Tänään oli taas terapia pitkästä aikaa. Oli hyvä sessio. Sain itkettyä sitä että olin todella seksuaalisesti hyväksikäytetty lapsi. Se nousi nyt suruna pintaan ensimmäistä kertaa.
Ymmärsin myös terapian jälkeen että pelkään kaikkea ja kaikkia kaiken aikaa. Olen tuntenut tuon pelon pitkään mutta en antanut sille sen vaatimaa huomiota. Nyt annoin huomion tuolle pelolle ja se lähti purkautumaan.
Kysyin itseltäni, kuka minuista pelkää, ja vastaus oli alakoululainen taikka vauva taikka taapero. Mutta en ole enää vauva enkä taapero enkä alakoululainen! Sen rinnalla tiedostin aikuisen minän joka puolestaan on rohkea, itsevarma, sosiaalinen, puhelias ja utelias. Aikuinen minä kannattelee tuota pelokasta lasta.
Nyt taas pelkään. Tämä pelko on tiukassa. Koko varhaislapsuuteni oli muistaakseni yhtäjaksoista pelkoa. Tuo pelokas osa on vaatinut huomiota vuosia. Se on ollut pinnassa vuosia.
Miten päästä irti pelosta? Mitä vielä pelkään? Pelkään että kaikki aikuiset satuttavat ja olen huomionkipeä pieni lapsi.
Ymmärsin myös että olen ehkä kauniimpi kuin itse koen ja näen, noin fyysisesti. Se piristi. Ehkä näen itseni vielä realistisesti joskus.
Nyt annan lempeän huomioni tuolle pelkäävälle pienokaiselle. Rauhoittelen sitä. Kunpa olisin vielä aikuinen, itsevarma oma itseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti