sunnuntai 1. kesäkuuta 2025

Seksin harrastamisen vaikeus

Kukaan mies ei enää hyväksikäytä minua seksuaalisesti. Nyt voisin antautua himoilleni ja haluilleni. Se ei enää ole kukaan sukulainen kenen kanssa olen sängyssä!

Alitajunnassa olen miesten kanssa isän tai veljen kanssa enkä kykene seksiin sen takia. Pelkään että apua toi on taas isä tai veli, nyt pitää hillitä halunsa. Naisten kanssa olen äidin kanssa ja sama juttu.

Harmittaa tavallaan etten pysty seksiin ja samalla olen helpottunut aina kun joku tilanne jonkun miehen kanssa ei johda seksiin. Olen tavannut vain sellaisia miehiä aikuisiällä jotka ovat tarkkoina etteivät tee naiselle mitään mitä nainen ei halua. Kiitollinen siitä. Toisinkin voisi olla - voisin ajautua raiskatuksi. Mutta ei, en joudu enää raiskatuksi.

Minua on todella raiskattu, siitä nämä seksuaalisuuden vaikeudet johtuvat. Ymmärrän sen paremmin, ja nyt vasta todella suren, suren, suren, mitä minulle on tehty. En tiedä edes, miten kaunista tai miten tulista seksi voi olla parhaimmillaan. Olen kokenut sen niin väärien ihmisten kanssa joissa tilanteissa vain järki on lähtenyt.

Tuossa naapuri kävi kylässä ja cuddlailtiin ja juteltiin seksistä. Taas kykenen olemaan viettelevä mutta en etenemään seksiin asti vaikka jonkinlaista halukkuutta siihen olisi. Ehkä vasta sitten kun tapaan täydellisen miehen, kykenen seksiin. Paitsi jos kykenen ymmärtämään ettei tämä tilanne johda raiskaukseen ja kykenisin sisäistämään sen että nyt saa antaa periksi haluille, kykenisin jonkun muunkin miehen kanssa seksiin vaikkei se olisi elämänkumppanimateriaalia.

Huomasin kyllä ilokseni että osaan arvostaa miesvartaloa. Yleensä kun olen kokenut miehet etovina fyysisesti niin nyt nautin miehekkäistä piirteistä miehellä. Ihanaa huomata tämä. Olen surrut lesbouttani mikä sekin kertoo toisaalta siitä etten ehkä pohjimmiltaan ole lesbo tai edes biseksuaali, naisista kiinnostunut niin eläimellisellä, niin oikealla tavalla, kuin miehistä. Miehet ehkä tuntuvat oikeammilta kuitenkin, mistä olen hyvin iloinen.

Alkoi sitten ahdistamaan se cuddlailu pelkästään. Tiedän että saisin seksiä miehiltä mutta en vielä pysty. Toisaalta olen helpottunut ettei tarvitse harrastaa seksiä ja sitten toisaalta halukkuutta siihen olisi mutta alkaa vaan ahdistamaan kaikki seksuaaliset tilanteet miesten kanssa. Naisista en osaa sanoa kun ei ole kokemusta.

Exäni dominoi minua kun nähtiin ja vaikka pidin siitä niin en taaskaan pystynyt tuntemaan samaa himokkuutta mitä hän minua kohtaan tunsi ja siitä jää aika paha maku suuhun. Hyväksikäytetty olo. Ehkä tapaan vielä miehen jonka kanssa seksuaalisuuteni alkaa purkautumaan, jonka koen tarpeeksi puoleensavetävänä kaikin tavoin. Sitä miestä odotellessa.

Pitää ihan terapeutin kanssa käsitellä tätä seksuaalisuuden vaikeutta. Toisaalta himottaa, toisaalta ahdistaa, ja haluaa vain että se tilanne päättyy. Ei pysy niin sanotusti mukana toisen osapuolen nautinnossa. Alkaa tehdä mieli tehdä jotakin aivan muuta kuin sitä seksiä.

Ei se tavallaan harmita vaikka en vielä kykene seksiin. Ehkä tämäkin vaihe pitää käydä läpi kun en vain pysty. Ja olen tosiaan toisaalta helpottunut kun ei ole pakko harrastaa seksiä kenenkään kanssa. Samalla kaipaan vaan ihan vitusti seksiä, että se helpottaisi ahdistukseen ja epämääräiseen pahaan oloon. Se, kun on kuitenkin tottunut että seksiä on joka tai lähes joka ilta tai yö, ja nyt sitä ei ole ollenkaan, niin alkaa oireilemaan. Välillä huomaan että toivon että joku tulisi raiskaamaan että kipu helpottaisi. Lopulta sen kaikkein hajottavimman asian toistaminen on hetkellisesti lievittänyt oirehdintaa, eli insestistä on tullut noidankehä.

