Minä hohkaan pehmeää valkoista valoa. Joskus koin sen valon itsessäni voimakkaasti kaikkialla kehossani ja tunsin että olen sisältä enkeli.
Siellä yön pimeydessä ei ollut mitään valonlähdettä kuin omat siipeni ja valoni. Tuudittauduin siihen kun näin itseni itseni ulkopuolelta, että ainakin minä itse olen valoa täynnä vaikka kaikkialla on niin pimeää.
Muistelen nähneeni enkeleitä joskus lapsena mutta en ole aivan varma siitä. Muistan kyllä löytäneeni niitä pieniä valkeita höyheniä joka paikasta ja ihmettelin niitä. Sanotaan, että enkelit jättävät niitä merkiksi. En tiedä uskonko tällaiseen.
Olen tarkkapiirteinen ja valoisa sisältä ja minulla on siivet mutta en tiedosta tuota useimmiten vaan tunnun sulautuvan yhteen pimeyden kanssa jota näen ja koen kaikkialla.
Tiedänpä ainakin mitä silkka pahuus on. Sen olen elämässäni oppinut. Ja vaikka se on kuinka traumaattista tahansa, on se myös hyvin arvokas oppiläksy. Se tiesi suurta tuskaa mutta myös suurta iloa ja valoa kun siitä pääsee yli!
Tämä teksti on enemmänkin symbolista kuin konkreettista. Ohessa omakuva enkelin siivillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti