En tiedä, onko se isä, veli vai kuka tai mikä, mutta olen kuvaillut tätä suunnatonta pahuutta itsekin jonka olen kokenut. Näen sen epämääräisenä, suurena, sumeana mustana hahmona joka pursuaa voimaa ja absoluuttista pahuutta. Kuvailen sitä kolmella sanalla; pimeyttä, pahuutta ja pelkoa.
Huomasin hymyileväni ilkikurisesti ja suuresti nauttivani tuosta kertomuksesta Saatanasta. Minulle pahuus on tutumpaa kuin hyvyys. Muutama vuosi sitten psykoosissa kuvailin erilaisia pimeyden hahmoja. Yksi oli pikimusta pallon muotoinen, terävähampainen ja punasilminen pieni "demonipallo". Sitten oli demoni joka on langanlaiha ja mietiskeleväinen - se mietti että miten aiheuttaisi mahdollisimman paljon kärsimystä. Hyvin analyyttinen ja manipuloiva.
Hyvyys on jäänyt minulta pitkälti kokematta. Huomaan, että sitä on paljon ympärilläni, mutta tavallaan en vain huomaa sitä - se jää kokematta, tuntematta. Odotan innolla sitä kun avaudun lopultakin kokemaan kaiken sen hyvyyden mitä maailmassa on. Tiedän etukäteen, että silloin pelkkä jonkun ystävällinen hymy saa minut suorastaan liikutuksen valtaan. Koettuani kaiken sen pahan, osaan arvostaa hyvää enemmän.
Pohdin sitäkin että tästäkö syystä kaikki se pahuus tapahtui? Että minua ei vain rikottu traumatisaatiolla ja elämästäni tehty helvettiä, vaan että saisin tietää omakohtaisesti mitä pahuus on? Se on vaikea mutta hyvin arvokas oppiläksy. Ehkä minun oli tarkoitus tässä elämässä kokea kaikki paha.
Käännyn silti edelleen hyvyyteen. Valitsin hyvyyden. Pahuudessa ei ole mieltä. Olen kokenut pahuuden, olen nauttinut siitä, ja tiedän mitä se on, eikä se ole kuin kärsimystä ja tuhoa. Ei ole mitään järkeä valita kärsimystä ja tuhoa jos voi valita hyvyyden, onnen, ilon, terveyden ja rakkauden. Sitä hyvyys on.
Pohdin kiinnostuneena Saatanaa. Halusin tehdä parempaa tuttavuutta siihen. Yleensä olen kieltänyt ajatuksen kaikenlaisista pahuuden voimista, mutta nyt suorastaan kutsuin sitä luokseni. En pelännyt sitä. Tunsin voimaa. Muistin taas miten olen tuntenut pahuuden huumaavan voiman tietynlaista musiikkia kuunnellessani. Tämä voima - vaikkakin se on pahuutta - on todella pakahduttava ja voimaannuttava. Siksi en koe sitä varsinaisesti pahana vaikka se sitä onkin. Se on ikään kuin pahuutta verhoiltuna hyvyydeksi. Se on sitä kuinka henkiset opettajat ja minä koin että pimeys onkin vain harhaa - se on itseasiassa todellisuudessa valoa. Pahuus muuntaa muotoaan. Se ei ole enää tuhoisa voima joka hallitsee sinua. Sinä hallitset sitä. Ja voit valjastaa sen voiman hyviin tarkoitusperiin.
Nautin suuresti tästä pienestä ilkikurisuudesta itsessäni. Seksuaalisessa mielessä siitä saa paljon irti. Se vivahtaa pahuuteen ollen kuitenkin positiivinen voima. Samoin pahuus voi olla positiivinen voima jos sen hallitsee itsessään, sitä ei pelkää, eikä se vie mukanaan ja aiheuta tuhoa. Jos se ei kanavoidu tuhoisana käytöksenä ketään kohtaan, siitä saa valtavasti voimaa. Pahuuden tuntiessaan pelko on tiessään.
Näitä on hieman hankalaa pukea sanoiksi, mutta kun tunnen yhdessä sekä hyvyyden että pahuuden voima, tunnen olevani voimakas kuin itse Jumala.
En pelkää pahuutta. Teen sen tervetulleeksi. Se ei voi satuttaa minua millään lailla. Enkä minä satuta ketään vaikka antaisin itseni nauttia tuosta pahuuden energiasta.
Jäin miettimään kuitenkin pahuutta jota ei voi kuvailla mitenkään positiivisena energiana. Absoluuttista, puhdasta ja pahuutta. Siihen en osaa oikein samastua. Sitäkin varmasti on. Pahuudessa on ikään kuin nämä kaksi: positiivinen pahuus ja negatiivinen pahuus. Positiivinen pahuus on se, mitä kuvailin tässä. Sen energian voi valjastaa hyödyksi ollen satuttamatta ketään. Sitten on negatiivinen pahuus mikä oikeasti on silkkaa pahuutta. Siitä en osaa kirjoittaa koska sitä en ole itsessäni koskaan kokenut. Olen yrittänyt samastua siihen väkivaltaisen musiikin kautta mutta en ole vielä uskaltanut uppoutua kovin syvälle siihen maailmaan. Ehkä vielä joskus opiskelen mitä se tarkoittaa.
Hyvyys on jäänyt tosiaan minulle aika vieraaksi käsitteeksi, ikävä kyllä. En tiedä olenko sitten aistinut pelon hetkinä ympärilläni enkeleitä joiden myötä olen saanut tuntuman hyvyyteen. Olen aistinut tämän hyvyyden voiman ja ottanut oppia siitä. Siinä talossa, lapsuuskodissa, tapahtui niin omituisia asioita ettei ihme olisi jos olisin aistinut enkeleitä tai nähnyt heitä.
Yritän kuvitella hyvyyden olentoja mutta en osaa. Tiedän vain lukemani perusteella jotakin enkeleistä. Minua itseasiassa pelottaa hyvyys enemmän kuin mikään, nyt kun ajattelee. Ehkä siksi koska se nostattaa kaiken sen pimeyden minussa pintaan. Se nostaa pintaan hyvin vaikeita tunteita. Mutta varmaan juurikin siksi minun tulisi tutustua siihen puoleen paremmin. Voisin kuvitella vaikkapa (vaikkei sellaista olisi olemassakaan) pieniä puhtaan valkoisia enkelipalloja joilla on kirkkaat silmät ja pienet siivet. Eivätkös sellaiset olisi suloisia? Tahdon adoptoida sellaisen!
Päätänkin tästä eteenpäin tutustua enemmän hyvyyteen. Ehkä alan sitten nähdä ja myös kokea hyvyyden muissa ihmisissä. Ehkä silmäni aukenevat. Minkälainen maailma minulta onkaan jäänyt huomaamatta! Tästä ei tule helppoa kun on pahuuteen tottunut, mutta yrittämisen arvoista se on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti