Eilen tuli ihan voittajafiilis kun jotenkin tajusin että olen isäni yläpuolella. Piirsin nopean piirroksenkin siitä kuvasta mielessäni, miten olen voittanut sen miehen irvikuvan.
Olin naapurilla ja avauduin sille kaikesta ja sitten nousi vihaa, voi, niin syvään patoutunutta vihaa, pintaan, ja kirosin isäni alimpaan helvettiin ja maan rakoon. Se irstas, iljettävä miehen irvikuva ei enää koskaan vainoa minua ja olen voittanut sen! Sain kosketuksen paremmin siihen minään joka pohjimmiltaan olen. Kaunis, surullinen pieni tyttö. Ei isän kopio.
Sain räkänaurukohtauksen röökipaikalla kun mietin tätä kuvaa mielessäni, että olen voitokkaasti kädet ylhäällä ilkikurinen ilme naamallani ja tallon sen läjän paskaa jalkoihini ja sillä paskakasalla on isän naama.
Olen voittaja! Ja niin syvä helpotuksen huokaus tuon jälkeen, ettei insesti jatkunut lopun elämääni. Se oli vain vaihe elämässä joka on ohitse.
Voitonriemuinen, voimakkaampi olo. Olen isän yläpuolella. En ole isän alistama, sen alapuolella.
Nyt on jotenkin parempi olo tänään, en tiedä, miksi, mutta olen iloisempi vaihteeksi. Fiilistelen edelleen tuota että olen voittanut isän. Tänään olen käynyt terapiassa, juonut naapurilla kahveja ja käynyt röökillä. Huomiselle sovin ajan Delfinsille, lapsuudessaan seksuaalisesti hyväksikäytetyille aikuisille tukiyhdistys, puhelinaika joka ei maksa mitään.
Tässä nopea piirros tuosta kuvasta mielessäni. Ei mikään taideteos mutta halusin tallentaa kuvana tämän fiiliksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti