikki.

Meidän tulisi arvostaa enemmän kanssaihmisiä. Olla tarpeeksi myötätuntoisia ystäviä, äitejä ja isiä, auttajia. Meidän tulisi arvostaa niitä pieniä ja suuria hyviä asioita joita elämässämme on. Arvostaa pelkästään sitä että elämme ja hengitämme.

Miksi suuren osan ihmisistä on vaikeata rakastaa itseään? Me olemme kaikki huipputyyppejä omilla tavoillamme! Miksi on niin vaikeata edes halata itseään saati puhua itselleen ystävälliseen sävyyn? Raskasta elää elämää itseään vihaten!

Rakkaudella tästä maailmasta saataisiin parempi paikka kaikille elää. Välittämisellä. Kaikki kaipaavat rakkautta. Kaltoinkohdelluista lapsista kasvaa narsisteja ja se periytyy heidän lapsilleen. Se on tuskaa alkujaan ja tuskan siirtämistä jälkipolville. Siinä tuskassa ei alkujaankaan ole järkeä. Se on täysin tarpeetonta kärsimystä. Rakkaudessa lapsista kasvaa terveitä ja hyviä. Rakkauteen meidän kaikkien tulisi pyrkiä. Ja jos meille ei ole opetettu rakkautta, voimme onneksi sitä itse oppia. Ja kasvattaa omat lapsemme paremmissa olosuhteissa.

Pahuudessa ei ole mitään mieltä. Hyvyys on ainut oikea vaihtoehto. Pahuus on kärsimystä. Hyvyys on terveyttä ja hyvinvointia. Pahuus alkaa jostain ja siirtyy ihmisistä eteenpäin jotka purkavat oman kärsimyksensä muihin. Sen sijaan he voisivat opetella hyvyyttä ja saada enemmän hyvää omaan elämäänsä.

Pyytäisin palautetta

Hei vain, lukijat! Kuinka moni teistä lukee tätä blogia aktiivisesti? Olisi mukavaa saada kommenttia ja palautetta, negatiivista ja positiivista. Mikä tässä blogissa on hyvää ja mikä huonoa?

Kirjoitan tätä blogia selvittääkseni omia ajatuksiani sekä antaakseni tietoa traumatisaatiosta muille sekä vertaistukea muille uhreille. Toivon että voisin vielä kirjoittaa kirjan tarinastani ja tämä blogi on tavallaan alkua sille kirjaprosessille.

Kiitos kaikille ketkä seuraatte minua ja matkaani, toivotan teille hyviä kesäpäiviä ja vertaisille parempia vointeja! Pitäkää toivo yllä ja nauttikaa elämästä vaikka olisi vaikeaa! Suukkoja!