Täyteen ahdetussa bussissa mietin yhteisöllisyyttä. Miten mukavaa olisikaan jos kanssaihmiset ottaisivat toisiinsa kontaktia ja juttelisivat asioista. Olisi niin ihanaa tuollaisissa tilanteissa kokea yhteisöllisyyttä, etteivät ihmiset vain istuisi erillään toisistaan ja keskittyneenä puhelimien selaamiseen. Miten ihanaa olisikaan istahtaa jonkun ventovieraan viereen ja vaihtaa muutama sana. Jäin kaipaamaan yhteisöllisyyttä. Miten sitä voisi toteuttaa?
Siivosin eilen kunnolla. Nyt tämä asunto on asuttava! Heti viihdyn täällä paremmin, sen lisäksi että on siistiä, tuo turvallisuuden tunne myös saa minut viihtymään joka on nyt alkanut tulla hiljalleen tänne asuntoon.
En muuta sittenkään täältä pois. Juteltiin sossun kanssa ettei omilleni muutto ole mahdottomuus, mutta että toistaiseksi asuisin täällä. Huomasin että ainoat syyt miksi halusin ylipäätään muuttaa on turvattomuus sekä asunnon sotkuisuus. No, molemmat ovat täällä korjattavissa. Ei täydy niiden vuoksi muuttaa mihinkään.
Yksinäisyys on yksi asia myös. Mutta sillekin päätän tehdä jotakin. Hankin harrastuksen, menen ryhmiin, menen ihmisten ilmoille. Myös tuon turvallisuuden tunteen lisääntymisen kautta ei haittaa niin paljon vaikka olisin paljon yksinäni. Viihdyn hyvin omassa seurassani.
Tulet selviytymään. Nämä sanat alitajuntani minulle yhtäkkiä antoi. Tunsin niiden rohkaisevan voiman ja ilahduin. Se sai miettimään, ehkä voitan tämän vaikean vaiheen, että se on ohimenevää. Ehkä saan vielä kaikin puolin hyvän elämän, olen terveempi, aidosti iloinen kaikesta kokemastani kärsimyksestä. Ehkä tuo päivä vielä koittaa että en kadu mitään. Ehkä elämässä tulee tapahtumaan vielä paljon hyvää. Ehkä löydän puolison. Ehkä saan lapsia. Ehkä toteutan haaveitani ammatin suhteen. Ehkä minulla on toivoa. Ehkä selviän.
Tässä siivottu pikku yksiöni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti