On hiljaista. Vain omat ajatukseni seuranani. Kaikkialla on niin rauhallista. Tätäkö turvallisuus on? Ei pihaustakaan. Rakastun tähän hiljaisuuteen. Se on ympärilläni niin lempeänä. Hymyilen hieman. Tiedän, että kaikki on hyvin.
Kukaan ei tule raiskaamaan. Kukaan ei tule hakkaamaan. Kukaan ei tule murhaamaan.
Mitä seuraavaksi?
Tämä tyhjiö on positiivinen kokemus. Jotakin vanhaa on kuolemassa. Koko elämäni tragedia, väkivalta, hyväksikäyttö, koulukiusaaminen ja kaikki se kamppailu elämän puolesta - ohitse.
Täällä on niin hiljaista. Voin kaikessa rauhassa juoda kupillisen kuumaa kahvia ja syventyä kirjaan. Voin olla turvallisin mielin. Voin turvallisin mielin syödä iltapalaksi muutaman leivän ja käpertyä sänkyyn peittojen alle. Voin nukkua yöni huoleti. Kukaan ei tule sisään asuntooni.
Mitä nyt tapahtuu? Olen jännittynyt. Olen saamassa kosketuksen turvaan ja sitä kautta ehkä alan ymmärtämään mitä todella on tapahtunut. Miten tosissaan olen kamppaillut.
On ollut kyse elämästä ja kuolemasta.
Selvisin läpi vaarallisten vuosien, läpi ikuisuuksien kyynelten, läpi kaiken sen vihan, tuskan ja kärsimyksen. Selvisin itsemurhayrityksistä ja muista läheltä piti -tilanteista. Kuin jokin kosminen voima olisi ollut suojelemassa, ettei ole vielä ollut minun aikani lähteä.
Niin paljon tuskaa ehtinyt kokea lyhyen elämäni ajan. Entä kaikki ihmiskunnan hyvyys? Se on jäänyt huomaamatta. Olen ollut niin kiinnittynyt pahuuteen.
Ehkä päästän pahuudesta hiljalleen irti. Ehkä alan huomata kaiken hyvyyden maailmassamme. Olen tyhjiössä.
Luen kirjaa enkeleistä. Kaikki se valo ja rakkaus mistä Lorna kirjoittaa, on tuonut minulle aina lohtua vaikeina aikoina. Voisinpa itsekin olla kontaktissa enkeleihin. Rukoilen välillä kyllä vaikkakaan en tiedä onko tuolla ketään joka kuulee rukoukseni. Yleensä kiitän siitä miten olen kamppaillut. Olen joka tapauksessa toisinaan hyvin kiitollinen elämästäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti