Kotini oli julma. Tunteita ei voinut avoimesti näyttää. Jos näytti surua, ja itki, se oli heikkoutta mikä raivostutti kaikkia. Kukaan tuskin oli koskaan iloinen, paitsi minä. Muut taas jatkuvassa masennuksessa, elämänilottomassa elämässä eteenpäin mennen työtä tehden. Jos lohdutti jotakuta, se johti seksuaaliseen kanssakäymiseen. Empatiaa ei osoitettu avoimesti vaikka sitä olisi tunnettu. Ainoa tapa rakastaa oli raiskaus.
Miten kovasti tahdoinkaan rakkautta, luokan kiusattuna outolintuna, joka pakeni paikalta heti kun joku edes lähestyi aikeissa leikkiä kanssani. Suorastaan pelkäsin toisia lapsia. Olin oppinut, että ainut kanssakäyminen ihmisten välillä oli seksuaalista. Minulla on edelleenkin välillä mielihaluja halailla ja suudella kaikkia ihmisiä keitä näen ja se on ahdistavaa. Minulla oli aina vain harvoja ystäviä ja käytökseni meni viimeistään murrosiässä todella kummalliseksi niin että monista syistä syrjäydyin varhain luokkatovereistani.
Itkin monet illat epätoivoista tilannetta. Voi, miten paljon olisin halunnutkaan empaattisen ystävän joka lohduttaa! Olisin ollut puolet terveempi. Sen sijaan uppouduin entistäkin tiiviimmin ajatuksiini miten olen varmaankin koko maailman vihatuin henkilö. Tämä on raastanut sydäntäni siitä asti ja aiheuttanut sen että menetin järkeni.
Oli helpompaa siis olla vihattu kuin rakastettu. Rakastettuna olo oli yhtä kuin raiskaukset. Vihattuna saisin olla rauhassa. Mutta enää ei ole näin. Nyt otan itseäni niskasta kiinni ja ymmärrän sen; on satakertaisesti parempaa olla rakastettu kuin vihattu. En enää halua rasittaa mieltäni ajatuksin uppoutua siihen vihaan, itseinhoon ja varsinkin ajatukseen että muut vihaavat.
Rakkaus on parantava voima. Jos perheessämme olisi ollut hiukankin rakkautta, kaikki olisivat paljon paremmassa kunnossa. Miksi olen näin pitkällä eheytymisessäni, näinkin raskaista aiheista? Koska pyrin aina pitämään kiinni rakkaudesta, hyvyydestä ja ystävällisyydestä. Koska se ruokkii sisintäni ja saa minut paranemaan. Koska jatkuva viha johtaa jatkuvaan tuhoon.
Maailma tarvitsee enemmän lähimmäisenrakkautta. Somen raadollinen maailma on vain heijastelma siitä miten ihmiset unohtavat rakastaa. Onhan sitä maailmanhistoriassa kai pahempaakin julmaa kohtelua ollut, että ehkä ihmiskunta on jossain ottanut opikseen. Moni asia on paremmin. Mutta edelleen ihminen osaa olla julma peto toiselleen ja tuhota toistensa ja oman elämän. Tämän täytyy muuttua. Kuten olen todennut, pahuudessa ei ole mieltä. Kuten varsin hyvin omasta perheestäni tiedän, se johtaa tarpeettomaan tuhoon, eikä siinä alkujaankaan ole mieltä. Kuka tahtoisi tuhoa jos voi tuhon sijaan valita kaikkien yhteisen hyvinvoinnin? Hyvyys yksinkertaisesti on ainut järkevä vaihtoehto.
Miettikääpä vaikka sitä että psykopaatti tuskin tietää mitä rakkaus on. Ne ihmiset taas jotka tietävät mitä se on, tietävät sen, että se on useille tärkeintä koko maailmassa. Rakkaus puolisoon, lapsiin, ystäviin, lemmikkeihin ja jopa ventovieraisiin ihmisiin. Psykopaatti saa ehkä vallantunnetta kiduttaessaan muita mutta rakkaus on jotakin sellaista mitä ei voi kuin älyllisesti kuvitella ja matkia. Se on paratiisi jonka olemassaolosta psykopaatti ei edes tiedä.
Hyvyys koskettaa ihmisiä syvältä. Hyvyydellä on parantava vaikutus. Muistaisimmepa me ihmiset tämän silloin kun loukkaamme toisia. Meidän täytyy ajatella oikeudenmukaisesti eikä vain omaa etuamme ajaen. Siitä saattaa saada hetkellistä mielihyvää jos loukkaa toista, mutta toista se satuttaa, ja yksinkertaisesti on siksi väärin. Rakasta lähimmäistäsi kuten itseäsi, ja muista myös rakastaa itseäsi. Toisin kuin pahat teot, hyvät tuovat hyvää mieltä molemmille. Tuplasti etua siis pahansuopiin tekoihin nähden. Ehkäpä juuri siksi sadut ja tarinat kertovat miten hyvä lopulta voittaa pahan. Hyvyydellä on enemmän mahtia kuin pahuudella. Tai niin sitä ainakin toivoo.
Kumpi on todellisuudessa voimakkaampi, tekijä, jonka on hyvin helppoa kanavoida raivoaan viattomaan ihmiseen, vai se viaton ihminen joka kärsii näistä teoista, joka silti nousee ylös siitä kaikesta ja kukoistaa? Olen satakertaisesti voimakkaampi kuin tekijäni koskaan. Ja juuri siksi, että pidän ja vaalin ikuisesti rakkautta sydämessäni.
Sitähän sanotaan, että Jumala on rakkaus. Jumala loi Saatanan. Saatana ei luonut Jumalaa. Hyvyys on pahuuden yläpuolella. Aina.
Tässä pari selfietä joita itsekin ihastelen. Kiitos exälleni ja itselleni, olen oppinut tervettä itserakkautta. Tunnen kuinka kehoni oikein pursuaa rakkautta! Se tuntuu hyvin äidilliseltä. Katselen kasvojani ja olen hyvin paljon kauniimpi kuin osaan sisäistää. En ihan ymmärrä, että se olen minä nyt, tässä, terveempänä ja kauniimpana kuin vuosiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti