Yritin toistella itselleni, että ei ole mitään syytä pelätä ja jännittää näitä ihmisiä - he ovat ystävällisiä eivätkä mitenkään tuomitse minua, saati satuta muutenkaan. Jotenkin sain sen päähäni lopultakin taottua - minulla ei ole enää mitään syytä pelätä, jännittää taikka ahdistua kestään ihmisestä!
Kun olin siivonnut, sanoinkin sen ääneen heille, että on hyvin helpottavaa ja että en jännitä teitä kahta enää niin paljoa. He molemmat vuorollaan halasivat minua. Takauma ei tullutkaan päälle ja nyt on entistäkin kevyempi olo jos tänään jo aiemmin oli!
Kävin tupakilla ja samalla mietin, nyt saan luottaa ihmisiin, eikä minun täydy jännittää kenenkään seurassa. Minun ei siis toisin sanoen täydy enää triggeröityä kenenkään seurasta ja vaipua takaumaan jos olen ihmisten ympäröimä. Voin luottaa, että olen pidetty, ja osa tätä meidän pientä perhettä. Kun olin osastohoidossa ja palasin kotiin, sain kuulla, että minua ollaan ikävöity. Rehellisyyden nimissä, en ota sitä vastaan. Mutta yritän nyt parhaani mukaan ottaa vastaan sen.
Olen oppinut pelkäämään että joka ikinen ihminen on potentiaalinen vaara, lukuunottamatta lapsia, joiden suhteen pelkään pikemminkin että itse olisin aikuinen joka satuttaa. Olen oppinut pelkäämään että kaikki aikuiset raiskaavat. Siksi välillä kun tämä epäluottamus herää, triggeröidyn seurassa, ja tahdon vain eroon ihmisistä ja kärvistellä yksin takauman kourissa. Mutta järki tietysti sanoo, että olen aikuinen nyt, enkä avuton lapsi, jolle voi aikuiset tehdä mitä tahansa. En ole vaarassa tulla raiskatuksi kenenkään seurassa enää. Sitä ei tapahdu.
Helpotti oloani paljon kun kykenin ajattelemaan että saan olla ihan oma itseni ja ei ole syytä jännittää ketään taikka ujostella. Olen pidetty. Olen hyväksytty. Minun ei täydy hävetä itseäni. Saan olla myös ahdistunut jos olen ja sekin on okei.
Keittelen lisää kahvia ja taidan syödä Gifflareita ja uppoutua kirjojen maailmaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti