Nyt on niin positiivinen mieliala että päätin lisätä sitä ja kirjoittaa niistä hyvistä asioista joita elämässäni nyt on.
Ensimmäisenä tulee mieleeni oma koti - joka on turvallinen - vaikkei minusta aina tuntuisi siltä. Kotini on myös sievästi ja itse sisustettu mieleisekseni ja sisustukseni hipoo täydellisyyttä. Kaunis ja esteettinen ympäristö on minulle tärkeää. Täällä on seesteistä ja mieli lepää kauniissa huonekaluissa ja koriste-esineissä. Asuntoni on pieni mutta sen kokoinen että täällä viihtyy hyvin yksi ihminen. Oma koti on minulle kaikki kaikessa. Saan omaa rauhaa ja aikaa aina kun haluan. Kotona on ihanaa puuhastella yksin kaikkea. Nautin todella yksinolosta vaikkakin olen aika yksinäinen samalla. Tämä on turvapaikkani jossa saan eheytyä omaan tahtiini.
Sitten on ihan mahtavat ohjaajat (asun tuetusti). Huipputyyppejä kaikki ja he ovat kuunnelleet ja lohduttaneet minua. Heissä on valtavasti positiivista energiaa ja juuri sitä kaipaan ihmisissä - iloa, ulospäinsuuntautuneisuutta ja sosiaalisuutta. He ovat muistuttaneet minulle monesti että olen täällä tärkeä, pidetty ja että olen kaunis ja ihana ihminen. Heidän kanssaan on aina mukava jutella ja joka päivä tuleekin enemmän taikka vähemmän juteltua heille. Saan myös heidän kanssaan viikoittain pitempiä jutteluhetkiä jolloin voin terapeutin lisäksi heille avautua ongelmistani - jopa insestistä. Kertaakaan en ole kuullut että "en tahdo kuulla noita juttuja". He kuuntelevat.
Sitten toki terapia ja terapeutti. Lopultakin saan ihan luvalla avautua kaikesta! Ja se on minun omaa aikaani kun menen terapiaan. On aina mukavaa aloittaa terapiasessio sillä että terapeutti keittää minulle kahvit. Voin puhua terapeutille kaikista kiusaannuttavistakin asioista ja oireista joita minulla on ja puhua asioista niiden oikeilla nimillä ja se on ihan okei. Se on helpottavaa, ettei mitään täydy salata. Seksuaalitraumat ovat toisinaan hyvin seksuaalisia laadultaan ja helpottaa se että niistä seksuaalisistakin asioista voi avautua eikä täydy häpeillä sitä niistä puhumista.
Naapurit on yksi. En ole kamalasti naapurieni kanssa tekemisissä mutta muutama on jonka kanssa juttelen ja yksi jonka luona kyläilen säännöllisesti. Se yksikin ihmiskontakti on paljon ja auttaa yksinäisyydessä. Tupakkapaikalla on yleensä joku ja on siellä mukava vaihtaa päivän kuulumiset taikka sitten vain istuskella yksin täydessä rauhassa. Kumpikin hyvä.
Täytyy todeta että olen vahva nainen ja se onkin yksi positiivisimmista asioista elämässäni: resilienssini. Kestän vaikka minkämoisia vastoinkäymisiä kääntäen ne voitoksi. En olisi näin hyvässä tilanteessa nyt ilman sitä kykyä. Saan olla ylpeä itsestäni. Aina kun tajuan insestin tapahtuneen, tunnen ylpeyttä. Ensin luulin että olen ylpeä insestistä kunnes oivalsin että olen itseasiassa ylpeä siitä miten hyvin olen selvinnyt siitä! Onhan tässä vielä paljon edessä varmasti ja vuosien toipuminen mutta en anna sen lannistaa. Hyväksyn olosuhteet. Hyväksyn sen että voi mennä vielä kymmenen vuotta kunnes voin paremmin. Voi olla ettei niin kauaa tarvitse odottaa. Mutta asia ei häiritse minua. Kymmenen vuotta tuntuu lyhyeltä ajalta jos saan vielä olla terve taikka edes terveempi. Olen nuori nelikymppinen sitten. En vielä liian vanha yhtään!
Olen oppinut rakastamaan itseäni, se on yksi asia. Se otti aikansa, vuosia. En teininä tahtonut olla minä ollenkaan. En itseasiassa tahtonut olla edes ihminen. Elin fantasiamaailmoissani. Fanitin eri hahmoja leffoissa ja sarjoissa ja olin pakkomielteinen niistä. Olin hyvin masentunut. Nykyään ymmärrän olevani itse ihan samanlainen kuin nämä fanitukseni kohteet. Olen tyytyväinen ollessani minä. Tiedän, että olen ihan huippu tyyppi, mielenkiintoinen ja paljon muuta hyvää. Eikä sillä, että minun edes tarvitsisi olla, tiedostan virheeni ja puutteeni myös ja osaan rakastaa itseäni ehdoitta nekin hyväksyen. Tällaisen itserakkauden oppiminen vei minulta vuosia mutta eräänä kauniina kesäpäivänä puistossa istuskellessani jotenkin yhtäkkiä ymmärsin mitä on rakastaa itseään ja tuntui että olin saavuttanut pisteen kehityksessäni jota olen kauan odottanut. Osasin rakastua itseeni oikealla tavalla. Ja saavutin sen vaikka minusta tuntui etteivät muut rakastaneet minua.
Kaikki elämän perusasiat jotka ovat kunnossa on asia josta voin myös olla kiitollinen. Minulla on asunto, ruokaa, varaa turhuuksiinkin ja minua autetaan jokapäiväisessä elämässäni täällä tukikämpässä. En kärsi nälkää, en kärsi sotaa, enkä muutakaan sellaista. Asiat joita moni pitää itsestäänselvyyksinä eivät sitä ole minulle. Saan myös eläkettä ja muita tukia rahallisesti jotta ei ole pakko opiskella taikka tehdä töitä kun siihen ei pysty. Saan kaiken mahdollisen ajan itselleni ja toipumiselleni. Tämä ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Elän mielestäni luksuselämää vaikka olen pahasti mielenterveysongelmainen vailla kunnon ystävyyssuhteita taikka kumppania tai edes lemmikkiä seuranani!
Siinä oli muutama asia. On niitä varmaan muitakin mutta nyt ei tule mieleen.