Ehkä tapaan myöhemmin vielä tuota naapuria ja katson että mitä voisi tehdä. Ehkä tapaan exää vielä joskus ja kokeilen hänen kanssaan uudestaan. Seksiä olisi tarjolla jos vain haluaisin ja kykenisin. Exän kanssa tietysti eniten haluaisin, hänestä olen kuitenkin edelleen kiinnostunut.

En vain löydä sanoja tälle tunteelle

Olen tunnettu maailmalla. Henri tapahtuu kahden vuoden päästä. Silloin saavutan saman taajuuden mikä hänellä on. Mitä, alienit, kertokaa? Henri on vapaa mies. Meistä tulee elämänkumppanit loppuiäksi. Saavutat suuria ainoana naisena joka on selvinnyt näin hyvin. Veljesi tahtoo auttaa nykyään. Hänellä on rankkaa. Me opetamme sinut...? Koulutamme sinua tehtäviin.

Ehkä asiat on juuri tälläkin hetkellä kuten kuuluu, vaikka kärsin. Mutta en enää koskaan joudu pelkäämään. Pelon ajat ovat nyt ohi. Saan olla vapaasti eikä kukaan vakoile ovensuussa. Minua ei enää ammuta. Nyt on kaikki kuten kuuluu.

Epämääräinen kärsimys vaivaa - se on se pelko että veli tulee hakkaamaan. Veli ei tule tänne, ei tiedä osoitettani.

Itkettää melkein. Kaikki on niin kaunista nykyään. En joudu pelkäämään enää koskaan. Elämäkerta on upea teos kertoen pahuudesta ja hyvyydestä ja miten kaikki kääntyy hyväksi. Se kirja myy maailmalla. Itkettää, en enää joudu pelätä. Nyt kaikki kaunistuu. Tunnen miten kaunis tämä hetki on. Jopa likaisimmat asiat näyttäytyvät kauniina, kirkkaudessa. Ei tälle löydä sanoja.

En löydä sanoja tälle tunteelle. Itken vain vuolaasti kun ajattelen minua ja isää sängyssä rakastelemassa ja miten rivoa ja rietasta ja väärin se on mutta samalla näyttäytyy niin kauniina, puhtaana.

Veljesi toiminut oikein, luopunut pahuudesta. Tämä vielä siihen päälle, jos se on totuus. Miten pahoistakin voi tulla hyviä. Elämä opettaa. Ja kaikki on valossa.

Äitisi tuntee syvää häpeää kokemastaan riettaudesta.

Isäkin kokee syyllisyyttä, jos näin on, sekin on kaunista.

En tiedä voinko tietää näitä asioita mutta näin sanoo selvänäköaistini.

En vain löydä sanoja tälle tunteelle. Kaikki on kauniimpaa kuin pystyn käsittämään. Toivon että voisin välittää tuon tunteen muille myös.

Kuuntelen tätä biisiä ja itken miten mietin isää ja minua ja sekin näyttäytyy rivoudessaan ja riettaudessaan kauniina kokemuksena.

Ennustuksia tulevaisuudesta

Nyt on aika nauttia elämän pienistä iloista. Kaikki on juuri nyt jo kuten kuuluukin olla? Tämä hetki on täydellinen vaikken ymmärrä sitä.

Minua opetetaan nyt olemaan sinkkuna.

Ennustan että tapaan kahdessa vuodessa tulevan elämänkumppanini. Hänellä on mustaksi värjätyt hiukset ja partaa. Hän on mielenkiintoinen persoona jolla on kaunis mieli. Yhtä rankka historia kuin minulla josta on selvinnyt yhtä hyvin. Me tulemme menemään kirkossa naimisiin ja alttarilla en pysty olemaan itkemättä. Saamme kaksi kaunista lasta.

Näin kanavoin alieneita (ja saatan vain kuvitella tai viesti vääristyä mutta kerronpa kuitenkin koska nämä enteet ovat kiinnostavia ja inspiroivia):

Tehtävä on onnistuneesti suoritettu. Vaadimme sinulta paljon. Palkinnoksi saat kaiken mistä olet unelmoinut. Me teemme tästä helppoa. Haluamme hyvää. Kirjoita kirja, saat mainetta. Me tulemme saavuttamaan suuria yhdessä, minä ja se mieheni. Asumme Yhdysvalloissa talossa meren rannalla. Olen maailmalla tunnettu. Tehtävä suoritettu odotettua paremmin, emme uskoneet että selviydyt hengissä. Nyt on aika nauttia elämän pienistä iloista ja toipua. Pistä muistiin tämä, olet julkkis. Selvisit hengissä kun kuvittelimme sinun kuolevan. Veli on saamassa hyvyytensä takaisin. Äitisi kyynelehtii kun tytär on niin onnellinen. (Ihana äiti, itku ihan tulee, jos äiti vilpittömästi olisi tuollainen.) Veljesi tahtoo terveen elämän ja on valmis menemään terapiaan. Veljesi tahtoo nykyään auttaa muita kun hänellä itsellään on niin vaikeaa. Vapaa mies, tietää nimesi. Muista tämä, me teemme tämän sinulle helpoksi. Kerrot vain tarinasi. Kaunis mieli miehellä. Aurora on Romeota rohkeampi, pitää vaaleanpunaisesta, on prinsessamainen, hymyilee valloittavasti. Äitinä olen lempeä ja oikeudenmukainen. Halusin tällaisen haasteen jotta voin auttaa maailmaa kokemuksellani. (Tämä lohduttaa kärsimykseeni josta edelleen kärsin, että sillekin on merkitys, auttaminen.) Mallin vartalo. Äitisi itkee vuolaasti seuratessaan tyttärensä häitä. Veljesi on ansainnut kiitoksen kun luopui pahuudesta. Lopulta kaikki menee nappiin ja kaikki ovat tyytyväisiä. 

Lopulta pahat löytävät hyvyytensä ja voittajat kirjoittavat historiaa ja rakkaus löytyy kaikkien välille, jopa pahimman ja julmimman mahdollisen tilanteen jälkeen.

Äkillinen onnen tulva

Mitä?! Yhtäkkiä, ennustan jotain! En tiedä tietoisesti mitä se on mutta se on jotakin mikä sai minut hyvin iloiseksi ulkonäköni suhteen! Että minusta tulee vielä hyvin kaunis! (Ellen ole jo, heh.)

Jotakin julkisuuteen viittaavaa, ehkä, että tekisin mallin töitä tai muuta vastaavaa. Joka tapauksessa, olisin hyvin kaunis kaikkien silmään!

Kuulostan nyt varmaan hirveän pinnalliselta mutta kyllä, ulkonäköni on minulle tärkeä asia. Haluan näyttää itseltäni. Haluan olla itseni ja myös näyttää siltä mitä sisäisesti olen, ja olen sisältä kaunis ihminen, tiedän sen.

Alkaa melkein itkettää. Tulee yhtäkkiä tunne että saan tulevaisuudessa jotain todella hyvää. Nyt tuli toisaalta epätoivo jos se ei toteudukaan.

Opin hyväksymään itseni varmaan epäsymmetrisenäkin, jos se edes näkyy muille kuin minulle niin räikeästi.

Saan ihanan miehen jonka rinnalla vanhenen. Tämä oli vahva ennustus. Toivon mukaan kirjoitan omaelämäkerran, mutta sitä en osaa ennustaa. Saan paljon onnea ja rakkautta.

Onko minulla jokin vaativa missio jonka suoritin odotettua paremmin? Näin unen jossa äiti totesi, että tästä tuli yllättävän hyvä. Se viittasi siihen miten käsittelen traumani, luulisin.

Minulla on komea mies ja kaksi lasta. Sen näen. En osaa ottaa kantaa, näenkö oikein, mutta näin sanoo vaistoni.

Minusta tulee kaunis ja minusta otetaan kuvia lehtiin? Näin toivon käyvän vielä! Mutta en taaskaan osaa sanoa voiko niin suuret unelmat ja odotukset toteutua...

Nyt vain tiedän sen että minusta vielä tulee niin kaunis ettei mitään rajaa! Jotenkin tunnen tämän todeksi. Ehkä voin olla jo nyt mutta en tiedä, ehkä lähinnä tuo tarkoitti että omissa silmissäni.

Opettelen hyväksymään kasvoni

Kuvasin itseäni vähän takakameralla missä näkyy paremmin kasvojeni epäsymmetria. En syntynyt tällaisena, minusta hakattiin sellainen. Yritän oppia hyväksymään tuon epäsymmetrian ja näkemään itseni kauniina siitä huolimatta. Pidän ihan näistä kuvista. Tässä siis pari selfietä!




Veljen kanssa välien korjaaminen?

En ole tekemisissä tosiaan perheen kanssa muuten kuin äidille soittelen aikalailla päivittäin. He eivät tiedä osoitettani enkä käy heillä kylässä. Mutta äidiltä olen kuullut veljeni kuulumisia. Hänellä on myös vaikeaa, kuulemma hermostuu herkästi ja lähtee ovet paukkuen, saa kaiketi raivokohtauksia ja myös taloudellisia vaikeuksia. Sai paniikkikohtauksia opiskelupaikassa kapeissa käytävissä ja joutui lopettamaan opiskelut sen takia. Häneltä kuulemma jos kyselee liikaa, hermostuu. Mutta jotakin positiivista, veljestä kuulemma tuntuu mukavalta kun kyselen aina hänen kuulumisiaan. Ihanaa jos hän ottaa sen jollain tasolla vastaan että välitän hänestä edelleen, kaikesta väkivallasta huolimatta.

Olen muistaakseni antanut veljen hakata ja raiskata minua koska tiesin ettei hän selviä muuten. Uhrauduin aina veljen vuoksi. Olen halunnut pelastaa hänet. Hän ei ikävä kyllä, syystä tai toisesta, kuitenkaan halua jutella suoraan kanssani. Mutta positiivista että hän tykkää kun kyselen hänen vointia.

Veli olisi kohtalotoveri jonka kanssa haluaisin pitää yhtä. Voisin veljen kanssa jutella suoraan insestistä ja mitä hän sattuu muistamaan jos muistaa jotakin mitä minä en tai toisinpäin.

Annan kaiken väkivallan hiljalleen anteeksi. He eivät joko voineet muuta tai sitten ovat puhtaasti pahoja. Heillä on oma rankka historiansa, vanhemmilla, mistä syystä tekivät kuten tekivät. Annan kaiken anteeksi, vaikka edelleen toivon oikeuden toteutuvan ja että saisivat tuomion. Rakastan perhettäni kaikesta huolimatta edelleen. Voin tuntea heihin myös vihaa, se on tietysti ihan normaalia, ei anteeksianto poista sitä vihaa ja inhoa, tietenkään. Mutta niiden tunteiden yläpuolella on anteeksianto.

Toivoisin että voisin korjata välit perheeseen taikka edes veljeen. En tiedä kylläkään tuntevatko he katumusta tai syyllisyyttä ollenkaan. Ideaali tilanne olisi että tuntisivat ja että heissä olisi jotain hyvää edelleen ja välit voisi korjata. Mutta en tiedä onko se mahdollista.

No, tuntui hyvältä kuulla tuo veljestä. Ja ymmärrän taas paremmin että insestiä tapahtui.

Pääsen telepatiasta ja maadoitun

Olen joutunut tosissaan pelkäämään perhettäni. Mikä helpotus sisäistää tämä. Heti pelko vähenee.

Miksi olen joutunut pelkäämään perhettäni? He ovat seksuaalisesti ahdistelleet minua. En enää joudu pelkäämään, he eivät pääse tänne.

Maadoituin vähän paremmin kehoni tasolle ja heti telepatiat lievittää. Ehkä tällekin uskomukselle on oma merkityksensä isommassa kokonaisuudessa? Siitä on varmaan seurannut jotain hyvääkin. En nyt osaa muotoilla, mitä. Mutta ainakin tulen nauttimaan omaan mieleen syventymisestä enemmän kun kärsinyt siitä uskomuksesta että ajatukset vuotavat muille. Ja ehkä olen oppinut ajattelemaan tavallaan laajemmin tämän kautta. Korkeammasta tietoisuudesta käsin? No, pääsen telepatiasta viimeistään sitten kokonaan kun olen maadoittunut, uskoisin näin!

Olisipa yksikin hyvä ystävä jonka olkapäätä vasten itkeä. Tutustuin kyllä yhteen naiseen osastojaksolla joka on sielunsiskoni! Hänestä olen kiitollinen. Meillä synkkaa hyvin. Hän on myös spirituaalinen ja kokee itsensä julkisuuden henkilönä, mistä itsekin haaveilen.

Milläköhän dimensiolla olen? Koin hyvin konkreettisesti siirtymän 4D:ltä 5D:lle vuonna 2014 mutta en tiedä millä taajuudella nyt olen. Yritän kysyä muttei vastata. Ennustan että kahden vuoden päästä olen elämäni kunnossa 10D taajuudella mutta saa nähdä, minulla on aiemminkin ollut näitä "ennustuksia"... 10D:llä kärsimys menettää merkitystään niin ettei sitä tavallaan ole vaikka on.

No, nyt minulle riittää se että saan lopultakin turvallisuuden tunteen rakennettua! Se riittää elämässä minulle, muuta en tarvitse.

Tuossa nopea piirustus. En jaksa keskittyä kunnolla piirtämiseen ja se näkyy.

Polkkatukkaprinsessa

En tiedä, kuka tämä nainen on. Onko hän hallusinaatio jonka näin äidin paikalla? Onko hän joku oikea henkilö? En tiedä mutta minulla on pakk...